Terveisiä koulun kirjastosta!

Varissuon koulun kirjastoa uudistettiin elokuussa 2016, kun koulut alkoivat. Tämän lukuvuoden aikana kirjastoa on käytetty innokkaasti. Isommat oppilaat lainaavat mielellään pulpettikirjoja tai kirjoja kotiin lukemiseksi. Pienemmät oppilaat käyvät palauttamassa ja lainaamassa uusia kirjoja torstain kirjastotunnilla. Sille tunnille ystävällisiä apulaisia on saatu 3. ja 4. luokkien oppilaista. Suuret kiitokset heille koko vuoden jatkuneesta hienosta työstä!

Kirjastosta löytyy aloittelevien lukijoiden kärry, josta löytyy niin tavutettuja kuin muuten helppolukuisia kirjoja. Tämän kärryn suosituimmat ja uusimmat kirjat ovat koko ajan lainassa! Esimerkiksi hait, pingviinit ja pizzat kiinnostavat nuoria lukijoita kovasti.

Kirjastossa on myös ajankohtaisten kirjojen näyttely. Tällä hetkellä näyttelyssä on kevätaiheista lukemista ja tutkimista, vaikka kevät antaakin vielä vähän odotuttaa itseään. Näyttelyn kirjat ovat koko ajan vapaasti lainattavissa.

Pienet lukijat ovat vuoden aikana lukeneet monta hyllyllistä tosi hyviä kirjoja! Sen huomaa tästä kirja-arvosteluseinästä. Jokainen lukija on liimannut omasta kirjastaan arvion yhteiseen kirjahyllyymme. Siitä huomaa, että valtaosa kirjastomme kirjoista on ollut loistavia viiden tähden kirjoja!

Kirjastossa on voinut viettää myös lukuaikaa. Sohvalla ja säkkituoleilla on mukava istuskella ja lueskella. Torstaisin kouluvaari on kuunnellut mielellään, millaisia kirjoja oppilaat ovat sillä viikolla lukeneet. Osa 3. ja 4. luokan oppilaista on toiminut vuoden aikana lukukummeina, joille nuoremmat oppilaat ovat saaneet lukea omaa kirjaansa.

Tervetuloa koulun kirjastoon!

 

Teksti ja kuvat: Anna Vesterinen