Hyvää joulua! T: Lumikot
vk48
Heips, Olemme tällä viikolla nauttineet sateesta huolimatta raikkaasta ulkoilmasta. Maanantaina jakauduttiin leikkimään aikuisten kanssa ohjattuja leikkejä (koti-, lääkäri- ja majaleikki, legot). Ohjatussa leikissä aikuinen oli aktiivisessa roolissa mm. mallittamassa ja sanoittamassa leikkiä sekä antamassa leikki-ideoita juonen eteenpäin viemiseksi. Tiistaina osa
vk46-vk47 Ollaanko kavereita?
Heips, Norpat- ryhmä järjesti meille Siili Suhinan- lauluhetken, johon oli kutsuttu kaikki alatalon väki. Lumikot esittivät Hissu Hämähäkki- laulun kapuloilla säestäen. Talvilumikoiden pienryhmässä aloitettiin askartelemaan Hissu hämähäkkiä, josta olisi tarkoitus tehdä ystävällinen ja kiltti, ehkä vähemmän pelottava. Kesälumikot keräsivät tietoa
ISÄNPÄIVÄKAHVIT LUMIKOISSA 8.11.2019
Torstaina tortut paistettiin ja perjantaina pirtti putsattiin 🙂 Koko perjantaipäivä me sitten odoteltiin ja jännitettiin, että ”tuleeko mun vieras” ja ”koska ne tulee” jne. Ja tulihan niitä vieraita. Tuli isejä, äitejä ja mammoja, ihan tupa täyteen! JA MEILLÄ KAIKILLA OLI
vk45
Heips, Olemme saaneet nauttia lumesta tällä viikolla (lumiukkojen tekoa, leivoksia jne.) ja osa lapsista on maistanutkin lunta. Yök! Maanantaina me aloitimme isäinpäiväkortti askartelut ja tiistaina saimme suurimman osan valmiiksi. Keskiviikkona oli jännittävä valokuvauspäivä ja isäinpäiväkortit saatiin valmiiksi. Torstaina ei ollut
vk43-44
Heips, Idea/toivepuuhun on tullut kivasti ideoita ja muutama on saatu jo toteutettuakin.. Lapsilta on noussut puheenaiheiksi pelkoja, kuten pimeän pelkoa. Näin meillä alkoi projekti HUI KAUHISTUS! Pohdiskelemme pimeää ja hämäränhyssyä, pelkoja ja niiden voittamista ja sitä, onko ihan ok, jos
Syyslomaviikko
Heips, Tällä viikolla ollaan vietetty rauhallista syyslomaviikkoa. Kivaa yhdessä tekemisen meininkiä 🙂 Maanantaina oli normaalisti leikkipäivä. Tiistaina meillä oli syksyaiheinen kirjan lukuhetki. Keskiviikkona maalattiin. Torstaina oli jumppaa salissa, jonka jälkeen värjättiin eteisen ovi. Perjantaina metsäretki, jossa kerättiin aarteita ja ihmeteltiin
30.9.-11.10.
Heips, Viime viikolla tiistaina lapset saivat kirjeen ihan itseltään Metsämörriltä. Kerhossa pupu- kerholaiset hoitivat omia tekemiä pupuja ja keskiviikkona tehtiin jumppasaliin pupuille esterata. Kissa- kerholaiset tekivät omia kissoja. Lohikäärme- kerholaiset lukivat lohikäärme-kirjaa ja muovailivat uusilla muovailuvahoilla. Meidän kerho
Syksyn kuulumiset
Syksy on lähtenyt vauhdilla käyntiin päivien ja viikkojen juostessa vauhdilla eteenpäin. Syksyn aikana olemme tutustuneet toisiimme ja harjoitelleet vuorottelua sekä odottamista. Olemme myös tehneet erilaisia lapsia kiinnostavia yhteisiä askareita… …kuten omat kuvat (ryhmän seinällä), syksyiset taideteokset ja taikakiikarit, joilla olemme
Kevätkuulumisia Lumikoista
Lumikoissa vieraili Helmiina-kana. Lapset lauloivat joka aamu kanalle ja YLLÄTYS YLLÄTYS tämä kana muni Lumikoille joka aamu ihan oikean munan. Lapset askartelivat itselleen pikku-Helmiinat. Lauluhetkellä Lumikot esittivät ”Mummo kanasensa niitylle ajoi”- laulun. Lauluhetken järjestäjille eli Norpille askartelimme yhteistyönä ison pääsiäismunan.