Kirjoittajan arkistot: Vargarna

Kevätretki Ilpoisten metsään

Kevätlukukauden aikana esikoululaiset ovat keränneet ”hyvän käytöksen” helmiä purkkiin. Kun purkki oli täyttynyt helmistä, lapset saivat palkinnoksi itse keksiä jotain kivaa ja mielekästä puuhaa.
Lapset ehdotettivat elokuvapäivä eskarissa, pelipäivä, kokopäivämetsäretki jne. Koska tuli paljon hyviä ehdotuksia, meidän oli pakko järjestää äänestys.
Äänestyksen ylivoimainen voittaja oli kokopäivä-metsäretki meille niin tuttuun Ilpoisten metsään.

Keskiviikkona 15.5 lähdettiin heti aamupalan jälkeen bussilla Ilpoisiin, ja metsään. Sää oli mitä parhaimmillaan, ja saimme nauttia ihanasta auringonpaisteesta.
Iloiset lapset tutkivat mm. leppäkerttuja ja rakensivat niille oman kuntosalin kuntosalin, kiipeilivät puissa, etsittiin ötököitä jne.



Eväät maistuivat erityisen hyvälle ulkona, hyvässä seurassa.
Toimimme myös ympäristön hyväksi ja keräsimme roskia, mm. peltiä ja lasia metsästä.
Jokainen keräsi luonnollisesti myös omat roskansa.
Kevätretki oli kaikin puolin onnistunut, ja siitä tuli yksi kevään kohokohdista.

Nyt kun esikoulupäiviä on enää muutama jäljellä, haluamme toivottaa kaikille oikein mukavaa kesää.

Bee bot koodausta

Viime viikolla harjoittelimme Bee-bot: ien käyttämistä. Lapset saivat harjoitella miten Bee bot:eja liikutellaan koodaamalla.
Meillä oli ratoja ja tehtäviä jotta lapset saivat koodata Bee botit liikkumaan eri paikkoihin.

Lapset osallistuivat Bee bot- kokeiluun hyvin innokkaasti ja he oppisivat hyvin hallitsemaan robotit:)

Värikokeilu

Tällä viikolla ollaan sekoitettu värejä. Käytiin läpi perusvärit ja yhdistettiin niitä eri tavalla.
Sen jälkeen lapset saivat maalata, ja heidän käytössä olivat ainoastaan perusvärit.

Vargarna-ryhmän uimakoulu

Tammikuussa ole Vargarna-ryhmän vuoro käydä uimakoulussa. Kävimme 5 kertaa uimassa, Epithiassa. Uimaopettaja-Petran kanssa harjoittelimme niin vedessä liukumista kuin kellumistakin. Välillä oli vaikeaa muistaa miten jalkoja/käsiä piti liikutella, mutta uimakoulun loputtua totesimme että kaikki lapset osaavat uida, ainakin lyhyen matkan.

Lapset olivat todella innokkaita ja moni osasivat jo ennestään uida. Uimakoulun kokokohta taisi olla kun lapset saivat hypätä altaan reunasta ja uida syvässä vedessä (jopa ilman apuvälineitä) koko matkan reunasta toiseen. Kaikki lapset olivat sitä mieltä että uimakoulu oli todella kivaa ja että oli kiva polskia, sukeltaa ja hyppiä.


Ensin piti kuunnella ohjeet, ja vasta sitten sai polskia vedessä.


Liukumista ja potkimista.