Seuraa päiväkodin arkea facebookissa!

Hei,

Täältä Numppiksen blogista löydät yhteisiä muistoja menneiltä vuosilta sekä ajankohtaiset yhteystiedot.

Jatkossa emme päivitä enää näitä Numppiksen blogi -sivuja tapahtumien osalta.  Yhteystiedot pyrimme kuitenkin pitämään ajantasalla.

Olemme siirtyneet päivittämään ainoastaan päiväkodin facebook- sivua. Sivu on kaikille avoin ja löydät sen facebookista nimellä ”Nummenpuistokadun päiväkoti”.

Syyskauden avausjuhla

Syyskauden avausjuhlaa vietettiin 2.9. päiväkodin pihalla. Paikalla oli koko päiväkodin väki. Lapset ja aikuiset muodostivat pihalle ison piirin.
Alkuun laulettiin Fröbelin Palikoiden Mukaan sä tuu. Sitten aikuiset esittäytyivät. Tämän jälkeen lapset saivat kertoa nimensä kuuluvasti yhtä aikaa. Näin saatiin kuulla jokaisen nimi. Lopuksi leikittiin vielä Pumppulaulu (myöskin Fröbelin Palikoilta).

Syyskauden avusjuhla oli samalla oiva avaus Vasusta vauhtia -viikolle, jota päiväkodissa vietettiin samaisella viikolla.

Kevätkauden päätös -koko talon yhteinen lauluhetki

Kesäisellä lauluhetkellä bongattiin lintuja ja paikalla oli myös talon oma lintukuiskaaja, joka suomensi lintujen laulun ihmiskielelle.

Linnut halusivat nähdä ja kuulla erilaisia esityksiä;

  • Leppäkertun aamupuuhia,
  • Tikantanssia,
  • Kirpun kyläkauppaa,
  • Laivan pumppausta,
  • Mustin jumppaa,
  • Harakan hutunkeittoa ja
  • Lenni lokinpoikasen lopputanssi.

 

Ihanaa kesää kaikille perheille!

 

 

Pääsiäisen lauluhetki

Ennen pääsiäislomalle siirtymistä päiväkodin väki vietti yhdessä lauluhetken. Innokkaat lapset pääsivät nostamaan kanoja, joiden alta paljastui laulun nimi. Jokaisella ryhmällä oli oma esityksensä: oli  muun muassa pupuleikkejä, hauskaa pääsiäisrokkia ja rytmimunasoittelua. Eikä pääsiäistä tulisi ilman perinteistä tiputanssia, joten sen tahdittamana lopussa keikuimme!

Kalevalan päivä 28.2

Kalevalan päivänä kokoonuimme kaikki yhdessä viettämään yhteistä perinnehetkeä. Tutustuimme laululeikkien lomassa myös muutamiin vanhoihin esineisiin esim. pyykkilautaan.

Laululeikkeinä oli ”Lystileikki”, ”Rati riti”, perinnepotpuri, ”Kotini on RiiaRaa” ja ”Karuselli”. Lopun huipensi yhteislaulu ”Harakka huttua keittää”.