
Oma arvionti tilkkutyynystä. Olen oppinut käyttämään ompelukonetta ja ompelemaan isoja ja pieniä tilkkuja. Olen myös oppinut tekemään työtä jossa on paljon väriä. Minä olen oppinut arvioimaan ja suunnittelemaan työtäni. Onnistuin ompelemaan työtäni, kun ymmärsin käyttämään ompelukonetta
Category Archives: Yleinen
Robertin tilkkutyyny
Kommentit pois päältä artikkelissa Robertin tilkkutyyny
Filed under Tilkkutyöt, Yleinen
Frejan tilkkutyö
Työ oli aluksi vaikeaa, mutta sitten työ alkoi edistyä nopeammin. Olen ihan pian valmis minulla on vain takakangas ompelematta.
Olen oppinut että pitää olla tarkka, täytyy suunnitella ennen kuin aloittaa tekemisen ja ei saa sählätä.
Työskentelyssä oli parasta se että sai oppia uutta.
Onnistuin erityisen hyvin värimaailmassa ja ompelussa.
Leikkaisin tilkut vähän tarkemmin että ne olisivat enemmän saman kokoiset.
Kommentit pois päältä artikkelissa Frejan tilkkutyö
Filed under Tilkkutyöt, Yleinen
Minun tilkkutyynyni

Tein työn 65 tillkkukappaleesta. Ruutujen koko on 7×7 cm. Tein kahdeksan tillkkunauhaa, jotka ompelin yhteen. Opin tekemään tillkupintoja, käyttämään silitysrautaa ja käyttämään tilkkuleikkuria. Työskentelyssäni oli parasta, että sai tehdäitsenäisesti töitä. Onnistuin mielestäni ompelussa erityisen hyvin. Jos aloittaisin työni alusta varaisin taustapalan valmiiksi ja olisin vielä huolellisempi tillkukappaleita leikatessani.
Kommentit pois päältä artikkelissa Minun tilkkutyynyni
Filed under Tilkkutyöt, Yleinen
Tähtityyny
Olen oppinut ompelukoneen käyttöä, tilkkujen yhdistämistä ja työn suunnittelemista. Työskentelyssäni oli parasta, kun sain itse suunnitella työn ja sen, miltä se näyttää. Onnistuin mielestäni parhaiten kankaiden yhdistämisessä. Värit sopivat toisiinsa. Jos voisin aloittaa alusta, tekisin työtä huolellisemmin ja panostaisin enemmän tähden muotoon.
Kommentit pois päältä artikkelissa Tähtityyny
Filed under Tilkkutyöt, Yleinen
Eeliksen Tyyny
Oli aluksi vähän vaikeaa, mutta sitten sain tehtyä aika paljon. Olen pian valmis. Olen edistynyt aika normaalia tahtia, koska joskus aloin säätämään. Siinä on pinkkiä, sinistä ja punaista. Siitä pitäisi tulla tyyny. Opin myös suunnittelua, ompelua ja leikkaamaan paloja. Työssäni on yhteensä seitsemän palaa. Työssäni oli parasta ompelu ja silittäminen. Jos aloittaisin alusta olisin sählännyt vähemmän. ~Eelis
Kommentit pois päältä artikkelissa Eeliksen Tyyny
Filed under Tilkkutyöt, Yleinen
Vanessan pussukka
Kuvassa näette minun pussukkani. Tämän työn myötä olen oppinut eri tapoja esimerkiksi suunnitella, ommella ja leikkaamaan tilkkupaloja. Parasta työskentelyssä oli ompelu ja suunnittelu. Olen onnistunut erityisen hyvin työjärjestyksen pidossa. Jos aloittaisin työn alusta niin leikkaisin palat huolellisemmin ja leikkaisin ne ratkojalla. Työstäni tuli oletettua pienempi, mutta se ei haittaa.
Kommentit pois päältä artikkelissa Vanessan pussukka
Filed under Tilkkutyöt, Yleinen
Maijan tilkkutyö
Oma arviointini tilkkutyöstä:
Opin käyttämään tilkkuleikkuria ja uuden ompelutyylin.
Parasta työssä oli huomata miten työnteko alkoi sujua.
Onnistuin parhaiten tilkkujen leikkaamisessa.
Jos aloittaisin työn alusta noudattaisin tarkemmin ohjetta ja olisin tarkempi muutenkin.
Kommentit pois päältä artikkelissa Maijan tilkkutyö
Filed under Tilkkutyöt, Yleinen
F-22 Raptor tiskirätti
Tein F22 Raptor hävittäjän kuviota tuputtamalla tiskirättiin,koska tykkään hävittäjistä.
Opin myös tuputtamaan kuvan tiskirättiin muotin läpi.
Kommentit pois päältä artikkelissa F-22 Raptor tiskirätti
Filed under Värjäys ja painanta, Yleinen
Tilkkutyyny
Oma arviointini tilkkutyynystä:
Olen oppinut tekemään siistin tilkkutyön, ompelemaan suoraan ompelukoneella ja kokonaisuudessaan tekemään siistin tilkkutyön.
Jos aloittaisin työn alusta tai tekisin kokonaan uuden työn panostaisin näitä asioita:
-Siisteys, huolellinen palojen yhdistminen ja ompelu oikeita viivoja pitkin.
Kommentit pois päältä artikkelissa Tilkkutyyny
Filed under Tilkkutyöt, Yleinen
Viidesluokkalaisten itse valmistamat ja värjäämät T-paidat
Kommentit pois päältä artikkelissa Viidesluokkalaisten itse valmistamat ja värjäämät T-paidat
Filed under Värjäys ja painanta, Yleinen












