Marraskuun kuulumisia

Taas on takana yksi touhukas kuukausi Kultakirsikoissa! Tässä kuussa olemme saaneet ryhmään uusia kavereita eikä Kultakirsikat olekaan enää vain eskari-viskariryhmä, vaan 4-6-vuotiaiden ryhmä. Täytyypä alkaa siis yhdessä pohtia eskareiden rinnalla kulkevalle porukalle uutta nimeä, kun viskarit ei olekaan enää niin paikkansapitävä…
Halloweenin jälkeen laskeuduttiin isänpäivään ja pikku hiljaa joulutunnelmaan. Seuraavaksi on tiedossa itsenäisyyspäivään liittyvää puuhastelua ja täyttä ”jouluuntumista”, mutta pysähdytään hetkeksi vielä kurkistamaan marraskuuta.

Kurki ja Sammakko-leikki lasten toiveesta

Lasten oikeuksien viikkoa vietettiin 16.-22.11. Kultakirsikoissa pohdittiin lasten oikeuksia pitkin viikkoa keskusteluiden ja toiminnan kautta. Kultakirsikoissa aikuisten rinnalla lapset aina jossain määrin suunnittelevat, arvioivat ja toteuttavat ryhmän toimintaa, mutta tällä viikolla sitä korostettiin entisestään. Toiveita kyseltiin, kirjattiin ja valmisteltiin jo edeltävästä viikosta lähtien. Lasten oikeuksien viikolla  askarrreltiin lasten toiveesta, leikittiin lasten suosikkileikkejä päiväpiirissä ja lauluhetkikin oli täysin lasten suunnittelema.

Piki-kerhossa seikkailevat hahmot

Piki-kerhossa olemme keskustelleet , ystävyydestä, kiukusta ja surusta sekä ulkopuolelle jättämisestä. Viime kuussa piirtämämme lohdutuskaverit pääsivät konkreettisempaan muotoon, kun piirrustuksia käytettiinkin kaavana ompelulle. Projekti on vielä kesken, mutta tarkoituksena on, että jokainen saisi itselleen suunnitteleman lohdutuskaverin. Ompeleminen on ollut jännittävää ja haastavaa, mutta hyvin innokkaina ollaan silti jaksettu projektin parissa puuhata. Olemme myös leikanneet ja liimanneet ystävyyden taulut ja käyneet satua läpi lukien ja keskustellen.

Tonttujumppakortit ovat olleet käytössä

Jumpassa innostutaan edelleen erilaisista juoksuleikeistä. Banaanihippa, karhunukkuu ja viesti, jota on myös kisattu mahalautojen kanssa. Juoksuleikit ovat suosittuja myös ulkoilun aikana, kuin myös jalkapallo. Temppuradat ovat myös lasten kestosuosikkeja ja niiden avulla on helppo harjoitella paljon erilaisia taitoja.
Lasten oikeuksien viikolla lapset saivatkin itse koota toiveidensa jumpparadan ja taustalla soivat toivelaulut innoittivat liikkumaan. Loppukuusta ollaan päästy myös jo tonttujumpan makuun.

Lajittelu ja luokittelu pohdintoja

Laskeminen, numerot ja muut matemaattiset asiat ovat näkyneet ryhmässä niin eskareilla kuin viskareillakin. Olemme kiinnittäneet huomiota matemaattisiin asioihin arjen keskellä ja esimerkiksi laskeneet välipalahetkillä porkkanoiden määrää. Musiikki- ja jumppahetkiin on yhdistetty numeroita ja laskemista (myös kirjaimia). Viskarit (+ bonusviskarit) ovat myös pohtineet lajittelua ja luokittelua sekä tehneet kynätehtäviä aiheisiin liittyen. Logigot ovat haastaneet ja innostaneet meitä matemaattisiin asioihin ja myös kirjaimiin. Logicoissa tehtäväkortteja tehdään pelikehyksen avulla. Idean hoksaaminen vei aikaa, mutta tehtäviä tehtiin innolla ja niitä toivottiin lisää!

Kädentyöt ovat keskittyneet kynätehtäviin sekä värityskuviin ja piirtämiseen Piki-kerhon ulkopuolella. Lapset toivoivat lasten oikeuksien
viikolla askarteluja ja joulukuussa sitä onkin tiedossa sitten yllin kyllin.

 

Marraskuun viimeisenä perjantaina vietimme Kultakirsikoissa pikkujouluja. Ensin ulkona avasimme virallisesti vuororyhmien joulukauden laulamalla joululauluja ja sytyttämällä kuuseen valot. Lauluhetken tilalla olikin lapsille yllätyksenä aikuisten valmistelema ja näyttelemä näytelmä. Näytelmän teemana oli ystävyys, jota
sadun eläinhahmot esittivät.
Näytelmän lopuksi halukkaat pääsivät itsekin näyttelijän rooliin! Tästä pidettiin niin paljon, että pohdintaan jäi, miten kehkeyttäisimme tätä intoa….

Mukavaa alkavaa joulukuuta kaikille!