Vintiöiden puuhia syksyllä 2016

 

Aloitimme elokuussa tutustuen toisiimme, uudet aikuiset Kirsi, Diman ja Marianne aloittivat ryhmässä. Lapset jaettiin kahteen pienryhmään, ja he keksivät itse ryhmille nimet: Kissat ja Tiikerit.

Syyskuun lopussa näimme hienon esityksen Kultanoutavainen. Sen päätäthtenä oli koira, rodultaan kultainen noutaja. Esitys oli mukaansatempaava ja hienosti tehty, lapset nauttivat esityksestä suuresti.

Lokakuussa kävimme vasu-keskusteluja ja oli ihanaa kuulla ja oppia enemmän kaikista lapsista. Lokakuun lopussa vietimme syyslomaa ja loman jälkeen tunnelma ryhmässä oli vapautunut ja kiva. Kyllä loma tekee hyvää kaikille!

Marraskuussa kummatkin ryhmät pääsivät vierailulle Turun pääkirjastoon. Marraskuussa olimme jo sopeutuneet paremmin olemaan yhdessä ja lauluhetket saivat uutta pontta, kun pystyimme pitämään ne niin, että koko ryhmä osallsitui lauluhetkelle samaan aikaan.

Joulukuussa tonttu-Teppana vieraili päiväkodissa neljänä perjantaina. Saimme herkutella jouluruualla ja pääsimme joulukirkkoon.

Syksyllä pienryhmissä teimme koritehtäviä, askartelimme, leikimme ahkerasti ja harjoittelimme yhdessä suujumppaa. lapsille on luettu paljon kirjoja ja he ovat olleet kiinnostuneita niistä.

Ryhmässämme on leikkitaulu jonka lapset sisäistivät nopeasti ja leikit sujuvat nyt suunnitelmallisemmin ja ryhmätilassa on rauhallisempaa leikkitaulun ansiosta.

Tästä jatketaan kevättä kohden!