Kesäkuussa olemme päässeet nauttimaan helteistä! Pihalla olemme pyöräilleet, leikkineet hiekka- ja vesileikkejä sekä kastelleet taimia. Lisäksi olemme käyneet retkillä lähiympäristössä. Retkillä olemme ihmetelleet työmiehiä, leppäkerttuja, lintujen laulua sekä jonossa kulkemista. Yhdellä retkellä innostuimme laulelemaan koivujen alla, toisella keräilemään aarteita maasta, jotka myöhemmin maalasimme. Retki-intoamme vähän painosti pihalle muuttanut lokkiperhe, jonka pienokaista Villiviikunat pääsivät ihailemaan kesken aamupalan.
Olemme pyrkineet ulkoilemaan heti aamupalan jälkeen, jolloin pihalla on ollut vähän vilpoisempaa. Välillä kesäkuun helteet ovat olleet niin kuumia, että ulkoilua on kannattanut vähentää. Sisällä olemme lukeneet, leikkineet ja muutaman kerran katsoneet pikku2:sta. Edelleen leikkisuosikkina pysyy kotileikki, jossa on päivittäin jos jonkinmoisia kattauksia. Ennen ruokailua pidettävät auluhetket rytmittävät edelleen Villiviikunoiden päiviä ja ovat mukava yhteinen heti päivittäin.
Kesäkuun aikana olemme askarrelleet yhtä sun toista! Ryhmämme seinille on lentänyt perhosia, maisemaan on tullutkin merimaailma kaloineen ja olemmepa maalanneet ulkonakin seinäkoristeen.
Heinäkuussa jatkamme kesäisiä puuhia laulaen, puuhastellen ulkona, liikkuen ja laulellen!