Suomen lasten metsäretkipäivä 12.5.

12.5. vietetään jälleen Suomen lasten metsäretkipäivää. Jippii!

Ennen retkeä (tai retkien välissä) kannattaa tutustua Suomen lasten metsäretkipäivän omaan YouTube-kanavaan sekä Suomen lasten metsäretkipäivä -sivustoon.

Aloitetaas pienellä mielikuvaharjoituksella. Olette ryhmänne kanssa metsässä, aurinko paistaa, ihana keväinen sää! Reput on kasattu tuttuun paikkaan ja pyydät lapsia etsimään metsästä hyvän paikan rentoutumiselle. Laitetaan silmät kiinni, kuunnellaan luonnon ääniä, nautitaan kevään tuoksuista. Jälkeenpäin voitte keskustella, mitä ääniä kukin kuuli, miltä metsässä tuoksuu?

Metsätarinoiden maailmaan pääsee myös päiväkodin sisätiloissa, esimerkiksi kuuntelemalla tarinan Ellin ja Allun metsäretkestä joko iPadilta tai kosketustaululta. Tarinassa Elli ja Allu löytävät metsäretkellään metsänaarteita. Tarinan kesto n. 5min.

Keväällä luontoon ilmestyy ötökkää jos jonkinlaista. Niihin pääsee helposti tutustumaan Ylen Itikkaötökät – sarjan kautta. Kannattaa tutustua 🙂 Sarjassa on kymmenen jaksoa; joukkomönkiäiset, niljakkaat, pörrääjät, lepattajat, kuorikelmit, hämyötöt, vesimököttäjät, pörisijät, verenimijät ja kopteriotukset. Jaksot kestävät 5-6 minuuttia.

Samu eksyksissä – animaatio kertoo Samu-pojan mustikanpoimintaretkestä metsässä. Samu joutuu yöpymään metsässä, onneksi kaikki päättyy hyvin. Kesto n. 3min.

Tiedättekö mitä ovat punahärö, korpikolva, lahokapo, kaskikeiju, havuhappu, palolatikka ja haavansahajumi? Ne ovat koppakuoriaislajeja ja aikamoisia temppuilijoita! Täältä löydät ohjeet koppisten taitoradalle. Taitoradan tehtävissä yhdistyvät luontoliikunta, luontokasvatus ja luovuus.

Joko tunnette ristihämähäkin, eli ristikin? Täällä pääsette tutustumaan ristikkiin sekä hiukan muihinkin hämähäkkeihin. Pääsette katsomaan kuinka ristikki kutoo verkkoaan ja kuuntelemaan tutun Hämä-hämä-häkki -laulun. Videon kesto n. 6min.

Metsäretkellä pöllön kanssa – videosta voivat ihan pienimmätkin etsiä, missä pöllö seikkailee? (video n. 3min)

Lisää luontoaiheisia lyhyitä tietoiskuja löytyy Ylen Maapallottelua -sarjasta, joka koostuu jopa 27 jaksosta. Jokaisen jakson kesto 2-3min. Maapallottelua – sarjan jaksoista löytyy ötökkätietoutta, nisäkkäitä, matelijoita, tietoa vesistöistä ja seikkaileepa niissä muutama eksoottisempikin eläin.

Tulkaa mukaan katselemaan ja kuuntelemaan lintuja virtuaaliretkelle (video n. 3min)

Helmi-pöllön metsäseikkailu – ohjeita erityislasten metsäretken järjestämiseen

Tutustukaahan virtuaaliseikkailuun Ötököiden maailmassa. Löydätte sieltä ötökkätietoutta, tehtäviä ja videoita.

Sopisiko ryhmänne kevääseen vielä projektityöskentely metsän eläinten parissa? Kurkkaa siihen vinkit täältä.

Suomen linnut  iPad -sovelluksesta pääsette tutkimaan Suomessa asustavia lintuja ja niiden elinympäristöjä. Löytyypä sieltä myös ääninäytteitä.

 

xploview on iPad-sovellus, joka tarvitsee kaverikseen Easi-Scope -mikroskoopin. Mitä seuraavaksi tutkittaisiin?

 

Mittanauha löytyy jokaisesta iPadista vakiona. Hyödyntäkää mm. puiden mittaamisessa metsäretkillä. Kumpi on pitempi Petteri-poika vai vieressä oleva kuusentaimi?

 

Kameran käyttö metsäretkillä ei selitystä kaipaa. Muistakaa myös zoomaus kahdella sormella ja iPadin suurennuslasi!

 

Hauskaa vappua!

Kevät saapui viimeinkin, monen takatalven jälkeen. Ehdoton kevään merkki on vappu! On taas juhlan aika – ilmapalloja, munkkeja, serpentiiniä, tanssia, laulua…

Vappuaiheinen hyrrä. Vappujuhlinnan voi aloittaa pyöräyttämällä Vappuhyrrää. Hyrrästä löytyy sanoja, jotka kuuluvat vappuun. Mitähän ne ovat? Joukkoon on saattanut eksyä myös sanoja, jotka kuuluvat johonkin muuhun juhla-aikaan.

Jos ryhmässänne halutaan askarella vappunaamareita, mutta ihan liikaa aikaa siihen ei ole, voi naamarit tulostaa valmiiksi täältä. Lapselle jää naamarin leikkaaminen ja kuminauhan pujotus. Löytyy eläimiä, palloja, hiukan hurjempiakin naamareita.

Vapuksi voisi askarrella lasten kanssa erilaisia vappuhyrriä ja kuvata niiden toimimista iPadeillä ulkona tuulessa. Sisällä sitten peilata videot Appletv:llä kosketustaululle ja verrata minkä mallinen vappu hyrrä pyörii tuulessa parhaiten. Perinteinen vai modernisoitu versio.

Kolme serveteistä valmistettua vappuviuhkaa. Älä suostu hoppuun,
valmistaudu vappuun.
Vanha lautasliina
viuhkaksi leikkaa,
sen jälkeen kuperkeikkaa.

Runoilijana toimi Elina Pulli (Servettiviuhkan ohje)

Tiedehetkeksi aina vappuun sopii saippuakuplien tekeminen. Perinteiset kuplat ilmaan ovat mukavia, mutta oletko maalannut joskus saippuakuplilla? Tämä sopii ihan pienemmillekin puuhaksi kuten myös ilmapallolla maalaaminen. Afalttiin maalattuja tähtiä. Katutaidetta voisi tehdä liitujen sijaan spraymaalaamisena sapluunoja käyttäen. Jos tekisikin hienon taidetaustan, johon laittaisi eläimiä seikkailemaan ja kuvaisi elokuvan ulkona iMovie iPad -sovelluksella.

Itse tehdyt saippuakuplavälineet ovat aivan parasta askartelua ja kokeilua. Niiden kuvaaminen ja katsominen myöhemmin kosketustaululta on lapsista aina yhtä riemukasta. Entä saippuakuplat eri muodoissa.  Osaatko tehdä kuutiokuplan? Piipunrassi toimii pillien kanssa rakenteluvälineenä loistavasti eli katko pilli samanmittaisiin osiin ja pujota osat piipunrassin päälle. Taittele kuutio tai pyramidi. Entä toimisiko oma kolmiulotteinen muoto?  Tutkaile Markku open tiedesivua kuplista.

Kuvassa piipunrasseista ja pillistä tehty pyramidi on vesi-tiskiaine-tomusokeri -seoksessa. Kastele tekemäsi kolmiulotteinen muoto huolellisesti.

Jos katsot kuvaa tosi tarkasti, saatat huomata kimalaisen, joka tuli seuraamaan saippuakuplapuuhia.

Suurenna alla näkyvä video koko näytön kokoiseksi. Heijasta discopallot iPadilta kosketustaululle tai videotykillä seinälle. Sitten vielä hyvä musiikki soimaan ja vappubileet on valmiina alkamaan!

Pääsiäinen

Turun yllätti takatalvi, mutta pääsiäinen tulee silti 🙂 Tästä artikkelista ideoita pääsiäispuuhiin ja askarteluihin.

Pääsiäismunajahti kuvasuunnistuksena

Piilotelkaa pääsiäiseen liittyviä asioita ryhmätiloihin / sään salliessa ulos ja ottakaa paikoista lähikuvat. Näyttäkää kuvat lapsille yksi kerrallaan. Lasten tehtävänä on etsiä oikeat paikat ja ”aarteet”.

Liikunnalliset pääsiäisleikit

Netistä löytyy ohjeita liikuntaleikkeihin, myös pääsiäiseen löytyy omat liikuntaleikkinsä. Tipuhippa? Noidanpata? Munaviesti? Valitse omalle ryhmällesi sopivat liikunnalliset pääsiäisleikit täältä.

Pääsiäissudokut dokumenttikameraa käyttäen
pääsiäissudoku.

Pääsiäiseen kuuluu tipuja, pupuja, kauniita pääsiäismunia. Tähän teemaan liittyen saa koko ryhmä (tai pienryhmä) yhteistä aivojumppaa pääsiäissudokuilla. Sudokut löydät täältä. Tulosta sudokut ja tarkastelkaa niitä yhdessä dokumenttikameran avulla. Kuka keksii ensin mikä kuvio sudokuruudukosta puuttuu? Mietitäänpäs yhdessä.

Pääsiäispeli

papunet pääsiäispeli. Tässä pelissä vaaditaan tarkkuutta! Kuinka monta pääsiäismunaa saat heitettyä pupun koriin? Pupulla on kiire, se liikkuu edestakaisin. Kuinka hyvin onnistut Papunetin Pääsiäispelissä –>

Eskarimatikkaa pääsiäiseen

Pääsiäismunajahdista intoa laskemiseen, lukumäärien ymmärtämiseen ja hienomotorikkaan. Kurkkaa materiaali täältä.

Pääsiäisarkarteluideoita

Päiväkodeissa kertyy paljon maitotölkkejä. Niitä voi hyödyntää askarteluissa myös pääsiäisen aikaan. Löytyisikö Valion sivuilta uusia ideoita teidän ryhmäänne?

Pyytäkää lapsia tuomaan kotoa parittomia sukkia ja askarrelkaa niistä pääsiäispuput tämän videon ohjeilla. Pupun täytteenä voi ohjeesta poiketen käyttää myös niitä muita parittomia sukkia…

Pikku Kakkosen pääsiäissivulta löydät askarteluohjeita pupuihin, tipuihin, pääsiäismuniin… lisäksi muutama muffinssiohje ja värityskuvia ladattavaksi. Pikku Kakkosen värityskuvista (sivua alaspäin selaamalla) löydät pääsiäisaiheisia värityskuvia -> Pikku Kakkosen pääsiäinen. Pipsa Possun pääsiäinen ja Ryhmä Hau pääsiäisen värityskuvat.

Kannattaa hyödyntää myös askarteluhetkillä iPadin kameraa ja dokumentoida tärkeitä hetkiä.

Green screen -tekniikka
pääsiäismuna josta kurkistaa pääsiäismunasta.

Ottakaa lapsista kuvat vihreän kankaan (tai yhteen teipattujen kartonkien) edessä. Liittäkää lasten kuva iPadin Green screen -sovelluksella pääsiäistaustaan, esim. itse kasvatetut pääsiäisruohot. Tulostakaa kuvat kasvunkansioon tai kotiin pääsiäiskoristeiksi.

Myös ohjelmointirobotteja voi yhdistää pääsiäisaiheiseen taustaan kuvaamalla robottien liikehdintää vihreällä kankaalla.

Mikäli teidän päiväkotimme iPadilta ei vielä löydy Green screen -sovellusta ja tämän tekniikan käyttö kiinnostaisi teitä, ole rohkeasti yhteydessä digitutoriin ja laitetaan asia kuntoon.

Pääsiäislauluja

muskarituokio pääsiäiseen. Lauluhetken voi viettää yhdessä toisen ryhmän kanssa Teams-palaverin muodossa. Mikäli ryhmässänne on kosketustaulu tai videotykkimahdollisuus, saatte kaveriryhmän näkymään suuremmalla näytöllä – sehän on jo melkein kuin olisitte samassa huoneessa. Ottakaa ideoita lauluihin esimerkiksi Musiikkimarakatin Pääsiäis-muskarituokiosta. Tässä muskarituokiossa ei ole mukana vakaumuksellisia lauluja.

Pääsiäistehtävät Note 3:lla

DigiTutor halusi tuoda kivaa puuhaa varhaiskasvatuksen pääsiäisenaikaan ja laati Note 3-sovelluksella kivoja pääsiäispuuhia kosketustaululle. Löydät tiedostosta laskutehtäviä, värityspuuhaa, yhdistelyä, sokkelotehtävän ja koristelutehtäviä. Lataa tehtävät tästä oman ryhmäsi tietokoneelle.

Mukavaa pääsiäistä!

Mukavaa maailman metsäpäivää!

21.3. vietetään YK:n maailman metsäpäivää. Haastamme teidät kaikki tutkimaan metsäistä maastoa (vaikka oman päiväkodin pihalla tai lähipuistossa). Ottakaa käyttöön iPadien kamerat ja kokeilkaa zoom-toimintoa. Mikäli päiväkodistanne löytyy Easi-Scope -mikroskooppeja, pääsee niillä tutkimaan vielä kameran zoom-toimintoakin tarkemmin (katso kuvat alta). Langattoman Easi-Scope -mikroskoopin kaveriksi tarvitset iPadille xPloview -sovelluksen (lataa Yritysportaali-sovelluskaupasta).

Johan Ludvig Runebergin päivä 5.2

Suomen kansallisrunoilija Johan Ludvig Runeberg syntyi 5. helmikuuta vuonna 1804 (2195 vuotta sitten, siis wau!). Hän oli suomalainen opettaja, pappi, toimittaja, professori sekä maineikas runoilija. Siksi hän on saanut oman juhlapäivän. Runebergin päivää vietetään vuosittain 5.2. Mikäli haluatte tutustua J. L. Runebergiin tarkemmin, löydätte hänen elämästään lisää tietoa tämän linkin takaa.

Runebergin elämään voi tutustua pikaisesti katsomalla videon: Runebergin elämä kahdessa minuutissa.  Videolla käydään läpi Runebergin elämä nopeasti, ihan kahdessa minuutissa!

runebergintorttu J.L.Runebergin vaimo Fredrika Runeberg kehitti reseptin Runebergin torttuun. Helpot Runebergin tortut -resepti ja leipominen olisikin maukas ajatus. Tortun päällä on vadelmahilloa ja sokerikuorrutetta 😛

Soivan Siilin Ruuneperi-laulu on monelle tuttu ja laulusta löytyy useita versioita. Alle on koottu niistä muutamia. Mikä on teidän ryhmän suosikki?

Kuuntele Ruuneperi-laulu Yle Areenassa

Haluatteko tehdä lasten kanssa runotaidetta? Runorobotti on mainio keino rakentaa ihan kahdella sanalla oma haiku-runo. Pikku Kakkosen Juontopalat: Runokone kertoo myös miten runoja voi tehdä itse. Runogeneraattori auttaa sinua luomaan pidemmän luontoaiheisen runon yhdessä lasten kanssa (lukutaitoisille sopivampi).

Valmiisiin luontorunoihin (luontorunokilpailun sat0a vuodelta 2020) voitte tutustua täältä.

Kokeilkaa riimiparikonetta. Mitä riimipareja kone keksii sinun nimestäsi? Runsaasti riimiparitehtäviä sekä tulostettavaksi että kosketustaululle löydät Ryhmärengin nettisivuilta.

Miten olisi jos lasten kanssa kuitenkin kuvittaisitte talvisia runoja ? Talvisiin runoihin voi tutustua miettimällä miten tekstin kuvittaisi. Ja yhtä äkkiä näistä runoista välittyvä teksti alkaakin elää mielikuvituksessa ja sen kuvittaminen piirroksen muotoon onkin ihan helppo juttu. Valitse sopiva talvinen runo. Kuvittamisen voi vaikkapa tehdä ryhmätyönä.

Mukavaa Runebergin päivää 5.2.!

Mediataitoviikko 6.-12.2.2023

Tänä vuonna Mediataitoviikkoa vietetään 6.-12.2.2023 . Viikko inspiroi mediataitojen parissa työskenteleviä kasvattajia oman työn kehittämiseen. Teemaviikon omalta sivustolta löydät runsaasti materiaaleja mediataitokasvatuksen kehittämiseen varhaiskasvatuksessa. Katso ja tutustu!

Mitä mediataidot ovat? Nykypäivän lapset elävät maailmassa, jossa digitaalisuus ja media näyttelevät isoa osaa. Mediakasvatus on sitä, että suojellaan lapsia median haitallisilta vaikutuksilta. Annetaan lapsille mahdollisuus myönteisiin ja monipuolisiin mediakokemuksiin. Mediakasvatuksella vahvistetaan lapsen medialukutaitoa, lähdekriittisyyttä, tiedonhakutaitoja sekä mediavälineiden käyttöä. Turun digipolut tarjoavat konkreettisia työvälineitä varhaiskasvatukseen ja esiopetukseen, medialukutaidon opettamiseen.

Lataa tästä käyttöösi Mediamielen Varhaiskasvatuksen mediavuosikello.

5-6 -vuotiaille löytyy netistä valmis digiturvataitomateriaali, joka hienosti tukee mediakasvatusta varhaiskasvatuksessa ja esiopetuksessa: Stop, Slow, Go! -Turvallisesti digiliikenteessä.

Aikuinen ja ryhmä lapsia kuvaavat ulkona puhelimilla ja pädeillä.

Kannattaa tutustua mm. seuraaviin artikkeleihin ja sivustoihin:

Artikkelin kuvat: Kuvituskuvia mediakasvatuksen tueksi – kuvituskuvat

Go talk now Lite

Go Talk Now Lite -sovellus on kommunikoinnin apuväline, jota voi käyttää myös varhaiskasvatuksessa. Sovelluksella voit tehdä ryhmäsi tarpeisiin sopivia kuvakortteja, joita käytät iPadissa.

    –>   

Yritysportaalista löytyvä Go Talk Now Lite on suppeampi sovellus kuin täysversio. Ilmaisversiossa voi tehdä viisi aukeamallista kuvia. Yhdelle sivulle saa laitettua 1-49 kuvaa. Eli varmasti ihan riittävä määrä varhaiskasvatuksen käyttöön.

Katso alta video, jolla lyhyesti näytetään sovelluksen perustoiminnot.

Tarkempaa kuvausta sovelluksen käytöstä luettavissa Papunetin sivuilta. Skrollaa sivua alaspäin Go Talk Now -sovelluksen kohdalle.

Tiedekirjat

Kirjastoista löytyy useita kirjoja, joiden käyttöä voi monipuolistaa. Tämänkertaisessa esimerkissä se tapahtuu puhelimen taskulampun avulla. Tavallinenkin taskulamppu toki käy.

Tiede kiinnostaa lapsia vuodesta toiseen. Löysimme kirjastosta jännittäviä kirjoja, joihin ilmestyy lisää tutkittavaa, kun sivuja tarkastelee taskulampun avulla! Kirjoitahan kirjojen nimet muistiin:
-> Maan uumeniin
-> Ylös avaruuteen
-> Meren syvyyksiin

Näiden kirjojen tutkimiseen et siis tarvitse erillistä sovellusta, vaan kännykän taskulamppu tai tavallinen taskulamppu riittää.

Miina ja Manu

Kirjastoista löytyy useita kirjoja, joita voi monipuolistaa kirjaan liittyvän iPad-sovelluksen avulla. Seuraavaksi esittelyssä Miina ja Manu -kirjasarjan älysatukirjat.

Useista, kaikille tutuista Miina ja Manu -kirjoista on tehty älyversioita, jotka toimivat kuten satucd:t ja satukasetit ”ennen vanhaan”. Tunnistat äänikirjoiksi soveltuvat Miina ja Manu -kirjat kannessa olevasta älysatukirja -merkinnästä.

Miina ja Manu -älysatukirjojen kuuntelemiseen tarvitset Arilyn -sovelluksen, jonka saat ladattua iPadiin Turun kaupungin Yritysportaali -sovelluskaupasta.

Villi Sinfonia – Wild Symphony

Kirjastoista löytyy useita kirjoja, joita voi monipuolistaa kirjaan liittyvän iPad-sovelluksen avulla. Esittelemme teille artikkeleissamme niistä muutamia. Aloitetaan Dan Brownin teoksella…

Aikuisten teoksista tunnettu Dan Brown on tehnyt valloittavan, eläinaiheisia runoja sisältävän kirjan Villi sinfonia (Wild symphony). Kirjan käyttöön tuo monipuolisuutta ja eloa sinfoniamusiikin muodossa kirjaan liittyvä iPad-sovellus.

Sovellus on nimeltään Wild Symphony ja se on ladattavissa Turun kaupungin varhaiskasvatuksen iPadeihin Yritysportaali -sovelluskaupasta. Alla olevalla videolla esittelemme sovelluksen käyttöä yhdessä kirjan kanssa.