Poliisi

Ilmoitusvelvollisuus poliisille Toimintaohjeet koulussa tapahtuneisiin lainvastaisiin tekoihin Lapseen kohdistuva seksuaali- tai pahoinpitelyrikos Ankkuritoiminta

Ilmoitusvelvollisuus poliisille

Jokaisen kasvuun ja kehitykseen kuuluu haasteita. Myönteisten sosiaalisten suhteiden luomisessa ja ylläpitämisessä on lähes kaikilla ajoittain vaikeuksia. Sosiaaliset taidot ovat koululaisilla vielä kehittymässä. Tunne- ja vuorovaikutustaitojen opettamisella ja koulun myönteisellä toimintakulttuurilla ennaltaehkäistään kiusaamista sekä lainvastaisia tekoja. Sellaisten tekojen selvittäminen ja jatkotoimenpiteet, jotka täyttävät rikoksen tunnusmerkistön, kuuluvat kuitenkin poliisille ja sosiaaliviranomaisille.

Huom. Kiusaamiseksi mielletään runsas joukko tekoja, jotka eivät täytä rikoksen tunnusmerkistöä, eivätkä ne sinällään ole lainvastaisia. Teot ovat kuitenkin vakavia ja julmia, eikä niitä saa väheksyä. Niihin tulee reagoida heti ja ne tulee keskeyttää välittömästi. Tällaisia tekoja ovat esimerkiksi eristäminen, vähättely, aliarvioiminen, nimittely, yllyttäminen itsemurhaan sekä erilaiset ilmeet, eleet ja merkit, joilla halvennetaan toista. Tällöin puhutaan henkisestä väkivallasta. Mainitut teot vaarantavat helposti lapsen ja nuoren kasvun ja kehityksen. Tällaisiin tekoihin puutuaan lastensuojelulain velvoittaman lastensuojeluilmoituksen kautta. Henkinen välivalta voi joissain tapauksissa täyttää RL 21§ pahoinpitelyn tunnusmerkistön.

Kiusaamiseksi kutsutut lainvastaiset teot ovat tahallisia ja ne täyttävät lähes aina jonkin rikoksen tunnusmerkistön. Alle 15-vuotias ei ole rikosoikeudellisessa vastuussa ikänsä takia, mutta korvausvastuu hänellä on. Tekojen vakavuutta on kuvattava niiden oikeilla nimillä ja tekotavoilla. Lainvastainen teko ei voi lieventyä kiusaamiseksi vain siksi, että se tapahtuu koulun alueella.

Koulujen virkatoimintaan kuuluu harkintavallan käyttäminen. Tavanomaiset ja vähäiset kahnaukset lasten välillä, joihin puututaan kasvatuksellisilla ja tai kurinpidollisilla toimilla, eivät aiheuta ilmoitusvelvollisuutta poliisille, mutta lastensuojeluilmoituksen (Lastensuojelulain 25 §) harkinta pitää tehdä. Ilmoitusvelvollisuutta pohdittaessa on aina syytä huomioida lapsen ikä ja kehitystaso.

Lastensuojeluilmoituksen lisäksi on poliisille ilmoitettava (rikosilmoitus tai tutkintapyyntö), jos tulee tietoa lapseen kohdistuneesta seksuaalirikoksesta tai henkeen ja terveyteen kohdistuneesta rikoksesta, josta voi seurata kaksi vuotta vankeutta tai enemmän.

Mikäli olet epävarma, konsultoi viranomaisia (yhteystiedot alla). Lapsiin kohdistuneissa rikosasioissa yhteys Varsinais-Suomen lapsirikostutkintaan joka päivä kello 7 – 16, puhelinnumero 02 95 444 760/ L

Huom! Asianomistajarikoksessa teon kohde eli asianomistaja (alaikäiseen kohdistuneessa rikoksessa myös huoltajat ovat asianomistajia) voi itse päättää, haluaako hän poliisin tutkivan/selvittävän asiaa. Asianomistajarikoksissa vanhemmat itse voivat tehdä rikosilmoituksen asiasta. Voidaan myös sopia, että koulu tekee vanhempien luvalla/toiveesta ilmoituksen. Asianomistajarikoksessa poliisi pääsääntöisesti aloittaa tutkinnan ilman asianomistajan ilmoitusta vain, jos asianomistaja ei tiedä vielä rikoksesta, eikä tutkintaa voida siirtää rikoksen selvittämistä vaarantamatta.

Sosiaalipäivystyksen ym. puh. (lue lisää sos. palvelut)

Toimintaohjeet koulussa tapahtuneisiin lainvastaisiin tekoihin

Pahoinpitely Tappeluun osallistuminen Laiton uhkaus Varkaus ja näpistys Sukupuolisiveellisyyttä loukkaavan kuvan levittäminen Sukupuolisiveellisyyttä loukkaavan lasta esittävän kuvan hallussapito Yksityiselämää loukkaavan tiedon levittäminen Kunnianloukkaus Viestintäsalaisuuden loukkaaminen Identiteettivarkaus Viestintärauhan rikkominen Salakuuntelu Salakatselu Vainoaminen

Pahoinpitely

Lainvastainen teko, joka täyttää pahoinpitelyn tunnusmerkistön on kyseessä silloin, kun oppilas lyö tai potkii toista, kaataa toisen maahan, työntää toisen päin seinää, puree, raapii, vetää toista hiuksista tai muuten aiheuttaa toiselle kipua tai vamman, taikka väkivaltaa käyttämättä vahingoittaa toisen terveyttä. RL 21:5 §, virallisen syytteen alainen teko.

Toimenpiteet:

  • Teon välitön keskeyttäminen
  • Akuutissa tilanteessa ilmoitus hätäkeskukseen
  • Ilmoitus poliisille ja lastensuojelulle
  • Ilmoitus kaikkien osapuolten huoltajille
  • Rangaistusasteikko 15 vuotta täyttäneelle on sakkoa tai enintään kaksi vuotta vankeutta

Tappeluun osallistuminen

Lainvastainen teko, joka täyttää tappeluun osallistumisen tunnusmerkistön on kyseessä silloin, kun oppilas osallistuu usean ihmisen tappeluun väkivaltaa käyttäen tai muutoin osallistuu siihen, esimerkiksi kuvaamalla ja kannustamalla RL 21:12 §, virallisen syytteen alainen teko.

Toimenpiteet:

  • Teon välitön keskeyttäminen
  • Akuutissa tilanteessa ilmoitus hätäkeskukseen
  • Ilmoitus poliisille ja lastensuojelulle
  • Ilmoitus kaikkien osapuolten huoltajille
  • Rangaistusasteikko 15 vuotta täyttäneelle on sakkoa tai enintään kaksi vuotta vankeutta

Laiton uhkaus

Lainvastainen teko, joka täyttää laittoman uhkauksen tunnusmerkistön on kyseessä silloin, kun oppilas uhkaa toista rikoksella siten, että uhatulla on perusteltu syys olettaa joutuvansa rikoksen uhriksi tai omaisuuteensa kohdistuvan vakava vaara. RL 25:7 §, asianomistajarikos.

Toimenpiteet:

  • Teon välitön keskeyttäminen
  • Lastensuojeluilmoitus
  • Uhatun turvallisuuden varmistaminen
  • Jatkotoimet ja ennaltaehkäisyn varmistaminen
  • Tarvittaessa ilmoitus poliisille
  • Ilmoitus kaikkien osapuolten huoltajille
  • Rangaistusasteikko 15 vuotta täyttäneelle on sakkoa tai enintään kaksi vuotta vankeutta

Varkaus ja näpistys

Lainvastainen teko, joka täyttää varkauden ja näpistyksen tunnusmerkistön on kyseessä silloin, kun oppilas rikkoo tahallaan toisen omaisuutta tai aiheuttaa niin ikään tahallaan muutoin omaisuusvahingon. RL 35:1 §, asianomistajarikos.

Toimenpiteet:

  • Teon välitön keskeyttäminen
  • Ilmoitus kaikkien osapuolten huoltajille
  • Ilmoitus poliisille ja lastensuojelulle tarpeen vaatiessa.
  • Rangaistusasteikko 15 vuotta täyttäneelle on sakko tai enintään vuosi vankeutta

Sukupuolisiveellisyyttä loukkaavan kuvan levittäminen

Lainvastainen teko, joka täyttää sukupuolisiveellisyyttä loukkaavan kuvan levittämisen tunnusmerkistön on kyseessä silloin, kun oppilas valmistaa tai levittää toisesta oppilaasta kuvia, joissa näkyy esimerkiksi intiimialueita. RL 17:18 §, yleisen syyttäjän alainen rikos.

Toimenpiteet:

  • Teon välitön keskeyttäminen
  • Ilmoitus poliisille ja lastensuojelulle
  • Ilmoitus kaikkien osapuolten huoltajille
  • Rangaistusasteikko 15 vuotta täyttäneelle on sakko tai enintään vuosi vankeutta

Sukupuolisiveellisyyttä loukkaavan lasta esittävän kuvan hallussapito

Lainvastainen teko, joka täyttää sukupuolisiveellisyyttä loukkaavan lasta esittävän kuvan hallussapidon tunnusmerkistön on kyseessä silloin, kun oppilas pitää hallussaan toisesta oppilaasta kuvia, joissa näkyy esimerkiksi intiimialueita. RL 17:19 §, yleisen syyttäjän alainen rikos.

Toimenpiteet:

  • Teon välitön keskeyttäminen
  • Ilmoitus poliisille ja lastensuojelulle
  • Ilmoitus kaikkien osapuolten huoltajille
  • Rangaistusasteikko 15 vuotta täyttäneelle on sakko tai enintään vuosi vankeutta

Yksityiselämää loukkaavan tiedon levittäminen

Lainvastainen teko, joka täyttää yksityiselämää loukkaavan tiedon levittämisen tunnusmerkistön on kyseessä silloin, kun oppilas julkaisee toisesta tiedotusvälineissä halventavia tai pilkkaavia kuvia tai muita tietoja tai muulla tavoin julkaisee sellaisia suuren joukon tietoon, esimerkiksi internetin keskusteluryhmissä. RL 24:8 §, asianomistajarikos.

Toimenpiteet:

  • Teon välitön keskeyttäminen
  • Ilmoitus kaikkien osapuolten huoltajille
  • Koulun toimenpiteet, mikäli ei rikosilmoitusta. Jos vakavaa ja haitallista, lastensuojeluilmoitus.
  • Rangaistusasteikko 15 vuotta täyttäneelle on sakko

Kunnianloukkaus

Lainvastainen teko, joka täyttää kunnianloukkauksen tunnusmerkistön, no kyseessä silloin, kun oppilas levittää julkisesti perätöntä tietoa, joka on omiaan aiheuttamaan toiselle vahinkoa, kärsimystä tai muuten halventaa häntä taikka muuten julkisesti halventaa toista. RL 24:9 §, asianomistajarikos.

Toimenpiteet:

  • Teon välitön keskeyttäminen
  • Ilmoitus kaikkien osapuolten huoltajille
  • Koulun toimenpiteet, mikäli ei rikosilmoitusta. Jos vakavaa ja haitallista, lastensuojeluilmoitus
  • Rangaistusasteikko 15 vuotta täyttäneelle on sakko.

Viestintäsalaisuuden loukkaaminen

Lainvastainen teko, joka täyttää viestintäsalaisuuden loukkauksen tunnusmerkistön on kyseessä silloin, kun oppilas avaa luvatta toisen matkapuhelimen tai tietokoneen ja hankkii tietoa niissä olevista viesteistä, kuvista tai muusta materiaalista. RL 38:3 §,asianomistajarikos.

Toimenpiteet:

  • Teon välitön keskeyttäminen
  • Ilmoitus kaikkien osapuolten huoltajille
  • Koulun toimenpiteet, mikäli ei rikosilmoitusta. Jos vakavaa ja haitallista, lastensuojeluilmoitus
  • Rangaistusasteikko 15 vuotta täyttäneelle on sakko tai enintään kaksi vuotta vankeutta

Identiteettivarkaus

Lainvastainen teko, joka täyttää identiteettivarkauden tunnusmerkistön on kyseessä silloin, kun oppilas esiintyy toisen tai nettiosoitteella tämän tiedoilla keskusteluryhmissä tai muissa vastaavissa foorumeissa. RL 38:9 §, asianomistajarikos.

Toimenpiteet:

  • Teon välitön keskeyttäminen
  • Ilmoitus kaikkien osapuolten huoltajille
  • Koulun toimenpiteet, mikäli ei rikosilmoitusta. Jos vakavaa ja haitallista, lastensuojeluilmoitus
  • Rangaistusasteikko 15 vuotta täyttäneelle on sakko

Viestintärauhan rikkominen

Lainvastainen teko, joka täyttää viestintärauhan rikkomisen tunnusmerkistön on kyseessä silloin, kun oppilas häirintätarkoituksessa, vastoin toisen tahtoa soittaa tai lähettää lukuisia viestejä tälle, tilaa pilapuheluita tai muutoin merkittävästi häiritsee sähköisten viestinten kautta. RL 24:1a §, asianomistajarikos.

Toimenpiteet:

  • Teon välitön keskeyttäminen
  • Ilmoitus kaikkien osapuolten huoltajille
  • Koulun toimenpiteet, mikäli ei rikosilmoitusta. Jos vakavaa ja haitallista, lastensuojeluilmoitus
  • Rangaistusasteikko 15 vuotta täyttäneelle on sakko tai enintään 6 kuukautta vankeutta.

Salakuuntelu

Lainvastainen teko, joka täyttää salakuuntelun tunnusmerkistön on kyseessä silloin, kun oppilas tallentaa salaa sellaisia toisten keskusteluja, jotka eivät ole tarkoitettu hänen tietoonsa, eivätkä puhujat ole voineet olettaa ulkopuolisten kuulevan heidän puheitaan. RL 24:5 §, asianomistajarikos.

Toimenpiteet:

  • Teon välitön keskeyttäminen
  • Ilmoitus kaikkien osapuolten huoltajille
  • Koulun toimenpiteet, mikäli ei rikosilmoitusta. Jos vakavaa ja haitallista, lastensuojeluilmoitus
  • Rangaistusasteikko 15 vuotta täyttäneelle on sakko tai enintään vuosi vankeutta.

Salakatselu

Lainvastainen teko, joka täyttää salakatselun tunnusmerkistön on kyseessä silloin, kun oppilas kuvaa salaa henkilöä koulussa, käymälässä, pukuhuoneessa tai muussa vastaavassa paikassa kuvattavan yksityisyyttä loukaten. RL 24:6 §, asianomistajarikos.

Toimenpiteet:

  • Teon välitön keskeyttäminen
  • Ilmoitus kaikkien osapuolten huoltajille
  • Koulun toimenpiteet, mikäli ei rikosilmoitusta. Jos vakavaa ja haitallista, lastensuojeluilmoitus
  • Rangaistusasteikko 15 vuotta täyttäneelle on sakko tai enintään vuosi vankeutta.

Vainoaminen

Lainvastainen teko, joka täyttää vainoamisen tunnusmerkistön on kyseessä silloin, kun oppilas toistuvasti uhkaa, seuraa, tarkkailee, ottaa yhteyttä tai muuten oikeudettomasti vainoaa toista, vastoin tämän tahtoa siten, että se on omiaan aiheuttamaan pelkoa tai ahdistusta. RL 25:7a §, asianomistajarikos.

Toimenpiteet:

  • Teon välitön keskeyttäminen
  • Ilmoitus kaikkien osapuolten huoltajille
  • Koulun toimenpiteet, mikäli ei rikosilmoitusta. Jos vakavaa ja haitallista, lastensuojeluilmoitus
  • Rangaistusasteikko 15 vuotta täyttäneelle on sakko tai enintään kaksi vuotta vankeutta.

Lapseen kohdistuva seksuaali- tai pahoinpitelyrikos

Lasten ja nuorten kanssa toimivalla henkilöstöllä on lakiin perustuva velvollisuus tehdä rikosilmoitus alaikäiseen lapseen kohdistuneesta seksuaali- ja pahoinpitely rikoksesta. Jättämällä tekemättä rikosilmoituksen Lastensuojelulain 25§ tarkoittamista teoista, rikkoo itse omaa virkavelvollisuuttaan. Ilmoitus on tehtävä välittömästi, kun tieto teosta on saatu.

Kyseisiä tekoja esimerkiksi:

  • pahoinpitely
  • törkeä pahoinpitely
  • tappeluun osallistuminen (vakava vamma)
  • seksuaalirikokset yleisesti

Huom. Lievän pahoinpitelyn (yksittäinen, vähäinen teko, vähän tai ei ollenkaan vammoja, esimerkiksi naarmu tai punoitus) suhteen ilmoitusvelvollisuutta poliisille ei ole.

Jokainen ilmoitus käsitellään yhteistyössä tarvittavien eri viranomaisten kanssa, kuten poliisin, oppilashuollon ja lastensuojeluhenkilöstön kanssa. Koulussa sovitaan, kuka toimii yhteyshenkilönä kyseessä olevassa asiassa muihin viranomaisiin.

Rikosilmoituksen voi tehdä paikan päällä poliisilaitoksella tai sähköisesti poliisin internet-sivuilla. Rikosilmoitusta tehtäessä tulee kuvailla mahdollisimman tarkasti, mitä, missä ja milloin on tapahtunut ja keitä asia koskee.

Ankkuritoiminta

Turun ankkuritiimi keskittyy alle 18-vuotiaiden rikolliseen käyttäytymiseen ja alaikäisten rikosten uhrien sekä heidän perheidensä tukemiseen. Lisäksi ankkuritiimi työskentelee lapsiperheiden kanssa, joissa esiintyy perhe- ja lähisuhdeväkivaltaa.

Ankkuritiimin tavoitteena on ennalta ehkäistä syrjäytymistä sekä tavoittaa huolta aiheuttavia nuoria ja ohjata heitä oikeiden palvelujen pariin. Toimintaa toteutetaan tiiviissä yhteistyössä muiden viranomaisten sekä kolmannen sektorin toimijoiden kanssa.

Yhteystiedot

Ankkuripoliisit: ankkuri.tukara.lounais-suomi@poliisi.fi

Whatsapp 050 466 5928

Molempiin voi jättää soittopyynnön

Ankkurin sosiaaliohjaajat- ja työntekijät:

Sosiaalityöntekijä: 040 634 1569

Sosiaaliohjaaja: 044 907 2803

Sairaanhoitaja: 040 628 0435