HOPEAHAVUJEN ELO- JA SYYSKUU

Hopeahavujen syksy on alkanut mukavasti toisiimme tutustuen mm. leikkien ja omakuva-askartelujen avulla. Teimme jokainen oman kuvan ryhmän seinälle, jonka jokainen on saanut useasti esitellä ystävilleen.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Hopeahavujen ryhmä onkin osoittautunut rohkeaksi ja huonompaakin säätä uhmaavaksi, retkelle olemme lähteneet säällä kuin säällä ja hauskaa on ollut. Eväätkin maistuu 🙂

Retkillä olemme saaneet ihastella kaunista väriloistoa, mikä on saapunut luontoon. Tästä inspiroituneena halusimme ryhmäämme samaa ja askartelimme jokainen oman syksyisen koivumetsän ja kärpässienen.

Tänä syksynä saamme nauttia Liikuntakeskus-Alfan tiloista. Siellä onkin liikunnan riemua riittänyt.

Syyskuussa hopeahavut viettivät pyöräily-viikkoa. Jokainen sai tuoda päiväkotiin oman pyörän ja kypärän ja pyöräilimme päiväkodin lähimaastossa. Viikko huipentui pyöräilijän esterataan, jonka suoriuduttua sai kultamitalin.

 

Alkukesän puuhia Hopeahavuissa

Hopeahavuissa olemme kevään aikana harjoitelleet pyöräilyä ja lapset ovat innolla pyöräilleet ja potkulautailleet niin päiväkodin pihalla kuin lähipuistossa. Kehitystä on tapahtunut ja apupyörät ovat heitetty nurkkaan.

 

Kesäpuuhaa päiväkodin pihalla on autopesula.

 

Hopeahavujen askarteluja

tupsuhämähäkit

Yläkuvassa on tupsuista tehtyjä hämähäkkejä. Kuka sanoo, että hämähäkit ovat pelottavia?

Kirsikkapuut kukassa

Herkullisia kirsikkapuita kukassa. Puut ovat maalattuja ja kukkina popkorneja.

Maalla ja meressä

Maalla ja meressä -projekti. Maalla kiemurtelee käärmeitä ja kipittelee hämähäkkejä. Meressä uiskentelee kaloja, merenneitoja ja mustekaloja. Kaikkea hallitsee itse Ahti. Kuva alla.

Meren haltija Ahti
Mehiläiset ja pesät

Mehiläiset surisevat ja etsivät mettä kirkkaanvärisistä kukista. Illan tullen ne lentelevät takaisin pesiinsä. Kennoissa uinuu uusi mehiläissukupolvi.

Kennoissa uinuu toukkia

 

 

 

Vappuisia riimikortteja

Lapsille vappuun voi askarrella iloisia vappuriimikortteja. Netistä löytyy kaikenlaisia väritettäviä kuvia tulostettavaksi. Alla on valmiita riimejä ja voit myös itse keksiä itse lisää.

Jänis hyppii, pomppii, tanssi ja breikkaa, välillä heittää myös kuper?  (keikkaa)

Siililtä kadonnut on toinen sukka, ei haittaa – hyvältä tuoksuu vappu ? (kukka)

Vihdoin koittaa vappujuhlan ilta, metsälampeen heijastuu kuun ?  (silta)

Karhumuori makeat munkit paistaa, niitä saa kohta kaikki  ? (maistaa)

Vappua juhlimaan käy metsän väki, nyt kuusen oksalla kukkuu ? (käki)

Ketulla suussa pajusta pilli, soitto sen iloinen ja ihanan  ? (villi)

Hiirellä yllään on hauska asu,simasta pullollaan pikkuinen  ?  (masu)

Kun yhteisen juhlan kisailut koittaa, karhu kaikki köydenvedossa  ?  (voittaa)

Juhlissa mukana myös jokin muu, onko se hirvi, jolla virneessä  ?  (suu)

 

Maija Mehiläinen

Maija Mehiläinen - sarja

Tässä katsomme ensimmäisen osan Maija Mehiläistä. Mukana myös tuomari Pörrilä.

MaijaYstävämme Maija.

Projektimme jatkuu…

Metsässä

MetsäretkiLähdimme tänään metsään hieman kauemmas. Tarvitsemme askarteluun kaikenlaista materiaalia, jota keräämme leikkien lomassa. Vietimme peikkometsässä koko aamupäivän.

Mitä me näimmekään?

Tytöt näkivät jotain kalliolla. Mikä se on? Kun katsotte nuolen suuntaan, näette sen. FASAANI!