Tänään kurssilla käsiteltiin eri oireita, joita lapsilla voi arjessa esiintyä. Tutustuimme tarkemmin autisminkirjon eri piirteisiin ja käytöspuolen haasteisiin. Periaatteessa tuttua asiaa, mutta hyvä silti kertailla perusasioita. Tutustuimme myös erilaisiin apuvälineisiin, jotka saattavat helpottaa lapsen arkea koulussa. Tärkeämpänä keskustelunaiheena nousi esille positiivisen huomaaminen, oppilastuntemus ja ryhmäytyminen.
Näihin liittyen teimme myös harjoituksia, jotka hyödynsivät meitä ryhmäytymään ja tutustumaan sekä toisiimme että itsemme, mutta joita voimme myös hyödyntää luokassa oppilaiden kanssa.
Ihastuimme erityisesti jossain koulussa pihalta löytyvään buddybenchiin, eli kaveripenkkiin. Tähän mennään istumaan, jos ei välitunnilta löydy kaveria, ja näin muut osaavat tulla hakemaan yksinäisen mukaan touhuihin.
Art therapy
Ryhmäytymistä. Rakensimme pienissä ryhmissä spagettitorneja. Hauska harjoitus alkujännitystä rikkomaan.
Ja vielä rauhoittumis- ja symmetriaharjoitus kahdella kädellä piirtämällä.