Villiviikunoiden kevät ja kesäpuuhia kuvina
Villiviikunoiden helmikuu on mennyt monenlaisten puuhien parissa. Tässä vähän kuvia touhuista 🙂
Villiviikunoissa on tapahtunut vuoden vaihtuessa paljon muutoksia. Ryhmään on tullut uusia lapsia ja uusia aikuisia. Olemme siis tutustuneet taas toisiimme nyt tammikuun aikana. Tutustuminen on sujunut muunmuassa näin :
Villiviikunoiden maalis -ja huhtikuu ovat sujuneet hyvinkin mukavasti.
-Yhdessä koetut hetket ja arjen ilo kuuluu villiviikunoiden jokaiseen päivään 🙂
Päivät aloitetaankin useasti yhteisellä aamuhetkellä. Yhteinen kokoontuminen tutulle paikalle on mukava tapa aloittaa päivä.
Päivän aikana ulkoillaan päiväkodin omalla pihalla
Ja joskus retkeilemme myös lähimaastossa
Välillä taas askarrellaan
Ja tottakai, hassutellaan yhdessä 🙂
”Paukuttaa paukuttaa, pakkanen paukuttaa..”
Pakkanen on paukkunut ja me villiviikunat olemme nauttineet pakkasen tuomasta ilosta. Lumileikkejä on ahkerasti jatkettu. Olemme nauttineet pulkka -ja liukurimäestä, sekä pulkkaretkistä päiväkodin lähimaastoon.
Helmikuun lauluhetkillä on soinut revontulitanssi ja revontulet ovat saaneet väriä myös paperilla
Ystävänpäivää juhlittiin tänä vuonna mm. askartelemalla Kun ulkona paukuttaa kova pakkanen voi kädentaitoja harjoitella myös muualla kuin pöydän ääressä
Lopulta pakkanen ja lumileikit vaihtuivat luontoäidin toimesta ulkona pidettäviin vesileikkeihin 🙂 Sepä vasta onkin hauskaa! Kevät taitaa siis olla tulossa!
Tammikuussa saatiin vihdoin lunta! -Olemmekin ottaneet kaiken ilon irti tästä valkoisesta ja kylmästä, hieman ihmeellisestäkin aineesta..
Sitä on ihmetelty (ja osa ehkä maistanutkin :)) niin ulkona kuin myös sisällä.
Ulkona lumesta on muunmuassa rakennettu linnoja, nautittu pulkan kyydistä..
Sisällä olemme tutustuneet lumeen esimerkiksi maalaamalla
Aloitettiinpa myös lumiukkojen askartelu: osa paperista ja osa oikeasta lumesta 🙂
Joulukuu on ollut täynnä tekemistä ja puuhaa..
Joulukuussa päiväkodissamme avautui koko päiväkodin yhteinen joulukalenteri. Se on tarkoittanut sitä, että joka päivä on ollut tehtävänä etsiä yksi uusi joulukalenterin luukku. Luukkuja ollaan etsitty aina ulkoilun aikana, sillä ne ovat avautuneet aina päiväkodin eri ikkunoista.
Myös ryhmämme seinälle oli joulukuun vaihteessa ilmestynyt tonttuovi. Tonttuovesta on saanut jokainen lapsi kurkistaa vuorotellen sisään.
Ryhmässä on myös liikkunut monia erinäköisiä tonttuja.. kuten esimerkiksi tämän näköisiä :
ja osalla tontuista onkin ollut melkoisen jouluisia tehtäviä..
”Mitä kertoi mulle tonttu?
Pipari tuo joulun.
Kynttilä tuo joulun.
Himmeli tuo joulun.
Mitä muuta kertoi tonttu?
Antoi ajatuksen uuden,
kertoi joulun salaisuuden.
Rakkaus tuo joulun.
Näin kertoi tonttu.”
IHANAA JOULUNAIKAA KAIKILLE!
Marraskuussa Villiviikunat ovat olleet erityisen innostuneita kädentaidoista. Suosiossa on ollut erityisesti kaikenlaiset pöytätehtävät, kuten esimerkiksi:
Myös syksyn värikkäät lehdet on nyt riisuttu ryhmämme seiniltä. Tilalle on tullut joulunaikaan sopivia taideteoksia, kuten kynttilöitä ja joulukuusia.
Marraskuussa kädentaitoja ollaan harjoiteltu myös ryhmämme älytaululle.
Lisäksi olemme joka päivä ulkoilleet ja laulaneet yhdessä.
Tällainen on siis ollut Villiviikunoiden marraskuu. Mitäköhän jännää joulukuu tuo eteen..?- Se jääköön vielä salaisuudeksi 🙂
Lokuussa me Villiviikunat muuanmuassa
leikittiin
askarreltiin
piirrettiin salaisuuksia
Tehtiin metsäretkiä ulos ja sisälle
liikuttiin salissa
luettiin
Kesä on vierähtänyt taas ja edessä on syksy. Elokuussa osa lapsista ja aikuisistakin oli vielä lomalla. Uuteen arkeen olemmekin päässeet pikku hiljaa nyt syyskuussa.
Villiviikunoissa on nyt syksyn kynnyksellä tapahtunut isoja muutoksia: vanhimmat lapset siirtyivät isojen ryhmään, tilalle tuli uusia lapsia ja osa aikuisistakin vaihtoi ryhmäänsä. Siispä syyskuu onkin mennyt toisiimme tutustumisessa. Tervetuloa uudet sekä jo tutut Villiviikuna-perheet mukaan!
Samalla kun olemme tutustuneet toisiimme olemme tutkiskelleet ympäristöä niin sisällä, omalla pihalla, lähimetsässä sekä puistossa.
Omassa jumppasalissa olemme harjoitelleet mm.
Tutustumisen, leikkimisen ja seikkailujen lomassa olemme maalanneet syksyn värejä ja kuvia:
Ihanaa syksyä toivottelee koko Villiviikuna porukka ! 🙂