Marraskuun kuulumiset

Taas kuu vaihtuu ja alamme lähestyä vuoden 2021 loppua! Joulukuussa ryhmässä painottuvat joulupuuhat ja tapahtumat sekä niiden vastapainona rentoutumis- & läsnäoloharjoitukset.

Joulukalenterinamme toimii tänä vuonna viime vuodelta tuttu koko päiväkodin yhteinen jouluikkunakalenteri; jokainen päiväkodin ryhmä koristelee tiloistansa ikkunan jokaiselle joulukuun päivälle. Näitä ikkunaluukkuja käymme ihailemassa ja ihmettelemässä joulukuun ulkoiluissa. Ideana on, että vanhemmatkin pääsevät joulukierrokselle, mutta tästä tarkempaa infoa myöhemmin.

Jouluikkunoiden lisäksi joulukuuhun mahtuu itsenäisyyspäivän puuhia ja juhlintaa, joulukuusen valonsytytykset ja joululauluja.

 

Mutta palataan hetkeksi vielä marraskuuhun!

Marraskuussa jatkoimme lokakuussa alkanutta pöytäteatteriprojektia! Marraskuun aikana lapset saivat valmiiksi omat pöytäteatterihahmonsa- oli Batmania, Arielia, supersankareita ja robotteja. Askarteluiden jälkeen tuli jännittävin osuus, kun pienissä porukoissa keksittiin oma esitys: aihe, juonenkäänteet ja onnellinen loppu. Jokainen sai esittää oman esityksensä kavereille ja jokainen esitys sai raikuvat aplodit. Keskusteltiin siitä, miten jännittävää oli esiintyä toisten edessä, miltä tuntui jos kaverit häiritsi esiintymistä ja miltä tuntui saada kehuja. Pöytäteatterihahmot ovat päässeet myös leikkeihin osalliseksi, sillä into teatteriin jatkuu vaan!

 

Marraskuussa oli lasten oikeuksien päivä ja Kultakirsikoissa sitä juhlittiin viikon ajan. Ennen lasten oikeuksien viikkoa pidimme lasten kokouksen, jossa lapset saivat esittää toiveita tulevalle viikolle. Nämä toiveet kirjattiin ylös palaverimuistioon. Lasten oikeuksien viikolla ohjelma oli siis täysin lasten toiveiden mukaan suunniteltu ja toteutettu! Oli leivontaa ja herkuista nautiskelua, pallottelua sisällä ja ulkona sekä ulkona syömistä eväsretken muodossa. Lauluhetkellä päästiin taikametsään, jossa jokainen sai toivoa suosikkilauluaan. Pääsimme laulamaan muun muassa Lennä, lennä Leppäkerttua, Antti Tuiskun Sata salamaa ja Hyvä kesä Einolta ja Aapelilta. Lasten oikeuksien viikko oli menestys ja ajatuksena olisi jatkaa lasten kokouksia ryhmässä jatkossakin ja toteuttaa tälläkin tavalla lasten toiveita toiminnan ja päiväkotiarjen suhteen.

 

Jumpassa on palloteltu, käyty lähikentälläkin pelaamassa jalkapalloa ja harjoiteltu tasapainoa. Metsäretkilläkin on käyty nautiskelemassa luonnosta. Aamupiireissä otettu laulupiirtämisen harjoite on ollut lasten mieleen, ja harjoitteita on piirretty niin ilmaan, lattiaan, kaverin selkään kuin älytaulullekin. Marraskuun laulupiirtämisen laulut ovat liittyneet säähän; aurinkoon, pilviin, sateeseen ja lumihiutaleisiin. Piki-kerhossa on jatkettu Pikin tarinan lukemista ja tunneasioiden käsittelyä viskareiden kesken.

Marraskuussa saimme nauttia seurakunnan pienestä jouluhetkestä, jossa laulettiin, mietittiin jouluun liittyviä asioita ja kuultiin joulun tarinaa. Meille näytettiin myös sydänrasia, joka sisälsi joulun salaisuuden. Emme päässeet vielä kuulemaan salaisuutta- se paljastetaan vasta myöhemmin joulukuussa.

Tästä on siis hyvä siirtyä joulukuun joulupuuhiin. Mukavaa joulun odotusta kaikille!