lauantai 26.4.

lauantai 26.4.

Heräsimme noin klo 10, vaihdoimme vaatteet ja valmistauduimme. Lähdimme perheeni kanssa Ikeaan aamiaiselle. Söimme kaikki siellä yhdessä, keskustelimme ja pidimme hauskaa. Kun olimme valmiita aamiaisen kanssa, lähdimme pyörimään vähän ajaksi Ikeaan. Ikean jälkeen menimme viereisiin kauppoihin. Pyörimme yhdessä 157, Julassa ja Normalissa. Ostimme joitain herkkuja ja juomia ja ostimme vaatteita myös.  

 

Kun olimme valmiita kauppojen kanssa, menimme Naantaliin. Siellä ensimmäiseksi kävelimme kävelykaduilla meren lähellä. Menimme taaempana olevaan siltaan, joka vie muumimaailmaan. Sillan jälkeen menimme vähän ajaksi lähelle olevalle rannalle, istuimme ja kuuntelimme luonnon rauhallisia ääniä. Sen jälkeen kävelimme yhtä tietä pitkin, joka johti kirkkoon ja patsaihin. Otimme siellä kuvia, katsoimme kirkkoa ja luimme paikan historiasta. Kävelimme sieltä läheiseen puistoon, jossa keinuimme ja leikiskelimme vähän aikaa, ja sitten pidimme pienen piknikin siellä. Söimme ja joimme aiemmin ostettuja herkkuja ja juomia, juttelimme ja pidimme hauskaa.  

 

Naantalin jälkeen tulimme kotiin. Kotona lepäsimme vähän aikaa, otimme päikkärit ja söimme välipalaa. Noin klo 19 pakkasimme tavaramme saunaa varten ja klo 20 lähdimme saunaan. Olimme saunassa noin tunnin, otimme suihkun, pukeuduimme vaatteisiin ja valmistuimme lähtemään kotiin. Kotona äiti oli valmistanut pitsaa ja ranskalaisia. Söimme illallista. Illallisen jälkeen katsoimme perheeni kanssa yhdessä elokuvaa, söimme ja joimme herkkuja samalla. Elokuva loppui noin klo 12 yöllä ja menimme elokuvan loputtua nukkumaan.  

Comments are closed.