Kulttuurierot
Espanjassa opimme paljon uutta maan kulttuurista. Espanjalaiset ihmiset olivat erittäin tuttavallisia ja ulospäinsuuntautuneita. Henkilökotainen tila ei tuntunut olevan niin suuri kuin suomalaisilla, ihmiset olivat lähellä toisiaan ja halailivat usein. Toisia tervehdittiin poskipusuilla, mutta lapset eivät tehneet sitä niin paljon kuin aikuiset. Tuntui myös kuin kaikki olisivat toistensa kavereita ja ystävällisiä toisilleen, vaikka eivät olisikaan tunteneet niin hyvin. Esimerkiksi koulussa ollessamme meille ennestään tuntematon oppilas alkoi vain juttelemaan kanssamme ja kyselemään mitä kaikkea osaamme sanoa espanjaksi. En usko, että kukaan tuntematon tulisi samalla tavalla juttelemaan täällä Suomessa. Ihmiset myös puhuivat melko äänekkääsi ja välillä myös toistensa päälle, sekä liikuttivat puhuessaan paljon käsiä. Huomasin, että espanjalaiset sanoivat usein sen henkilön nimen, kenelle alkoivat puhumaan tai kenelle asiansa aikoi kohdistaa. He puhuivat paljon niin sanottua “small talkia” verrattuna suomalaisiin, eli kysyivät aina mitä kuuluu ja miten menee tai muuta vastaavaa. Ruoalla kysyttiin aina onko ruoka hyvää. Kotona useimmat espanjalaiset eivät ottaneet kenkiään pois vaan kengillä käveltiin kaikkialla koko ajan.
Espanjalaisessa koulussa ei ollut välitunteja samalla tavalla kuin Suomessa on. Heillä oli hieman pidemmät oppitunnit ja ainoastaan yksi pidempi välitunti keskellä päivää. Kouluruokaa ei ollut ollenkaan, vaan jokainen otti kotoa oman pienen evään mukaan. Koulussa oli vain pieni kahvila, josta saattoi ostaa itselleen syötävää. Tunneilla joilla vierailimme oli käytössä vähemmän teknologiaa kuin omilla oppitunneillamme Suomessa ja luokkahuone oli hieman vanhanaikaisempi. Pulpetit olivat vaaleanvihreitä, ja opettaja kirjoitti liitutaululle. Oppilaat eivät saaneet oppikirjojaan koulusta, vaan heidän piti itse ostaa omat kirjansa joka vuosi. Oppilailla ei myöskään ollut vihkoja muistiinpanoja ja tehtäviä varten, sillä kaikilla oli omat kansiot, jossa oli joka oppiaineelle oma kohtansa.
Ruokakulttuuri Espanjassa oli aika erilainen verrattuna Suomeen. Aamulla ei syöty melkein mitään ja koulussa syötiin välitunnilla vain jokin pieni eväs, kuten banaani, keksi tai muu vastaava. Vasta noin kahden tai kolmen aikoihin päivällä oli lounas perheen kesken ja seuraavan kerran syötiin päivällinen vasta suunnilleen kymmenen aikoihin. Ruoka oli myös aika erilaista kuin Suomessa. Ruoalla söimme usein paljon joitakin paistettuja vihanneksia ja kasviksia, esimerkiksi herneitä, tomaattia ja paprikaa. Ruoaksi oli välillä myös salaattia, pihvejä tai spagettia tomaattikastikkeen kanssa. Ruokia myös maustettiin enemmän. Myöhäisen ruokailun takia valveilla oltiin pidempään ja nukkumaan mentiin välillä vasta todella myöhään.