OPPA ja vanhempainyhdistys järjestävät heijastintempauksen keskiviikkona 17.12. Tempauksen tarkoituksena on muistuttaa heijastimen tärkeydestä pimeään vuodenaikaan.
Haastamme siis kaikki kiinnittämään heijastimen ulkovaatteisiinsa! Kaikki oppilaat, joilla on keskiviikkona 17.12. heijastin kiinnitettynä ulkovaatteissa tai repussa, saavat vanhempainyhdistykseltä pienen palkinnon.
Toivomme, että mahdollisimman moni muistaa varustautua heijastimella aina pimeään aikaan. Pienellä teolla voi olla suuri merkitys turvallisuudelle.
Nyt siis viimeistään heijastimet heilumaan!
Lapsen oikeuksien viikko 17.-21.11.
Ensi viikolla vietetään Lapsen oikeuksien viikkoa. Lapsen oikeudet näkyvät koulussamme seinäjulisteina, kuuluvat aamunavauksena keskusradiosta sekä keskustelutehtävinä luokissa ja QR-koodisuunnistuksena koulun käytävillä!
Teema 2025: Jokaisella lapsella on oikeus kuulua
Lapsen oikeuksien viikkoa vietetään 17.-23.11.2025. Tämän vuoden teemalla – lapsen oikeus kuulua – on kaksi merkitystä: lapsella on oikeus kuulua ja kiinnittyä yhteisöön ja yhteiskuntaan, ja toisaalta hänellä on oikeus myös tulla paitsi nähdyksi, myös kuulluksi.

Tehtävä luokissa: ajatuksia kouluruokailusta
OPPAn edustaja kerää luokissa ajatuksia ja kommentteja kouluruokailusta.
Apukysymykset:
– Mikä ruokailussa on mielestäsi hyvin tällä hetkellä?
– Onko jotain mikä voisi olla paremmin?
esim. ruokailun ajankohta, ruokailuun käytettävä aika, jonotus, ruuan maistuvuus, ruuan monipuolisuus

Toiveleikkivälitunnit
Toiveleikkivälitunnit alkavat alapihalla syysloman jälkeen!
Oppilaskunnan hallituksen edustajat tulevat alapihalle keskiviikkoisin ja torstaisin klo 12-12.15 välitunneilla vetämään 1.-2.lk oppilaille heidän toivomiaan leikkejä. Leikkitoiveet kerätään luokista etukäteen.
Tervetuloa leikkimään!

Artikkeli
Teksti tähän…