Viskareiden syyskuu

Askartelua vanhempainiltaa varten

Syyskuu on mennyt ohi hujauksessa ja on aika suunnata katse kohti lokakuuta! Ennen kuin sen teemme, pysähdytään hetkeksi vielä viskareiden syyskuun puuhiin.

Syyskuun tärkeimpänä tehtävänä on ollut opetella uutta yhteistä arkea: lelujen siivoamista, päivän rakennetta ja kavereiden nimiä. Kultakirsikka-viskarit jaetaan päivittäin etukäteen suunniteltuihin pienryhmiin
toimintaan.  Myös iltapäivien toiminta on jaettu pienryhmiin. Tätä olemme syyskuussa harjoitelleet porukalla: kuka menee minnekin toimintaan ja kenen kanssa. Pienryhmissä on ollut helpompi tutustua toisiimme ja saada keskittymisrauhaa.

Viskareiden päiväkotiarkeen mahtuu viikottain Piki-kerhoa ja muuta vaihtelevaa pienryhmätoimintaa sekä eskareiden kanssa yhteisesti liikuntaa jumppasalissa ja perjantain  yhteiset lauluhetket, joilla on laulettu syyslauluja. Jumpassa olemme innostuneet sääntöleikeistä, joita on jatkettu myös pihalla (kuka pelkää mustekalaa, banaanihimma jne.). Myös köydet ja renkaat ovat olleet salissa suosittuja. Jumppatuokioiden lopuksi olemme aina ottaneet hetken pienelle rentoutumiselle.

Piki-kerho starttasi heti syyskuussa tämän vuoden viskareille! Kerhossa luetaan satua Pikistä, joka yrittää saada uusia ystäviä. Syyskuussa luimme ensin koko sadun ja nyt työstämme tarinan teemoja kohta kohdalta.  Ensimmäisenä sadussa käsiteltiin jännitystä ja piirsimme itsellemme voima-asut, joilla jännitys saattaisi helpottaa. Lopuksi ”puimme asut päällemme” eikä ketään jännittänyt enää loppupäivänä. Jokaiselle tehtiin myös kehusydän, johon kaverit piirsivät ja kertoivat kivoja asioita. Piki-kerho jatkuu lokakuussa muun muassa reilun kaverin passilla!

Syyskuussa oli myös Kultakirsikoiden ensimmäinen lasten kokous. Joka päivä ennen lounasta eskarit ja viskarit kokoontuvat yhteiseen lyhyeen päiväpiiriin, jossa on vaihtelevaa toimintaa koko porukalla. Syyskuun alussa päiväpiirissä olikin vuorossa lasten kokous, jossa sai esittää toiveita toiminnalle. Eväsretki metsään oli yksi lasten toiveista ja sehän toteutettiin raikkaasta syksysäästä nautiskellen.

Myös toiveet rentoutushetkistä on toteutuneet, kun olemme tehneet päiväpiirissä mindfulnessharjoituksia leikin muodossa. Sähköttäjä taitaa olla tämän hetken suosikki: istumme yhdessä piirissä silmät kiinni käsistä pitäen, yksi laittaa sähkön kulkemaan puristamalla kaverin kättä ja kaveri siirtää sen taas eteenpäin. Jännittävintä aina on, pääseekö sähkö koko kierroksen läpi!

Huivirentoutus jumppatuokion lopuksi

Lokakuussa jatkamme ainakin mindfulnessleikkejä ja Piki-kerhon avulla
tunne- & kaveritaitojen kehittämistä. Lokakuu on myös lukukuu ja lisäksi jatkamme piirtämisharjoituksia. Kuun vaihtuessa taas kerromme, miten olemme näitä painotuksia toteuttaneet!

 

Ulkojumppaa

Kultakirsikat, niin eskarit kuin viskaritkin, ovat syksyn mittaan leikkineet ulkoilun aikana erilaisia sääntöleikkejä, esim. piilosta, banaanihippaa, maa-meri-laivaa ja niin edelleen.

Tänään keskiviikkona on normaalisti Kultakirsikoiden jumppasali päivä. Jumppasali oli kuitenkin varattu, mutta tästä ei lannistuttu, vaan vaihdettiin suunnitelma ulkoliikunnaksi! Ensin juostiin hieman ja sen jälkeen jaettiin pallot. Pallojen käsittelyyn vain taivas oli rajana! Kultakirsikat innostuivat jalkapallon pelaamisesta, pallon heittelystä ja vierittelystä, korien heittämisestä ja polttopallosta. Innokkaita palloilijoita piha täynnä!

Pallon käsittelyt onneksi jatkuvat, kun suuntaamme tulevilla viikoilla naapurikentälle harjoituksiin..

Vanhempainilta

 Eilen vietettiin Kultakirsikoiden vanhempainiltaa! Kysymyslappuihin kerättiin vanhempien toiveita ja palautetta toiminnasta, ja niistä keskusteltiin sitten yhdessä. Keskustelua herätti ainakin  wilmaviestintä, aamukohtaamisten ja iltapäiväheippojen tärkeys sekä vuororyhmän toiminta. Yhdessä puhutuista asioista tulee vielä kooste wilmaan.

Lisäksi Kultakirsikat olivat valmistelleet vanhemmilleen pienen tehtävän: askarreltuihin tähtiin piti jokaiseen sakaraan keksiä kehu ja keskelle kirjoittaa taito, mitä toivoisi lapsen harjoittelevan vuoden aikana. Tähdet tulevat koristamaan ryhmätilojamme.

Kiitos kaikille osallistuneille ihanasta tunnelmasta ja mukavista keskusteluista!

Syksyn uudet tuulet

Tervetuloa Kultakirsikoiden blogiin seuraamaan uuden toimintavuoden puuhia! Ryhmästämme löytyy vuororyhmien viskarit ja eskarit- yhdessä olemme Kultakirsikat. Blogista pääsee seuraamaan viskareiden toimintaa ja kuukausitiedotteita sekä eskarifiiliksiä.

Elo- ja syyskuussa kaikki ovat palanneet lomilta ja olemme pikku hiljaa alkaneet tutustua toisiimme ja uuden ryhmämme arkeen. Olemme opetelleet yhteisiä pelisääntöjä ja pitäneet ensimmäisen lastenkokouksenkin, jossa sai esittää toiveita ryhmän toiminnalle. Eskarit ovat aloittaneet puuhat muun muassa aakkosten ja numeroiden parissa. Viskarit ovat aloittaneet Pikikerhon.

Tärkeimpänä kuitenkin, että olemme tutustuneet ja kaverustuneet keskenämme. Tervetuloa mukaan!