Savitonttuja ja jouluisia askarteluja sekä leivontaa

Heippa!

Marraskuun loppupuolella muovailimme savesta tonttuja.

Huovutimme savitontuille punaiset lakit villasta. Myöhemmin jokainen tonttu sai parran ja/tai hiukset.

Olemme joulukuun aikana askarrelleet myös jouluiset porot ja tehneet joulukortteja. Joulukortin sai lähettää postissa haluamalleen sukulaiselle tai ystävälle.

Itsenäisyyspäivän kunniaksi askartelimme Suomen lippuja yhdessä.


Viimeisellä viikolla leivoimme pullapoikia ja -tyttöjä, joista tuli tosi mainion näköisiä!

 
 
 
 

Näiden kuvien myötä toivotan kaikille iloista joulua ja onnellista uutta vuotta!

Ensi vuonna edessä tutut ja uudet eskarikujeet 🙂

Naamiokissan päivä 15.11.

Miau!

Torstaina vietimme eskarissa Naamiokissan päivää. Päivää varten olimme valmistelleet alkuviikosta glitterein koristellut kissanaamiot joko mustasta tai valkoisesta kartongista sekä viitat, jotka sai maalata haluamillaan väreillä ja kuvioilla.

    

Naamiokissan päivänä eskaritilojen ikkunat oli pimennetty verhoilla ja valot oli sammutettu, hämärää tunnelmaa luomaan ripustettiin sinisiä tunnelmavaloja. Jokaisella oli mukanaan oma taskulamppu, jonka avulla etsittiin alakertaan piilotettuja Salaisen maan hahmoja, erilaisia kirjaimia ja tavuja (AI, UI, LUU, KUU, NA, NO, jne.). Löydetyt hahmot väritettiin monisteesta ja löydetyt kirjaimet sai kirjoittaa muistiin. Lapset saivat myös tunnustelulaatikosta tunnustelemalla tutkia, mitä eri kirjaimia löytyy (olimme tehneet erilaisista kankaista jo tuttuja kirjaimia tunnusteltavaksi). Alta näet hämyisiä kuvia Naamiokissan päivän tunnelmista.

 

Salissa vietimme Mustan kissan juhlaa. Tanssimme yhdessä muun muassa Naamiokissan tanssia ja Mustan kissan tangoa, ja leikimme erilaisia loruleikkejä. Saimme vierailulle oikean Naamiokissan, joka kävi tarkastamassa, olivatko eskarilaiset tarpeeksi notkeita ja nokkelia ollakseen kissoja. Eskarilaiset selvisivät haasteesta loistavasti! Ohjelman jälkeen hiippailimme viitoissamme ja naamioissamme, taskulamput vilkkuen. Päivä oli huippumenestys!

Marraskuun alun kuulumisia

Moikka,

marraskuu on vierähtänyt käyntiin kierrätysteemalla. Olemme kuunnelleet kierrätysaiheisia tarinoita ja keskustelleet kierrätyksestä yhdessä. Saimme kierrätysneuvojan Lounais-Suomen jätehuollosta kertomaan meille jätteiden lajittelusta. Opastus oli erittäin mielenkiintoinen ja saimme hyödyllistä tietoa kierrätyksestä. ”Pertti Peltipurkki” ja ”Kepa Ketsuppipullo” jäivät varmasti monen muun jätejengiläisen ohella eskarilaisten mieliin.



Jätejengiläiset.
Jokainen eskarilainen pääsi vuorollaan osallistumaan ja lajittelemaan yhden roskan sille kuuluvaan ”astiaan”. Kaikki suoriutuivat tehtävästä loistavasti! 🙂

***

Olemme marraskuun alkupuolella käsitelleet hyvettä rehellisyys tarinoiden ja keskustelun kautta. Lapset saivat kertoa omia kokemuksiaan rehellisyydestä. Keskustelimme muun muassa alla olevien kysymysten avulla rehellisyydestä.
Mitä on rehellisyys? Millainen on rehellinen ihminen?
Entä epärehellisyys? Miltä tuntuu, jos joku valehtelee sinulle?
Miksi on hyvä olla rehellinen? Mitä hyötyä siitä voisi olla?

Ryhmässä esiin nousseita ajatuksia:
”Rehellinen ihminen kertoo totuuden”
”Jos on jonossa ja odottaa loppuun asti kiltisti eikä jankkaa”
”Liikennesäännöt”
”Jos varastaa, kertoo siitä”
”Epärehellisyys tarkoittaa, että ei ole rehellinen”
”Epärehellisyys on sitä, että valehtelee”
”Epärehellinen ei kerro totuutta”

***

Pääsimme viime viikolla osallistumaan Apan Andersin kaksikieliseen konserttiin Vasaramäen koululla. Olimme tätä ennen käsitelleet yhdessä muutamia ruotsinkielisiä sanoja ja kuunnelleet lauluja. Konsertissa oli mukaansatempaavaa musiikkia ja laulujen tahdissa päästiin myös liikkumaan. Konsertin päätyttyä kaikki lapset saivat omakseen Apan Andersin cd-levyn ja lauluvihkosen!

   

Vihannesteemainen viikko huipentui sadonkorjuujuhlaan

Moikka!

Oravat askartelivat alkuviikosta ”juhlahatut” tulevaan sadonkorjuujuhlaan. Keskustelimme sadosta ja sen talteen korjaamisesta, vihanneksista ja hedelmistä sekä katselimme vihannesten kuvia. Loruttelimme myös yhdessä vihannesteemaan liittyen.

Porkkana ja punajuuri sekä lanttu suuren suuri
kellarissa torkahteli, syöjiänsä odotteli.
Tuli sinne vierailulle pupulasten vaari,
aamun tullen kellarissa ihan tyhjä laari. 

Juhlapäähineitä varten väritimme erilaisia vihanneksia ja leikkasimme ne irti. Vihreän otsapannan sai koristella haluamallaan tavalla.
  

Lauloimme salissa vihannesaiheisia lauluja kuten ”Kukkuu kukkuu pikkulanttu nukkuu” ja ”Naamas on kaunis niin kuin nuori nauris”.

Tiistaina teimme retken torille, jossa oli paljon värikkäitä vihanneksia, hedelmiä, kukkasia ja kurpitsoja! Paikalla oli myös kalamyyjä, joka esitteli meille eri kaloja.   

Vierailimme Turun Kauppahallissa. Ihmettelimme erilaisia leipomon tuotteita kuten makeita leivonnaisia ja karkkikaupan värikkäitä makeisia. Eri tiskeillä oli myynnissä liha- ja kalatuotteita. Saimme tuoksutella teetä. Ihastelimme myös ennen vanhaan myynnissä olleita ruokatavaroita museoikkunan takaa. Seurasimme vierestä silakoiden perkausnäytöstä.

Lisäksi saimme ystävällisen kalakauppiaan kehotuksesta arvuutella yhdessä, mikä kuvassakin näkyvä jättiläiskala oli lajiaan. Muistatteko mikä kala se oli?
Vastaus: KUHA!

Kauppahallivierailun jälkeen menimme tutustumaan kaupunginkirjastoon. Tutkimme lastenosaston kirjoja. Sen jälkeen palasimme päiväkodille syömään lounaseväitä. 

Vihannesteemainen viikko huipentui sadonkorjuujuhlaan torstaina. Ohjelmassa oli leikkiä ja laulua salissa sekä musisointia Popsi popsi porkkanaa-orkesterin muodossa. Osa lapsista pääsi myös näyttelijöiksi punajuurinäytelmään (kuvassa). Lisäksi nautimme vihannestetterista.

Alakerrassa jokainen sai piirtää elävästä mallista vihannesasetelman. Piirtämisen jälkeen pelasimme toriretki-nimistä peliä.

Itseaskarrelluilla rahoilla pääsi ostamaan vihannesmaistiaisia ”torilta”. Lapset toimivat itse torimyyjinä. Innostus oli valtaisaa sekä asiakkailla että myyjillä! 🙂 

Näihin kuviin, näihin tunnelmiin…
Mukavaa alkavaa viikonloppua!

Voitokas jalkapallo-ottelu

Galleria

Tämä galleria sisältää 16 kuvaa.

Heipparallaa! Oravat ja Sudet pelasivat Ruiskatua vastaan jalkapalloa tällä viikolla. Rakuunan kanuunat (eli meidän joukkue) voitti maalein 10-7!! Tästä näet kuvia jalkapallo-ottelusta.  

Eskarit vierailulla Ruiskadun AMK:lla

Galleria

Tämä galleria sisältää 25 kuvaa.

Hei! Oravat vierailivat muiden eskareiden tapaan Ruiskadun AMK:lla 5.10.2018 lähihoitajaopiskelijoiden järjestämässä eskaritapahtumassa. Kiersimme opiskelijoiden toimintapisteitä pienryhmissä. Ohjelmassa oli Kultakutri ja kolme karhua-esitys, hauska jumpparata, laululeikkejä ja rentouttavaa satuhierontaa. Ulkona tutustuimme siiliin ja tunnistimme erilaisia puita. Lopuksi meille tarjoiltiin mehua ja keksejä! 🙂    

Retki Katariinanlaaksoon

Galleria

Tämä galleria sisältää 17 kuvaa.

Moikka! Oravat-ryhmä teki syksyisen retken Katariinanlaakson luonnonsuojelualueelle 27.9.2018. Nautimme metsässä kävelemisestä, ihmettelimme syksyn merkkejä ja tervehdimme ystäviämme oravia. Niitä näkyikin monta. Parasta retkellä oli monen mielestä tietenkin eväiden syöminen (ja bussilla matkustaminen)! Alta näet kuvia retkeltä.