Taustaa

  • Oppiaineen yksilöllistäminen on aina ensisijainen vaihtoehto ennen oppilaan vapauttamista oppiaineen suorittamisesta.

Voiko oppilaan vapauttaa jonkin oppiaineen opiskelusta lain mukaan?

  • Monikielinen oppilas voidaan vapauttaa jonkin oppiaineen opiskelusta, yleisimmin toisestakotimaisesta kielestä, mikäli vapauttamiselle on erityisen painavat syyt.
  • Syynä voi olla esimerkiksi se, että myöhään maahan tullut oppilas siirtyy VALMO:sta yläkouluun, ja hänen sekä suomen että englannin kielen taitonsa ovat vasta kehittymässä, ja hän tarvitsee kielituen lisäksi paljon muutakin tukea opiskelussa. Tällöin voidaan harkita ruotsin oppimäärän opiskelusta vapauttamista. Tämä perustuu jokaisen oppilaan kohdalla yksilölliseen harkintaan ja vapauttamiseen tulee olla erityisen painavat syyt.
  • Vapauttaminen perustuu perusopetuslain 18 §:n 2 momenttiin: perusopetuksen oppimäärän suorittaminen olisi oppilaalle olosuhteet ja aikaisemmat opinnot huomioonottaen joltakin osin kohtuutonta. Vapauttamisesta oppiaineen opiskelusta tehdään hallintopäätös perusopetuslain 18 §:n perusteella.

Onko vapauttaminen perusteltua?

  • Vapauttamispäätös on tehtävä erityisen harkiten ja etenkin alakoulussa tulee miettiä vapautuspäätöksen merkitystä tarkkaan.
  • Vapautus vaikuttaa jatko-opintoihin ja työllistymisvaihtoehtoihin. Tämä on kerrottava oppilaalle ja huoltajalle. Huoltajan ja oppilaan kanssa tulee käydä keskustelu ja tuoda selkeästi esille vapautuksen vaikutukset jatkoon.
  • Muista oppiaineista vapauttaminen on erittäin harvoin perusteltua.