Viime viikolla vietimme Komeetoissa eskarin viimeistä viikkoa. Päivien aikana tehtiin juttuja ”viimeistä kertaa”. Askarreltiin kesäisiä hyönteisiä, leikittiin ja rakenneltiin ja käytiin eväsretkillä.
Vihannestorilla harjoiteltiin ostoslistan muistamista ja rahan käyttämistä.Mehujäät kruunasivat aurinkoisen retkipäivän.
Lopuksi vielä kiitos kaikille kuluneesta eskarivuodesta! Ja tuleville koululaisille hyvää kesää ja onnea koulutien aloitukseen!
Tällä viikolla olemme eskarissa keskittyneet liikenneturvallisuuteen ja liikennesääntöihin sekä harjoitelleet pyöräilyä.
Maanantaina aloitimme viikon tutustumalla muutamiin liikennemerkkeihin. Moni olikin eskarilaisille ennestään tuttuja!
Tiistaina päästiin eskarissa pyöräilemään, kun pyöräilyä harjoiteltiin koulun kentän liikenneradalla. Radalta löytyi myös muutama liikennemerkki, joiden mukaan eskarilaisten tuli muistaa toimia.
Keskiviikkona teimme pyöräretken, joka oli lopulta pituudeltaan kuusi kilometriä! Eskarilaiset muistivat taitavasti liikkua liikennesääntöjen mukaan. Puolessa välissä retkeä syötiin tietenkin eväitä.
Torstaina eskarilaiset saivat käyttää mielikuvitustaan ja askartelimme itsekeksittyjä liikennemerkkejä.
Perjantaina harjoittelimme nukketeatteriesityksen tekemistä. Luimme pienryhmissä liikenneturvallisuudesta kertovat tarinat ja sen jälkeen harjoittelimme tarinan kertomista käsinukkejen avulla. Lopuksi pienryhmät esittivät toinen toisilleen oman esityksensä.
Tässä tarinassa kerrottiin eläinperheen automatkasta.
Toisessa tarinassa kerrottiin yksin liikenteessä liikkumisesta.
Nyt eletään poikkeuksellisia aikoja korona-viruksesta johtuen, mutta emme anna sen meitä lannistaa. Paljon on jouduttu miettimään uusia toimintatapoja ja varsinkin suuri osa vanhemmista on joutunut ottamaan uudenlaisen opettajan roolinkin. Toiminta eskarissa jatkuu rajoitusten mukaan niin normaalisti kuin suinkin mahdollista.
Heti viikon aluksi, harjoittelimme lukua kymmenen monisteiden ja numerokorttien avulla. Maanantaina meidät yllätti lumimyräkkä, joka peitti maan kunnolla lumeen. Tartuimme heti tilaisuuteen ja lähdimme eskarin viereiseen mäkeen pulkkailemaan. Tahmean alun jälkeen pulkka alkoi luistaa ja sitten kyytiä saivat lasten lisäksi myös aikuiset, lasten toimesta kylläkin 🙂
Tiistaina aloitimme päivämme retkeilemällä metsän reunaa pajunoksia noutamaan. Valitettavasti aikainen pajunkissasato teki meille tepposet ja oksasaalis jäi niukaksi. Onneksi löysimme kaadettuja koivuja, joista saimme täydennystä varastoomme. Eskarissa kokosimme koristelutarvikkeet ja ryhdyimme toimeen. Taitavien tekijöiden käsissä virpomaoksista tulikin oikein upeita.
Iltapäivällä aloitimme sateenkaarien työstämisen langoista. Pujottelimme sateenkaarien väriset langat paperilautaseen kiinnitettyihin tukilankoihin. Tuloksena olikin oikein ihanat ikkunanpiristäjät. Tällainen kudontatyyppinen harjoitus on helppo tehdä myös kotona, jos kaapeista löytyy paperilautanen ja lankaa.
Keskiviikkona teimme retken niityn keskellä olevaan metsäsaareen. Vanhemmat pakkasivat lapsille eväät mukaan, jotka söimmekin tietysti heti saareen päästyämme. Tämän jälkeen aloimmekin etsiä luonnon ihmeitä metsästä. Vastaamme tuli leskenlehden lisäksi myös lahottajasieniä, mielenkiintoista jäkälää, mutta myös tarpeeksi lunta, josta pääsimmekin oiviin rakennuspuuhiin. Aika vierähti lumiratsuja rakentaessa niin hujauksessa, että meinasi kiire tulla ruokailemaan.
Torstaina eskarit pystyttivät torin, jonne matkattiin vihanneksia ostamaan. Leikin lomassa harjoittelimme rahojen käsittelyä sekä laskemista.
Olemme tänne eskariin saaneet upeita kuvia myös kotona toteutetuista etätehtävistä. Kaikki lapset ovat hienosti ryhtyneet myös kotioloissa työntouhuun ja onkin suuri ilo nähdä kuvia heidän tuotoksistaan. Kiitos vanhemmille ihanista kuvista ja lapsien kotiopetuksen toteuttamisesta 🙂 Lapsille suuri kiitos eskaritehtävien innokkaasta tekemisestä 🙂 Tässä osa meille lähetetyistä ihanista kuvista (ennen kuva julkaisemista pyydämme teiltä aina ensin luvan kuvan käyttöön). Haluamme näin jakaa vinkkejä ja kuulumisia myös eteenpäin muille vanhemmille sekä lapsille 🙂
Etsintätehtävä sujuu paljon mukavammin itsetehdyn listan avulla. Saalis onkin aikamoinen 🙂Heppaa on myös kiva päästä ulkoiluttamaan, eivätkä esteet tätä kaksikkoa pidättele 🙂Mehun puristaminen sujuu myös eskarilaiselta. Tässä innokas apulainen aamupuuhissa 🙂Yhtenä kotitehtävänä oli rakentaa R- kirjain rakennuspalikoista. Tässä yksi upea taidonnäyte 🙂Kotona syntyy myös ihania värikkäitä tipuja. Näiden hurmaavien ystävysten tekemiseen ei paljon materiaaleja vaadita, mutta lopputulos on kyllä upea 🙂Tämä ihana tipuystävä taitaa toivottaa iloisesti nokka ammollaan meille hyvää viikonloppua 🙂
Tässä vielä lopuksi eskarissa toteutettu käsienpesuharjoitus. Punaisen sormivärin kanssa harjoittelimme, kuinka hyvin saippuaa tulee käsiin hangata, jotta lika ja pöpöt käsistä poistuvat 🙂
Vietimme sanomalehtiviikkoa ja askartelimme sanomalehtipöllöjä.Runebergintorttuja valmistettiin myös taikahiekasta.Ystävänpäivädiskossa oli limbokilpailu.Vietimme kaikkien eskareiden kesken yhteistä ystävänpäivädiskoa.Komeettojen tyylinäyte laiskiaisten roikkumisesta puussa.Maisemien ihailua korkeammalta.”Hei mä nään täältä kouluun asti, vau!”
Hamahelmistä on tehty tammikuussa monia taideteoksia.Eksoottisemmatkin eläimet heräsivät uuteen vuoteen leikkien merkeissä.Aloitimme pefletti-projektin.Olemattomasta talvesta huolimatta pääsimme Parkin kentän jäälle luistelemaan.
Tätä vauhtia pefletit saadaan valmiiksi hyvissä ajoin ennen uimakoulua! 🙂Olemme saaneet viettää jo ensimmäiset 7-vuotissyntymäpäivät!Hamahelmiliskon tekeminen vaatii sorminäppäryyttä.Kas näin! Hamahelmilisko on valmis!Jumppavuosi on aloitettu pallojen kanssa.Sydämellistä uuden vuoden alkua! 🙂
Tonttujono!Joulukuussa leivottiin tottakai pipareita, nam!Siellä ne paistuu!Kävimme retkellä Manhattanin Sport Centerillä, TCS Smashin harjoitteluhallissa.Alkulämmittelynä hippaa.Kohteen lemppari oli lasten mielestä juustomeri. Sinne hypittiin pommeja, voltteja ja mahaplätsejä.Tytöt näyttävät mallia huiskujen kanssa 🙂
Komeetat tekivät joulujuhlan taidenäyttelyyn oman joulukylän kierrätysmateriaaleista.
”Pikkuinen tonttu hyppeli näin,
jalassa tossut väärinpäin.
Pikkuinen tonttu huuteli näin:
Tästä se joulu alkaa!
Tip tap, huuteli näin,
tip tap, huuteli näin:
Tästä se joulu alkaa!”
Komeetat toivottaa kaikille rauhallista ja iloista joulua! Nähdään taas ensi vuonna! 🙂
Retkikohteessa, jännitystä ilmassa!Linnassa hauskinta oli erilaiset huoneet sekä pienet ja matalat kulkuväylät huoneisiin.Kävimme funikulaari-ajelulla, jännittävää ja hauskaa oli!Loka-marraskuun vaihteessa juhlimme Halloweenia kaikkien eskareiden kesken. Kuvassa käynnissä tiukkaakin tiukempi limbokisa!Halloween juhlien tunnelmaa.Ensimmäisten pakkasöiden jälkeen metsästä löytyi hienoja jääkimpaleita.Marraskuun aikana on ehditty myös rakentaa majoja metsään.Marraskuun aikana juhlimme myös yhdet 6-vuotissynttärit.Puistossa leikkimässä.”Onks tää kioski auki?”Aina voi oppia uutta – liekö tässä uusi keinumistyyli? 😉Istuintyynyistä on rakenneltu paljon sänkyjä, tässä leikissä ollaan juuri päästy nukkumaan!Marraskuussa pelattiin TPS:n vetämänä luokkalätkää.Kurakeleistä on nautittu!Kävimme kirjastokurssilla oppimassa kirjaston käytännöistä.Olimme kirjastokurssilla ”kirjasuunnistusta”.Nuotiolla on lämmitelty ja paistettu monet makkarat!Aloitimme projektina joulukylän tekoa. Joulujuhlassa pääsee ihastelemaan lopputulosta!Lapset saivat hyvehelmipurkin täyteen rohkeista teoista. Palkinnoksi siitä lapset äänestivät itselleen elokuvahetken!Kävimme vierailulla Helluntaiseurakunnan ”Matka ensimmäiseen jouluun” -vaelluksessa. Siellä päästiin ratsastamaan kamelilla!
Matkalla ensimmäiseen jouluun vierailtiin kuninkaanlinnassa.Pesänryöstö-leikki alkamaisillaan Komeettojen ja Meteorien viskareiden yhteisellä jumppahetkellä.Ensilumesta sai päiväkodin pihalla tehtyä näin suuria palloja!
Komeetat järjestivät lokakuun alussa diskon. Diskossa oli tottakai myös buffet!Metsässä on lokakuun aikana tasapainoiltu.Hitiksi on noussut myös valtaistuinleikki. Kuninkaalliset istuimillaan rentoutumassa. 😉Metsässä istuttiin myös nuotion äärellä paistamassa makkaraa ja vaahtokarkkeja.Toisinaan metsäretkillä löytyy vähän erikoisempiakin eväiden syöntipaikkoja.Eskareiden yhteisellä jumppatuokiolla päästiin harjoittelemaan mm. aasipotkuja.Tässä taidonnäyte renkailla roikkumisesta!Saimme juhlistaa yhdet 6-vuotissynttärit lokakuun aikana. 😉
Opettelimme Robinin Parasta just nyt -kappaleeseen tehdyn tanssin. Tässä tunnelmaa tanssin keskeltä.Ja loppuasentona muodostetaan sormilla sydän. ♥