Helmikuussa ollaankin jatkettu talviteemaa, ja ollaan pidetty toiminnat toistuvina ja rauhallisina. Toiminnat ovat pysyneet rutiininomaisina, jotta uudet lapset saisivat rauhassa sop eutua Villiviikunoihin.
Ystävänpäivän kunniaksi askarreltiin ja paineltiin sydämmiä, laulettiin lauluja ystävyydestä ja katsottiin Pipsa Possun ystävyysjakso <3
Retkipäivinä ollaan päästy harjoittelemaan kävelyä meidän pienempienkien kanssa 🙂
Mikä kivempaa kuin vapaa maalaaminen? 😀
Opettajaopiskelijan suolamaalaus toiminta oli lasten mielestä super hauskaa
Meillä on aloittanut Villiviikunoissa tammikuussa kolme uutta lasta, ja kolme vanhaa lasta on siirtynyt seuraavaan ryhmään. Meillä on myös aloittanut opiskelija, joka tulee olemaan meillä 4 viikkoa.
Ollaan pyritty pitämään toimintaamme rauhallisena, ja tutustumaan toisiimme Villiviikunoissa, jotta uudetkin lapset saavat rauhassa sopeutua meillä.
Teemana on ollut talvi ja toisiin tutustuminen.
Onnistuttiin pitämään retki, jossa jäätiin katselemaan autoja, ja miettimään mikä auto on kyseessä!:
Aamupiiriin ja lauluhetkiin ollaan saatu uusia lauluja:
lumiukkomarssi
talitintti ja talipakka, soitetaan soittimilla
revontulitanssi, tanssitaan huivien kanssa
Päästiin kokeilemaan lumimaalailua, sitä lapset jaksoivat vaikka kuinka kauan 😀
Moikka! Huh huh joulukuu olikin kiireistä aikaa,ollaan joka päivä harjoiteltu joululauluja, ja päästiinkiin sitten esittämään ne vanhemmille joulujuhlissa. 🙂
Joulukuun loppu vietettiin Portsassa muiden ryhmälaisten kanssa. Meiltä on siirtynyt kolme villiviikunaa isompien ryhmään. Tammikuussa saadaan kolme uutta Villiviikunaa ryhmäämme, joten tammikuun alku on paljolti tutustumista ja yhdessä oloa.
Lokakuun teemana on ollut kehonosien tunnistaminen, tästä syystä saatatte ehkä kuulla peukalo lauluja kotona 😀
Lauluja riittää joka päivään, ja se onkin Villiviikunoiden yksi suosikki toiminnoista. Sen näkee siitä kun pienemmätkin lapset jaksavat laulaa koko aamupiirin 😀
Halloween kunniaksi vietettiin pienet maskiaiset niille jotka olivat silloineen paikalla 🙂
Sää on pysynyt aika lämpimänä ja ollaan ulkoiltu runsaasti, ja retkiä on onneksi mahtunut lokakuuhun!
Yksi askartelun kohokohdista oli taikataikinan leipominen!
Jumpassa ollaan harjoiteltu pallon heittämistä ja potkimista.
Jumppaan on myös sisältynyt jumppalaulut, jossa harjoitellaan musiikin tahtiin liikkumista ja pysähtymistä.
Marraskuussa jatketaan palloilua jumpassa. Aamupiireihin lisätään loruttelua ja aloitellaan nyt jo harjoittelemaan joululauluja. Askartelun parissa harjoitellaan kynän otetta ja värittämistä!
Hei taas!
Syyskuuhun on mahtunut monta retkeä, jossa ollaan harjoiteltu parijonossa kävelyä ja ollaan saatu nauttia Syksyn väreistä. Olemme tehneet paljon pienryhmä toimintoja, pienryhmiä ovat isot ja pienet. Näin saamme lisättyä haastetta ikätasoisesti, sekä yskilöllistämään toimintaa paremmin.
Nyt on ollut syysflunssaa niin lapsilla kuin aikuisilla, muistetaan käsipesut tullessa ja lähtiessä 🥰
Elokuuhun on mahtunut paljon kivaa touhua ja lapset ovat tutustuneet ja ottaneet vastaan Villiviikunoiden uudet lapset lämpimästi vastaan. 🙂 Uusia aikuisia on myös tullut tiimiin!
Ollaan oltu leikkipuistoissa ja lapset ovat reippaasti jaksaneet kävellä puistoihin! Pyritään käydä puistoissa ja lähimetsissä mahdollisesti joka viikko.
Tässä kaikkea muuta kivaa touhua jota elokuuhun on mahtunut 🙂