Aurinkoinen syysjuhla 4.10.2018

Päiväkodin yhteiseksi toimintakauden teemaksi muodostui vuorovaikutus- ja tunnetaitojen kehittäminen, sekä hyvät käytöstavat ja kiusaamisen ehkäisy. Syysjuhlassa jokainen päiväkotiryhmä oli vastuussa yhdestä varhaiskasvatussuunnitelman oppimisalueesta:

Kielten rikas maailma (Ruusunnuput)

Ilmaisun monet muodot (Sinikellot)

Kasvan, liikun ja kehityn (Päivänkukat)

Tutkin ja toimin ympäristössäni (Kissantassut)

lapsien vanhempia seisovat selkäpäin käyttäjään.
”pompin pompin kuralätäköissä kurahousut, kumisaappaat, sadehattu päässä”

Syysjuhlaa vietettiin aurinkoisessa säässä. Ohjelmassa oli Ruusunnuppujen järjestämiä laululeikkejä, Päivänkukkien eskareiden järjestämä temppurata, korttien painantaa omenoilla ja huivitanssia Sinikellojen pisteellä, Kissantassujen eläinsuunnistusta sekä lasten itse leipomien sämpylöiden syömistä.

terassi edestäpäin kuvattuna.

pöydälle aseteltu juhlan tarjottavia.
Tarjolla oli lasten sämpylöiden lisäksi myös kurkkua ja porkkanaa.
kuva aidasta, johon kiinnitetty ohjeet liikuntaradasta.
Päivänkukkien eskareiden itse suunnittelema liikuntapiste, jossa myös arviointiin liikunnan määrään ja mahdollisuuteen päiväkodissamme. Lapset saivat yhdessä aikuisen kanssa vastata kyselyyn.

terassilla juhlan vieraita.

Syysjuhlassa vanhemmat pääsivät kiertämään päiväkodin pihalle suunniteltuja rasteja yhdessä lasten kanssa. Pihalla oli myös päiväkodin teemaan liittyvä mielipidekysely, jossa vanhemmat saivat tunnekuvien avulla vastata, mitä mieltä ovat olleet valitsemastamme teemasta ja onko teema näyttäytynyt toiminnassamme.

seinällä tunnekortteja palautekyselyä varten.
Tunnekorttejen avulla kysely liittyen päiväkodin yhteiseen teemaan.

Kiitos kaikille osallistujille! Seuraavaksi nähdään joulujuhlan parissa! Mukavaa loppuvuotta kaikille.

kaksi poikaa keinuu auringonpaisteessa.

 

Toivottaa Kaskenkadun henkilökunta