Tervetuloa Yli-Maariaan!

Yli-Maarian koulun toiminta alkoi 1.8.2018. Koulun rehtoriksi  nimettiin Marianne Ulfstedt ja apulaisrehtoriksi Mia Autio. Opettajakunta muodostettiin Moision koulun 1-6 ja Raunistulan koulun 7-9 luokkien opettajista. Alakoululaiset tulevat nykyisen Moision koulupiirin alueelta ja yläkoululaiset Moisiosta, Paattisilta ja Jäkärlästä.

Syyslukukauden 2018 ajan kaikki alakoululaiset opiskelivat vielä Moision koulussa (Moision koulutie 2) ja yläkoululaiset Tommilan koulutalossa (Tommilankatu 24), kunnes monitoimitalo Ypsilon valmistumisen jälkeen muutimme uusiin tiloihin. Kokonaan emme Moision koulurakennuksesta luovu, sillä osalle oppilaista Moision yksikkö on maantieteellisesti lähempänä ja tämän hetkisten suunnitelmien mukaan Moision kivikoulussa jatkaa yksisarjaisena luokat 1-6.

Monitoimitalo Ypsilon

Yli-Maariaan rakennettiin monitoimitalo, jossa toimii noin 700 perusopetuksen oppilasta (1.-9. lk), noin 120 varhaiskasvatusikäistä, kirjasto, nuorisotoimi, kouluterveydenhuolto ja neuvola.

Kiinteistöosakeyhtiö Turun Yli-Maarian hallitus valitsi hankkeen päätoteuttajaksi Harppi-ryhmittymän eli Hartela Oy:n, Ramboll Finland Oy:n, Granlund Turku Oy:n ja Arkkitehtitoimisto Mikko Uotila Oy:n hanketta varten perustaman ryhmittymän. Harpin ehdotus Ypsilon arvioitiin parhaaksi jatkokehitystä ajatellen.

Tavoitteena on tarjota Yli-Maariaan virikkeellinen, monikäyttöisen ja innovatiivinen toimintaympäristö, jossa eri-ikäiset käyttäjät pystyvät toimimaan pitkin päivää tarpeiden mukaisissa tilakokonaisuuksissa, kertoo arkkitehti Mikko Uotila.

Yli-Maarian monitoimitalo Ypsilonin rakentaminen aloitettiin helmikuussa 2017. Työmaan kuulumisia ja kuvia rakentamisen edistymisestä voitte seurata HARPPI-työryhmän viikkotiedotteista osoitteessa http://www.turku.fi/Ypsilon.