Talvi on touhua täynnä

Viikon aluksi pohdittiin hyvetaitoja; ystävyys! Mitä ystävyys on….

Tässä esille nousseita ajatuksia. Hienoja asioita eskarit osaavatkin!

Ulkona on lunta ja siis monia puuhia. Loskaakin löytyy….

Mikä mesta….vettä! Sitä oli kottikärryt täynnä…kuvaaja ei saanut kameraansa esille riittävän ajoissa.

METRI, kummallista mikä se on. Metreittäin tarinoita, kirjoja…. Villalangasta mitattiin metrin pätkä ja sillä sitten mittaliltiin, montako metriä on käytävän pituus, entä pöydän halkaisija. Käytävä on ” jotain ainakin yli 5 metriä”, lasten mukaan. Monisteessa on ohjeet, mitä kaikkea pitää ”mitata” metrin pituisella langalla.

  

 

Väritystehtävä: eskarikansioon kansikuva. Tietysti KOTKA

Pihahommia edelleen, mielenkiintoinen vesikouru pihassa.

Koululeikkiä, ope sai olla ope, rehtoria yrittivät värvätä, mutta haluttu lähti kotiin…

Vohvelityöt työllistävät vielä. Ommellaan tovi kerrallaan, jokainen jaksaa.

Kotkien välipalapöytä. Suunnitellaan iltapäivän leikkejä.

PikkuMustikatkin osaavat numerojärjestyksen.

Hei! Me osataan tehdä numero 5….

Sitten hiihtämään!! Tässä helenatakalot ja juhamiedot kehittymässä. Osa jakoi hiihtää kymmenen kierrosta ja suunnitelma oli selvä: minusta tulee isona ammattihiihtäjä!

Ruokapöytäkeskustelua: Tarkoittaako hiihtoloma sitä, että on pakko hiihtää…

Lopuksi leikittiin lumikasalla, koiranhoitajia, tiikereitä…..

Samaan aikaan osa ryhmästä temmelsi koulun jumppasalissa. Leikkivarjoilua ja köysissä kiipeilyä, pallottelua……

 

Tytöt alkoivat ”syömään” lumihiutaleita. ”Montako saa ottaa?” Sovittiin, että kuusi hiutaletta. ”Lasketaanko, jos osui silmään?” -lihapullia ja kalapuikkojakin on vain tietty määrä / ruokailija. Jos jää ylimääräisiä, sitten saa lisää!

Meillä on ihan oma sairaanhoitaja ja lääkäri.

Sydämiä ystävänpäivään!

Vanhenemme! Ensimmäiset 7-vuotisjuhlat Kotkilla.

Kävimme nukketeatteria katsomassa Viro-keskuksessa, Brinkkalan talossa. ”Kolme porsasta”- oli tarina, tuttu monelle. Tarinan loppu oli muokattu uusiksi ja se jäi lasten mieleen, possu ajoi suden pois kepillä uhaten. Susi ulisi, että hän on nälkäinen! Possu komensi: ”Mene Hesburgeriin!!”

Mikäs parveke tuo mahtaa olla? Asia selvisi, kun aikamme mietittiin.

Seuraavaksi karttaa katsomassa. Tuttuja seutuja tunnistettiin, vaikka kartta oli osin jään peitossa. Palaamme sulaan aikaan, jos ehdimme. Sitten vierailu tuomiokirkkoon. Jännittävää!

  

Lumiukkomme kädettömyyttä on jo surtu pitkään. Toimeliaat lapset saivat toteuttaa ideansa tällä viikolla. Nyt ukolla on kädet ja jalat!

Uusi kirjain on tullut tutuksi. M niin kuin mammutti.

Saimme viettää toisetkin 7-v juhlat, etkot kylläkin.  Päiväkodin vanhimpia ollaan.

Sankarin toiveleikki: vähän toffee-leikkiä ennen ruokailua.

Ja sitten, mitähän jännittävää tapahtuukaan….

Vanhojen tanssit Rakuunatien salissa, WAU!! Eskarit saivat nauttia pukuloistosta ja tansseista. Kaikki katselivat keskittyneenä, silmät ymmyrkäisenä. ”Isällä ei ollut noin hienoa hääpukuakaan!” ”Äiti niin haluaisi tuollaisen!” ”Jotain sotilaita tuli tänne.” ”Tuhkimo ja muita prinsessoja, mää en kestä!” Tässä muutamat kommentit.

Esiopetus on hiihtolomalla ensiviikon. Toivotaan hiihto-ja luistelukelejä kaikille. Paikalla olevat touhuavat jotain mukavaa ja ulkoilevat sään mukaan.

 

Helmikuun Mustikat

Munamies-leikkiä, kerätään munia ja puhutaan Munamieskieltä.

Sitten kelloaikoja, mitä kello olikaan kun Myyrä teki sitä ja tätä, jokainen saa asettaa kellon osoittamaan määrättyä aikaa.

Legoleikki on kovin suosittua, autoleikkikin samoin kotileikki. Viimeksi kotileikissä oltiiin teinejä, äiti (ryhmän aikuinen) oli aivan helisemässä, teinit kun halusivat tietokoneen, ohjelmia ja taskurahaa. Yhdellä äveriäällä teinillä oli jopa luottokortti, jolla kaiken voi rahoittaa!

Kaveritaitojen miettimistä, mikä tuntuu kivalta ja mikä on kurjaa…kaikki syventyvät keskusteluun.

Ompelua, ompelua….se alkaa jo sujumaan. Samalla on mukavaa jutustella asioista. Onpa meillä kuunneltu joululaulujakin ja ommeltu niiden tahtiin. Ompelijoiden toiveesta!

Suojasää antoi tämän mahdollisuuden.

Mustikkalumiukko sai kaksi lastakin. Ne olivat seuraavana aamuna juosseet tiehensä! Joku epäili, että ne on rikottu, kun paikalla oli kengän jälkiä, MUTTA, entäs jos joku on kantanut ne sylissään muualle.

Peilileikkiä salissa, ulkovaatteet kuivuvat kuivauskaapissa.

Melkein joka aamu päivitetään kalenteri. Kaikki osaavat jo lukea mukana.

Sitten Booriksen reissupäiväkirja. Booris kuuntelee tarinaansa sen kaverin sylissä istuen (ja vähän lennellen) kenen luona hän on viimeksi kyläillyt. Booris on saanut tällä kerralla leipoa jopa pullaa!! Hyvä, ettei joutunut itse uuniin.

Saako ommella?? Laitetaan kelloon kymmenenminuuttia, sen ajan jokainen ompelee ja sitten saa siirtyä muihin touhuihin. Osa jatkaa ja jatkaa……

Jäälle ehdimme myöskin kuluneella viikolla. Sää oli mitä kaunein ja talvisin.

Nämä ovat kuulemma kurkkupastilleja!!!!!!!!!!

Tarinan kerrontaa nopan osoittaman kuvan mukaan. Tarinasta tuli hauska.

Kolmea noppaa heittämällä tarina jatkui.

Tarinaa on kerrottu enemmänkin: Tässä perjantai aamun tarina….

Ensimmäinen kuva: musta kissa. Opettaja aloitti tarinan…

”Olipa kerran iloinen musta kissa, joka hyppeli niityllä….

kuva: pyörä

…sitten musta kissa lähti ajamaan pyörällä….

kuva: aurinkolasit

….iloinen musta kissa lähtee matkalle aurinkoiseen kohteeseen. Kanarian saarille….

kuva:kaloja

…iloinen musta kissa näkee matkalla kaloja uimassa meressä…

kuva; pilvi

…sitten rannalle tuli pilviä ja musta kissa lähti kotiin.

Lasten mielikuvitus laukkaa, jos joku ei millään keksi, kaverit auttavat.

 

 

Booris lähtee matkaan, hetki on aina yhtä jännittävä. Kuka saa, kuka saa….

Sitten taputellaan tahdissa sanoja ja liikutaan ohjeen mukaan kirjaimen luo, jolla sana alkaa.

Muutama kirjain on lähtenyt taulun reunasta, paikoiltaan vaeltamaan ja ne pitää löytää. Mukana on myös yksi uusi kirjain—-

Ja se kirjain on R. RRRRRRR-RRRRRR-rrr, miten se tehdään oikein. Ensin selkä ja sitten maha ja kynää nostamatta jalka! Monta ohjetta. Harjoitellaan ilmaan.

Paperille sama kirjain. Ja sitten opettaja tarkastaa.

Muodostetaan sanoja  mallin mukaan.

Laulu-ja musiikkihetki, opetellaan uusi laulu kaikuna laulaen ja sitten rytmisoitttimilla mukaan! ”Mitä mulle vastaat ystäväni…”

Duploilla voi leikkiä ja tehdä tehtäviä. Salin kaapit uuteen järjestykseen, tässä reippaat apulaiset.

Pikkulegot ovat ahkerassa käytössä.

Vielä viikon päätteeksi menimme Liikunnan ihmemaahan. Portaat pipi tietenkin juosta ylös ja alas…ja se kannatti, löytyi RAHAA!

Yhteistyö harjoitus viestinä. Nouda oikeat korkit pisteiden päälle. Kaikki innolla mukana.

Ohjattua ja vapaata leikkiä mielinmäärin.

 Aikuistenkin piti haastaa itsensä.

Iloisin mielin marssimme takaisin Vasaramäkeen.

 

 

 

 

 

 

 

Talven taikaa, uusia juttuja ja taitoja

Sataa, sataa vettä aina, aina… Vuoroon naputellaan kaverin päätä ja valutetaan ”vettä” pitkin selkää, toinen nauttii ja sitten vuoro vaihtuu.

TUNNETAITOJA, mietitään miltä kaverista kuvassa tuntuu ja etsitään vastaava tunnekortti kuvan päälle. Pohdintaa…onko tuo vihainen vai peloissaan…

Miltä minusta tuntuu nyt?! Tänä maanantaina on monta vihaista lasta, syy on se kun äiti herätti. Ei kukaan kuitenkaan vaikuta kovin vihaiselta, ehkä tunne on siltä hetkeltä, kun se herätys tapahtui. Käytössä tunnekello, joka helpottaa oman tunnetilan tunnistamista.

Vohvelitöitä, aina kun hetken ehtii, ettei tule kiire.

Iltapäivän säbämatsi salissa. Alakerrasta saimme vahvistusta joukkueeseen.

Aamun pelihetki, ennen eskarin alkamista. UUNOA porukalla. Rauhallinen ja mukava tuokio lasten kesken.

KAVERITAITOJA pohditaan, kaikki miettivät, millainen on reilu kaveri. Mikä on reilua ja mikä ei ole. Tämä on sellainen asia, josta olisi hyvä keskustella kotonakin. Onko reilua jakaa leikissä huonoja rooleja; vanki tai patsas. Onko reilua, jos leikkiin ei pääse mukaan. Mitä voi tehdä tai sanoa, jos huomaa, että kaverilla on paha mieli. Kuvat auttavat pohdintaa, muutama kuva laitettiin seinälle muistin virkistykseksi.

Taas ompelua, puolet porukasta älytaululla.

”Junalla” laskettu, keli ei ole liian liukas tähän. Hauskaa on!

Kuullaan Booriksen viimeisimmästä reissusta muistiinpanot ja katsellaan  kuvat. Monenlaista se Booris on ehtinyt touhuamaan. Tervehtinyt koiraakin ja vielä ystävystynyt sen kanssa!

Vuorossa uusi numero, nelonen. Ensin kaikki tekevät sen sormella ilmaan. Sitten kokeillaan taululle liidulla ja lopulta jokainen saa tehdä monta nelosta paperille.

 

Lähellä on luistelukenttä, sitä käytämme. Välillä pitää ottaa tuumaustaukoja ja istua jäällä. Siitä se taas lähtee. Jokainen kantaa omat varuusteensa, osaa laittaa luistimet jalkaan (aikuinen kiristää nauhat) ja sama toisinpäin. Terien kuivaaminen ja tavaroitten pakkaaminen kassiin, niin monta huolehdittavaa juttua!

Jään huoltohommia. Sitten toivottu osuus, luistimet kassiin ja lumikasalle. Ai niin, jäällä ei kannata juosta, tässä on kuva siitä kun on ”hiihdetty”. Leikki oli kukkulankuningas, rooleina myöskin kukkulankuningatar ja kukkulankoirat sekä kukkulankoirien hoitaja. Mietinnässä oli kukkulanorja, mutta se hylättiin yksissä tuumin, koska se oli tyhmä rooli! (Lapset miettivät niitä kaveritaitoja!)

Trampoliini nostetaan toisinaan salista Mustikoihin, meillä voi ja saa hyppiä!

Kalenterihetki, mikä päivä ja kuinka mones? Sitten ”sotkensotken savea, kätkenkätken kiveä”-leikki Kotkien kesken.

Torstaina on aika arpoa Booriksen seuraava matka. Kaikilla peukut pystyssä, mullemulle…..eeeiiii….. Karttaan merkitään langalla Booriksen lentoreitti.

”Koska luistellaan ihan muuten vaan”- laulua aamutuimaan.

Sitten tutustuttiin L-kirjaimeen. Missä sanassa on L, kuuntele ja nosta käsi ylös, jos kuulet L-äänteen.

Jokaisella on edessään kirjaimia. Nosta ylös sama kirjain, minkä näytän.

Yhteinen laulutuokio salissa alakerran Susien kanssa. Laulujen välissä saa halukkaat nousta penkille esittämään patsasta, aiheena talviurheilu. Tämä olikin vaikea. Ralliautoilu, mutta sitä harrastetaan talvellakin.

Rati-riti-ralla, samallatavoin kuin 55 vuotta sitten kun päiväkoti oli uusi, silloin kuulemma laulettiin kovempaa, mutta salissa olikin sata lasta. Miten se Leena voikin muistaa?

Esikoulutehtävät kansioon ennen ulkoilua.

Viikon päätteeksi vielä kalenterin päivitys, kuukausikin vaihtui. Vuodenaika pysyy samana ja yllättäen myös säätila!

HYVETAITOJA; yhteistyö. Mitä on yhteistyö, milloin yhteistyötä tarvitaan…pohtimista.

Kuultiin satu kolmesta kirahvista, joiden kaulat menivät solmuun ja miten ne pääsivät irti solmusta ennen kuin nälkäinen leijona tuli paikalle.

Hyviä ajatuksia yhteistyöstä, Kotkien ideat tässä kirjoitetuna.

Sitten sitä yhteistyötä. Kolmen ja neljän lapsen ryhmä teki langanpätkästä pyydettyjä muotoja, yhteistyöllä se sujui. Tee kolmio, neliö, s-kirjain, v-kirjain, pitää miettiä kuka pitää mistäkin kiinni ja samalla vielä katsoa, että kirjain tulee oikeinpäin!

Kyllä, se on neliö!!

OMAN LELUN ESITTELYKIERROS

Ja leikit omilla leluilla. Kaikki tilat otettiin käyttöön, joten on tilaa leikkiä.

 

Numeroita, kirjaimia, kelloon tutustumista ja vielä luistelua

Kyllä eskarissa ehtii leikkimäänkin, onhan se tärkeä taito. Kotileikkiä, autoleikkiä.

Monopolin pelaaminen on suosittua.

Ompelua, ompelua, toiset tykkää kovin ja toiset vähän vähemmän.

Barbien koti on käytävässä, ihan Mustikkaoven luona. Mukava leikki, Barbeilla on iso tila-autokin…

Salissakin voi ommella, jos ulkona pakastaa liikaa. Asennot on moninaiset.

Uusi numero,3. Miten se tehdään oikeaoppisesti. Harjoitellaan ensin ilmaan ja sitten paperille.

Seuraavana vuorossa tehtävän tarkistus, jonossa ollaan hiljaa. Eskarit osaavat viitata, kun on asiaa.

 

Tehtävän suoritettua pääsee ompelemaan!! Tarkkaa puuhaa, laskemista, kädentaitoja, värien suunnittelua, kuvioiden miettimistä…sitä se on. Valmiina sitten uimakouluun mennessä.

 

Salipäivän vilskettä Vasaramäen koulun jumppasalissa.

Booris on palannut ensimmäiseltä vierailultaan. Tarkkaavasti kuunnellaan ja katsellaan, mitä Booris on touhunnut.

Ihanaa, kun meillä on talvi ja LUNTA!

Kotileikissä on lemmikkipupu. Se pitää välillä kylvettää.

Tässä pohdintaa siitä mikä on hyönteinen….kuvat vihjeenä!

  

seuraavaksi arvotaan Booris matkoilleen. QR-koodin lukija paljastaa kuka saa vieraan. Kaikki ovat varautuneet…jokaisen vuoro tulee kyllä.

Hyönteisasiat jatkuvat, veikkauksia kauanko elää päivänkorento! Satavuotta, nelkytvuotta tai viikko, tulee villejä veikkauksia. Tarina ketoo, että se elää yhden kokonaisen päivän! Oho! ! Sitten tulee kirjaintaika ja uusi kirjain, niitä on tullut tutuksi jo monta. Nyt tuli O-kirjain.

Mustikat retkeilivät kirjastoon. Siellä tapaa monia kivoja kavereita, kuten myyrän.

Luettiin Hiiru-kirjaa ja ratsastetiin ankoilla.

DVD-levyjäkin katseltiin, mutta ei lainattu. Tietokonetta kokeiltiin, kirjoiteltiin sanoja käyttäjätunnus kenttään. Hienosti osasimme, kuulokkeet korvilla tietenkin!

Sitten pihalle hiihtämään!

Majaleikin suunnittelua ja toteutus alkaa.

Samaan aikaan kotileikissä tapahtuu.

Perjantaina aamusta harjoitellaan kellosta tasatunteja. Itsetehty kello apuna.

Viikon päätteeksi: LUISTELEMAAN! Oli kiva päästä jäälle, siellä oli muutama muukin, onneksi joukkoon mahtui.

Hieno hyppy hankeen!

 

Jään ympäristössäkin on jännittävää katseltavaa.

Liukumäki on ihan vieressä ja kovassa käytössä.

TAMMIKUU JATKUU… uusi kirjain ja numeroitakin

Tunnekello kiersi aamun kalenterihetkellä, meillä on pääsääntöisesti onnellisia lapsia! Vaikka on maanantai…

Maanantain reippaat aamu-ulkoilut! Muut ryhmät eivät ole vielä ehtineet mukaan, vain Kotkat ja talvinen hämäryys.

Kelloaskartelua, Kotkat alkavat harjoittelemaan ajan kulun seuraamista. Jokainen sai askarrella itselleen kellon, liikkuvilla osoittimilla. Koristelun sai suunnitella mieleisekseen.

Vohvelitöitä, kieli keskellä suuta. Ompelun lomassa pohdintaa: onko pakko mennä armeijaan? On, poikien! Tytöillä on kuitenkin raskaampaa, kun pitää synnyttää lapsia ja se sattuu! Ei satu, kun on nukutettu! Mun äitiä ei nukutettu! Armeija-asiaa on pohdittu moneenkin kertaan.

Boorikselle on rakennettu Kotkien toimesta rata saliin. Booris sai myöskin opetusta kuperkeikan tekemiseen, se kun häneltä ei vielä onnistu!

Iltapäivän sisäleikkejä Duploilla.

Salijumppaa koululla. Monenlaisia tehtäviä ja leikkejä.

Kätken kätken kiveä, sotken sotken savea…

Booriksen vierailut Kotkien kodeissa alkavat, tutkitaan taulua QR-koodin lukijalla, kuka on eka Booriksen kylään ottaja….

Ensin kuunnellaan taikakirjain-laulu, sitten luetaan tarina. Siis uusi kirjain E. Jokainen saa harjoitella ensin taululle….

..ja sitten paperille uutta kirjainta. Kun tehtävä on tehty ja tarkistettu, pääsee lukemaan kirjoja.

Hienoja kirjaimia Kotkat tekevät!

Viikko huipentui odotettuun retkeen Lasten liikunnanihmemaahan! Pieni lumisade ei haitannut, kävellen taivalsimme matkan kumpaankin suuntaan.

Lapset toimivat hyvinä oppaina, meistä aikuisista kaikki olivat ensimmäistä kertaa mukana.

Monenlaista majaa ja esterataa tuli rakennettua ja ryömittyä läpi.

He rakensivat oman ”kerrosmajansa” ja halusivat, että se esitellään blogissa.

 

Kaverukset ahtautuivat samaan tynnyriin, kolmatta ei mukaan mahtunut millään!

Hienossa parijonossa takaisin ja suoraan ruokapöytään. Kyllä hernekeitto ja pannari maistui jokaiselle!

Ryhmä toimii hienosti, heidän kanssaan voi ja uskaltaa lähteä retkille!!

 

 

Kevätlukukausi alkaa….

Joulu siivotaan pois: ”Joulupuu on varastettu..”, lauloi neitonen ja nappasi kuusen kainaloonsa.

Tutustumista uuteen eskariopeen ja joululomamuistojen jakamista… sekä kertoillen, että piirtäen.

 

 

Ihanaa, pääsee liukumäkeen…

Eskarihommia: oma istuinalusta vohvelikankaasta, uimakoulua varten. Hyvin jaksoivat Kotkat keskittyä ompeluhommiin!

 

Puolet ryhmästä teki tehtäviä sillä aikaa kun toiset ompelivat

Zombit syömässä, rakennettu PLUSPLUS-paloista.

Booris-kotka aloittaa vierailut ensiviikolla. Kuluneella viikolla hän on ollut mukana Kotkat-ryhmän tuokioissa ja leikeissä. Open kainalossa hän tarkkaili myöskin tehtävien tekemistä. Kotkat ovat myös sukeltaneet matematiikan maailmaan, luvut ja lukumäärät yksi ja kaksi ovat tulleet tutuiksi.

Jumppatunnit koulun salissa ovat taas alkaneet ja siellä on leikitty monenlaisia leikkejä.

Salijuoksua musiikin tahdissa, pysähdy kun musiikki loppuu, lampaat karkuteillä-hippaa…

…takiainen….ja leikkivarjoleikkejä: vaihda paikkaa nopeasti….

…formulakuskit valmiina ajoon!

Booris pääsi mukaan barbileikkiin ja hän vei barbit lentomatkalle, lento oli niin vauhdikasta, että kuvaaja ei pysynyt ollenkaan mukana. =)

Kiitokseksi lentomatkasta Booris pääsi barbien autokyytiin ja meni sitten naimisiin kuningatarbarbin kanssa, koska ne tykkäs toisistaan!! (lasten kertomaa)

Vauvalle tarjoillaan karjalanpiirakkaa.

Matikkaleikkiä ennen ruokailua.

Yhteistyönä rakennettu korkea torni. Tekijät halusivat, että rakennus esitellään blogissa.

Perjantaina poikkesimme lähikirjastossa. Jokainen sai lainata kaksi kirjaa, lukea ja tutkia mielin määrin. Kaverit tutkivat Lego-kirjaa.

 

 

 

 

 

 

Viimeinen viikko ennen joulua, paljon puuhaa…

Kiinteistöhuollon hommia pihalla. Hyvä on haravoida, kun luntakaan ei vielä ole.

Joulukalenteri aukeaa jokapäivä. Kaikki ovat mukana arvaamassa ja miettimässä, sekä kiva nähdä toisten vauvakuvia ja kuulla nimien tarinaa. Uusi kirjain tullut eteen Salaisessa maassa, N.

Salissa oli joulujuhlaharjoitukset, hyvin sujuu!  ”Terve sulle ystäväni, kauaksi aion mennä…”

Juoksuharjoitukset käytävällä ennen ruokailua. Aika mitattu ja kirjattu muistiin.

Henrikin kirkkoon kävelimme tiistaina, ihanan talvisessa maisemassa.

  

Kirkon pihalla oli kivoja palloja puissa. Keskustelimme lempiväreistä. Pihakuusessamme on myöskin palloja.

  

Pullanleivonta joulunalusviikon ohjelmassa. Se olikin tarkkaa, että pulla on pyöreä ja munalla voideltu hyvin. Lisäksi raesokeria paaaaljon  =)

 

    

Sitten perustimme ”partapisteen”, itse tehdyt tontut saivat parran tai viikset, miten kukin halusi.

On nämä kyllä söpöjä! Toivottavasti säilyvät tulevaisuuteen….

Parrat rivissä…..ja tietysti tontutkin  =)

Mustikkaryhmään saatiin xylitolpastillit lahjoituksena jokin aika sitten! Otamme HERRA HAKKARAIS-pastillin lounaan jälkeen.

Lumileikkejä pihalla, nyt voi joulukin tulla, kun on lunta!

 

 

RETKI KUPITTAALLE

Kuulimme kukon kiekuvan ja näimme kuinka kanat lämmittelevät lämpölamppujen alla. Yksi kana  vahti sillalla eikä poistunut siitä. Siitä kanasta meille tuli mieleen syksyllä esittämämme pöytäteatteriesitys kolme pukkia… kana oli vähän kuin peikko, joka vahti kuka kulkee hänen sillallaan.

Pohdimme miksi koko lampi ei ollut jäässä ja kestäisikö jää jos siihen menisi kävelemään. Ihmettelimme miten joutsen pystyi olemaa niin kauan vedessä… eikö sille tule kylmä.

Liikennepuistossa lapset juoksentelivat ja jotkut taisivat leikkiä rosvoa poliisia.

Salipuuhaa: Suunnittelivat ja rakensivat esteratoja …..fort boyard-leikki.

Tässä he solmivat köysiä ja tekevät esteratoja ja suorittavat tehtäviä.

Perjantaiaamun juttuja: vietimme vielä yhdet synttärit ja meillä oli oman lelun päivä. Kuvassa menossa leluesittely.

 

Valmistautuminen elokuvaan, paikkojen varaaminen!  ”Joulupukki ja noitarumpu”

  

Oikein hyvää joulua kaikille perheille!!!

pikkuMustikoiden ja Kotkien joulutouhuja

Uimassa me olemme käyneet tällä viikolla kahteen kertaan, eri kokoonpanoilla. Kaikki nautimme lämpimästä vedestä ja leikeistä ja vesileluista. Opettelimme suoriutumaan itsenäisesti riisumis, pukemis- ja pesuhuonetilanteissa, hyvin se sujuikin. Pukukaappien välipohja ”piilotti” muutamat sukat, mutta neuvoja ja vinkkejä jaettiin auliisti toisille ja kaikki vaatteet löytyivät, bussiin ehdittiin ja kaikilla oli hymy herkässä. Tyttöjen pukuhuoneessa syntyi ajatus kilpailla altaaseen menosta ja taas ulkovaatteiden pukemisessa poikien pukuhuoneen porukan kanssa, tytöt voittivat, mutta pojat eivät tienneet kilpailusta!

Altaassa oli vain meidän ryhmämme, mitä luksusta.

Lauteilla istuessa lapset keksivät ajatuksen ”uimapäiväkodista”. Pohdimme yhdessä missä söisimme lounaan, missä päivälepo…saunaan lauteitten eteen voisi kuulemma tehdä kapean pöydän, uimapatjoilla lepo sujuisi hienosti. He päättivät, että ehdottavat johtajalle jos meidän sali muutettaisiin uima-altaaksi. Ideoista lapset kertovat varmaan mieluusti lisää. Toteutuuko hyvin suunniteltu juttu, jää nähtäväksi!

Jouluista pipariaskartelua.

Savitonttumme ovat kuivuneet ja käyneet uunissa paistumassa. Seuraavana on vuorossa tonttulakin huovuttaminen.

Huovutukseen pitää keskittyä, mäntysaippuavaahto tuntuu käsissä ihanalta, liukkaalta ja tuoksuu puhtaalta, sanoivat huovuttajat. Samalla keskusteltiin villasta, sen alkuperästä. Mistä sitten saadaan punaista villaa? Onko punaisia lampaita olemassa? On kuulemma, elokuvissa!

Älytaulutehtäviinkin on ehditty kuluneella viikolla.

Orpokoti perustettu taas vapaan leikin hetkellä. Kun lapsia haettiin kotiin kesken leikin, ”orvot” riemuitsivat: ”Hän sai kodin!” Orvot ovat hyvin omaehtoisia, mutta nauttivat ankarista määräyksistä, joita saavat vastustaa. He myös antavat orpokodin johtajalle ohjeita, mitä pitää sanoa ja tehdä.

Satutunnilla kirjastossa. Saimme kuulla kaksi satua ja sadun jälkeen oli kysymyksiä sen sisällöstä, tarkkaan oli kuunneltu. Sitten oli kummitteluharjoituksia, sadussa tonttu harjoitteli kummittelemaan! Välillä piti irvistellä ja pelotella ohjeiden mukaan, porukka keskittyi, yllätysyllätys.

Lopuksi halukkaat saivat haistella Tinttara-tontun kamalaa tuoksua! Sitä oli säilötty lasipurkkiin. (Näin lapset muistivat, kirjoittaja ei muista enää mitään)

Satutuokion jälkeen kiipeilyä ja leikkiä koulun pihalla.

Tässä taas ”piirtojonossa”, loruttelemassa ”Tontun vuosi”-lorua ja piirrettiin se kaverin selkään. Kotkat osaavat sen jo lähes kokonaan ulkoa. Sitten aukesi joulukalenterimme ja jouluinen musiikki soi taustalla.

Päivässä olikin juhlan tuntua, aika jouluaterian. Mustikkahuoneeseen oli katettu pitkä ruokapöytä, ruoka tarjoiltiin lapsille pöytään. Kaikki maistelivat laatikoita ja kinkkua.

Kotkat liikkeellä joulukaupungissa!

Forumissa syömässä eväitä ja katselemassa kaikkea jännää!

 

Sitten kaikki eskarit pääsivät konserttitalolle, oikeaan konserttiin (avoimeen kenraaliharjoitukseen). Viimein istumassa omilla paikoilla.

 

Konsertti voi alkaa! Turun filharmoninen orkesteri esiintyy.

Perjantai alkoi nimiäisillä! Kotka sai kolme nimiehdotusta: Bumerangi, Kotokotka ja Booris. Sitten äänestettiin ja niin siinä kävi, että meillä on nyt BOORIS-kotka

Seuraavaksi yhdet synttärijuhlat.

Ja viikon päätteeksi joulujuhla harjoitukset!

Leena-ope kehui rauhallisesti paikoillaan istuvia lapsia ja epäili heitä jo koululaisiksi!

Joulu joutuu……

Kotkat juhlivat viikon alkajaisiksi itsenäisyyspäivää salissa alakerran eskareitten kanssa yhdessä.

Tiistaina ohjelmassa uimareissu muutamalle lapselle ja kaikki muut lähtivät puistokierrokselle. Mikä nautinto istua saunassa keskellä päivää, uima-altaassakaan ei ollut muita kuin pieni ryhmämme. ”Tääl on hiljaista! – kommentoivat lapset.

Mustikkaryhmä reissullaan samaan aikaan…. liikennepuistossa, leikkipuistossa…

..ja tämä on se areena, johon pääsee katsmaan TuTon peliä, lipulla, joka tuli päiväkodista.

Mustikoitten joulukalenteri avautui….kalenterin salaisuus paljastuu qr-koodin lukijaa käyttämällä. Kenelle paketti tulee, qr-koodilla tulee loru saajasta, sisältäen vihjeitä ja vielä paketin ulkomuodosta sama juttu. Melkoista arvuuttelua ja päättelykykyä vaativaa!

Jokainen vuorollaan pääsee lukemaan koodin!

 

Uuteen kirjaimeenkin on tutustuttu. Näitä pikkuMustikatkin tavailevat.

Kirjaimet kiinnostavat kaikkia, tässä yhdessä kerrataan…

Kotkilla projekti: sisäänkäynnin puhdistus. Miten saa roskat harjatelineen alta, no puhaltamalla! Sitten leikataan taas lumihiutaleita! Miten niistä tulisi pyöreitä?

 

Keskiviikon aamupalaa nautittiin kynttilän valossa ja Finlandia-hymnin tahdissa.

 

Kotkat lähtivät käymään hautausmaalla, veivät kynttilän sankarivainajien muistomerkille.

Joulukortit laitettiin postin kuljetettavaksi. Jokainen pudotti oman kuorensa.

Onnelin ja Annelin talvi, leffan katselu, on päivälepoa.

Tasapainoilua salissa, vielä lyhyen viikon päätteeksi.

Hyvää itsenäisyyspäivää kaikille perheille!

 

 

 

Pikkujouluviikko, tiptap!!

Viikon aloitimme mukavalla retkellä Metsäkylän tallille. Omalla bussilla menimme, turvavyöt kiinni jokaisella. Teimme aluksi lenkin alueella, laskimme hevosia tai eläimiä, kun aikuisetkaan eivät olleet ihan varmoja ponin ja hevosen erosta!

Ponit Valtsu ja Prinssi olivat palveluksessamme. Kävelimme ponien perässä maneesille. Kypärä päähän ja ponin selkään, kaikki lapset uskalsivat ratsastaa ja  vielä kahteen kertaan!

 

Millä sitä hevosta kuljetetaan? Onko se peräkärry, asuntovaunu vai traileri?

Siiten itse asiaan!

 

 

 

Lady ja Fasu- ponit

 

Kävelimme myös laitumen vierelle moikkaamaan isoja hevosia.

Kotkat kuvassa (myös yksi Mustikka) ja keskellä kotkapatsas. Sitten bussilla takaisin.

Kotkat saavat joka viikko viikkotehtävän, jonka tekemisestä pitää itse huolehtia, kuluvan viikon aikana. Kotkakaveri pitää nimetä, hän odottaa pesässään istuen sopivia nimiehdotuksia.

 

Uusi kirjain UUUUUU

Kirjainharjoituksia, viikkotehtävän tekemistä….

Koulun salissa

Iltapäivällä meillä oli elävää musiikkia….

Leikkejä musiikin tahtiin….

Ponit piti myös pukea. Laita tää sit blogiin!! -pyyntö tytöiltä.

Aamun leikki, kuka on ystäväni? Arvuutellaan, annetaan vinkkejä….

Sitten ryhmä lähti Radiopuistoon retkelle….

Perjantaina meillä oli ”KUNNON PIKKUJOULUT” – kommentti kuultu lasten suusta. Joulumusiikki soi, sai askarella, värittää, maalata ikkunaa, koristella kuusta, leikkiä, leikata tähtiä ja tietenkin pitää hauskaa. Salissa olimme tonttuilemassa ja Kotkat harjoittelivat myös joulujuhlaa varten alakerran eskareitten kanssa. Juhlan kruunasi RIISIPUURO, joka oli niin hyvää, että sitä saisi olla vaikka jokapäivä, hmmm……..

 

Ikkunaamme valmistui utuinen maisema tonttuineen, ehkä maisema muokkaantuu vielä tai sitten ei. Joulukortit valmiina…

Jouluisia laululeikkejä salissa.

  

Suloisia MunamiesTONTUJA pyöri pitkin lattioita, kun sai jorata vapaasti. Revontulitanssi näytti todellakin revontulilta, vauhtia oli ja huivit hulmusivat!

 

Sitten harjoitukset, eskarit hienosti paikoillaan.

Sitten luetaan kirjoja ja odotellaan kuvauksen alkamista.

 

Valokuvaus osui myöskin tähän päivään. Tonttulakkeja emme sitten laittaneet kuvaan, vaikka sitä lapset ehdottivatkin.