Joulukuu on ollut täynnä tekemistä ja puuhaa..
Joulukuussa päiväkodissamme avautui koko päiväkodin yhteinen joulukalenteri. Se on tarkoittanut sitä, että joka päivä on ollut tehtävänä etsiä yksi uusi joulukalenterin luukku. Luukkuja ollaan etsitty aina ulkoilun aikana, sillä ne ovat avautuneet aina päiväkodin eri ikkunoista.
Myös ryhmämme seinälle oli joulukuun vaihteessa ilmestynyt tonttuovi. Tonttuovesta on saanut jokainen lapsi kurkistaa vuorotellen sisään.
Ryhmässä on myös liikkunut monia erinäköisiä tonttuja.. kuten esimerkiksi tämän näköisiä :
ja osalla tontuista onkin ollut melkoisen jouluisia tehtäviä..
”Mitä kertoi mulle tonttu?
Pipari tuo joulun.
Kynttilä tuo joulun.
Himmeli tuo joulun.
Mitä muuta kertoi tonttu?
Antoi ajatuksen uuden,
kertoi joulun salaisuuden.
Rakkaus tuo joulun.
Näin kertoi tonttu.”
IHANAA JOULUNAIKAA KAIKILLE!