Laskemista, värittämistä, samanlainen. Lääkärileikki on tällä hetkellä suosittu.
Kirjoittajan arkistot: Rävarna
Kevät askartelua
Kevää merkkejä
Kuralan Kylämäki IsoäidinAikainen Joulu
Tänä vuonna Kuralassa muistellaan myös vuoden 1939 sotajoulua – kylässä elettävästä 1950-luvun perspektiivistä käsin! Opettajatar on laatinut aiheesta koululuokkaan pienen kotirintamaan ja lapsiin keskittyvän näyttelyn.
Tallinvajassa odottaa Turun Marttayhdistyksen jouluseimi, ja Vähä-Kohmon pihassa ovat leikkitupa ja –puoti valmiina leikkiin.
Tuubakimalainen
TUUBAKIMALAINEN 11.09.2019
konsertti kerttulin koulun kanssa.
Loistava konsertti josta lapset pitivät.
Näimme erilaisia vaski-soittimia ja kuunntelimme merirosvolauluista – muumilauluihin.
Eskarit konsertissa
Syksy on alkannut ja viime vuoden Rävarna lapset ovat siirtyneet eskariin Vargarna ryhmään.
Tänään kansanmusiikki konsertti palvelutalo Hemmet jossa Ruotsista kotoisin oleva
orkesteri Folkbus ensintyi meille.
Koko talon keskikesän vietto
Juhannus salko, tanssia, vohveleita, kukkia, aurinkoa ja lämmintä.
Kevätretki Katariinanlaaksoon.
Eväsretki Katariinanlaaksoon.
”
”Oravat oli söpöjä eivätkä pelänneet”
Kevättä ilmassa
Hauskaa ja aurinkoista Pääsiäistä
Metsäretki
Ihanaa olla taas metsässä kun luontoo herää, omat eväät ja aurinko paistaa.