Eskarin koulupäivä

Huhtikuun ensimmäisenä päivänä vietettiin eskarien paljon odottamaa ”oikeaa koulupäivää”. Koulupäivän aikana opiskelimme muutamaa ainetta, kävimme välitunnilla ja lisäksi järjestimme eskaritilan hieman perinteisemmän luokan näköiseksi. Lapsista päivä oli hauska, jokainen löysi oppiaineista jonkin lempparin. Joitankin mietitytti, miksi välitunnit ovat niin lyhyitä. Kevään tehtävä lienee keksiä lyhkäisiä välituntileikkejä ensi syksyä varten!

  • Matikan tunnilla kertasimme numeroita ja harjoittelimme pieniä yhteenlaskuja.
  • Äidinkielen tunnilla luimme tarinan Pekka Töpöhännästä ja keskustelimme erilaisuudesta. Teimme myös kirjaintehtävän.
  • Ympäristötiedon tunnilla jatkoimme eläinprojektiamme ja teimme eläinhaastattelut kahdelle ryhmälle: kuulimme huuhkajan ja ketun elämästä lasten itse kertomana ja selvittämänä.
  • Englannin tunnilla tapasimme Hermanni-dinosauruksen, jonka kanssa opettelimme tervehtimään ja kertomaan oman nimemme englanniksi. Laululeikimme myös muutamia tuttuja lauluja englanniksi.