Lapsen oppimisen polkuun sisältyy useita erilaisia siirtymiä. Siirtymän käsitettä käytetään tilanteissa, joissa päivän sisällä vaihdetaan toiminnasta toiseen, sekä tilanteissa, joissa lapsen ryhmässä ja varhaiskasvatuksen ja opetuksen järjestämisessä tapahtuu muutoksia. Siirtymiä koulutustasolta toiselle kutsutaan nivelvaiheiksi.

Lapsen näkökulmasta siirtymiä voivat olla myös tilanteet, joita henkilöstö ei välttämättä ajattele siirtymiksi. Siirtymä voi olla iltapäivän tilanne, jossa tuttujen aikuisten työaika päättyy ja lapsi jää itselleen vieraiden ihmisten kanssa odottamaan, että vanhemmat saapuvat hakemaan. Siirtymiä ovat myös tilanteet, joissa varhaiskasvatusjärjestelyt muuttuvat väliaikaisesti esimerkiksi päivystysajaksi.

Lapsi on aktiivinen toimija, joka ei koskaan ”vain” siirry uuteen ryhmään. Siirtyessään lapsi aina muuttaa myös ryhmää, jonka jäsen hänestä tulee. Lapsen kokemus osallisuudesta, omasta toimijuudesta ja ryhmään kiinnittymisestä edistää oppimista ja hyvinvointia. Näihin ammattilaisten tärkeää kiinnittää huomiota, kun lapsi arjessaan kohtaa erilaisia pieniä ja suuria siirtymiä.

Varhaiskasvatuksesta esiopetukseen Esiopetuksesta alkuopetukseen

Varhaiskasvatuksesta esiopetukseen

Helmikuu

  • Lapsen suomen kielen taitotason arviointi Valmo-opetuksen tarvetta arvioitaessa
  • Valmo-opetusta esitetään huoltajille ja he tekevät päätöksen lapsen osallistumisesta Valmoon

Helmi-huhtikuu

  • Ryhmien muodostaminen
  • Integroitujen ryhmien paikoista päättäminen

Toukokuu

  • Esiopetuksessa aloittavien tiedonsiirto lapsen vasun avulla
  • Siirtopalaverit esiopetuksen opettajan, varhaiskasvatuksen opettajan ja huoltajien kesken. Tarvittaessa mukana erityisopettajat.
  • Erityisen tuen päätöksen valmistelu niille lapsille, jotka tarvitsevat erityistä tukea esiopetuksessa 31.5. mennessä
  • Esiopetukseen tutustuminen

Kesä-heinäkuu

  • Erityispalvelupäällikkö tekee päätökset erityisestä tuesta esiopetuksessa

Elo-syyskuu

  • Kun lapsella on jo tehostetun päätös varhaiskasvatuksessa, laaditaan tehostetun tuen
    LEOPS ja pedagoginen arvio 31.10. mennessä (esiopetus, ei tehdä hallintopäätöstä). Pyydä arvioon opiskeluhuollon ammattihenkilön puolto.
  • Kun lapsella ei ole päätöstä tehostetusta tuesta: Laadi pedagoginen arvio esiopetusta varten. Pyydä arvioon opiskeluhuollon ammattihenkilön
    puolto. Laadi tehostetun tuen LEOPS. Toteuta huoltajan kuuleminen hallintolain mukaisesti täydentävän varhaiskasvatuksen
    päätöstä varten. Vie LEOPS ja pedagoginen arvio alueellisen LATU-työryhmän käsittelyyn.
  • Kun lapsella on voimassaoleva erityinen tuki, laaditaan HOJKS
  • Kun lapsella ei ole päätöstä erityisestä tuesta: Kirjaa LEOPSIIN aiemmin toteutettujen tukitoimien vaikuttavuuden arviointi. Laadi pedagoginen selvitys
    esiopetukseen. Toteuta huoltajan kuuleminen hallintolain mukaisesti. Vie LEOPS ja pedagoginen selvitys alueellisen LATU- työryhmän käsittelyyn.

Syys-lokakuu

  • Tarvittavien tuen päätösten haku
  • LEOPSin ja HOJKSn laatiminen 31.10. mennessä

Esiopetuksesta alkuopetukseen

Koko lukuvuosi

Esiopetuksen kaikki toimijat

  • Noudattavat tuen vuosikelloa ja pedagogisten asiakirjojen vastuunjakoa nivelvaiheen oppilaiden suhteen.
  • Opiskeluhuollon tuki kirjataan opiskeluhuollon rekistereihin ja opiskeluhuoltokertomukseen.
  • Toiminnallista yhteistyötä esiopetuksen ja lähikoulun kesken. Tavoite on 4 kertaa esiopetusvuoden aikana.

Latu-työryhmä

  • Alueellinen Lapsen tuen -työryhmä. Kokoontuu kuukausittain valmistelemaan tuen hallintopäätöksiä.

Erityispalvelupäällikkö

  • Tekee hallintopäätöksiä Latu-työryhmien esitysten pohjalta.

Syyskuu

Esiopetuksen ja alkuopetuksen opettajat

  • Alueelliset yhteistyöiltapäivät, jolloin yhteistä nivelvaihetoimintaa suunnitellaan yhdessä.
  • Esiopetuksen suunnittelija ja alkuopetuksen kehittäjäopettaja kutsuvat iltapäivät koolle.

Lokakuu

  • LEOPSit ja HOJKSit valmiina 31.10. mennessä.

Tammikuu

Varhaiskasvatuksen opettaja/erityisopettaja

  • Tekee pedagogisen selvityksen niille lapsille, joilla tulee olemaan erityisen tuen tarve perusopetuksessa yhteistyössä lapsen sekä huoltajan kanssa.
  • Selvityksen tulee olla valmis 31.1. mennessä.
  • Selvitys toimitetaan perusopetuksen erityispalvelupäällikölle 15.2 mennessä.

Maalis-huhtikuu

  • Lapsen itsearviointimateriaali
  • Suomen kielen arvioinnit monikielisille lapsille
  • Perheiden tiedottaminen S2-oppimäärästä tiedotteen avulla
  • Leopsin arviointi
  • Lukitaan leops/HOJKS 30.4. mennessä
  • Perheiden tiedottaminen aamu- ja iltapäivätoimintaan hakautumisesta
  • Esi- ja alkuopetuksen yhteistyöiltapäivät (esiopetuksen suunnittelija ja alkuopetuksen koordinaattori kutsuvat koolle)

Toukokuu

  • Tulevien ekaluokkalaisten pedagogiset asiakirjat toimitetaan tulevaan kouluun heti toukokuun alussa
  • Siirtopalaverit erityisen tuen oppilaista esiopetuksen opettaja, luokanopettajan ja huoltajien kesken. Tarvittaessa mukana erityisopettajat.
  • Kouluun tutustumispäivät