Alakoulun musiikkiluokat

Syksyllä alakoulun musiikkiluokat pääsivät Matilda-musikaaliretkelle Tampereelle. Kiitos Musiikkituki ry:lle retken mahdollistamisesta!

Syksyn aikana valmistauduimme kahteen joulukonserttiin, alakoulun omaan Kynttilän valossa –kirkkokonserttiin ja alakoulun, yläkoulun ja musiikkilukion yhteiseen Kohti valoa –joulukonserttiin Logomossa. Molemmat konsertit piti lopulta kuitenkin valitettavasti perua koronan takia.

Joulukonserttien peruunnuttua kokoonnuimme alakoulun musiikkiluokkien kanssa vielä joulukuussa Sibelius-museoon, jossa kuvaaja Aki Särkiniemen avulla teimme videon Jussi Chydeniuksen Joululaulusta. Kiitos Akille ja Sibelius-museolle videon mahdollistamisesta!

Keväällä tapahtui monenlaista mukavaa musiikin saralla. Piccolot eli 3E ja 4E esiintyivät TFO:n kanssa Muumiperheen lauluretki –lastenkonserteissa maaliskuussa. Tämä oli upea kokemus kaikille sekä ensimmäinen live-esiintyminen Piccoloille koronan peruutettua aikaisemmat musiikkitapahtumat.

5E oli mukana Åbo Svenska Teaternin CavaPaja-oopperaparissa, joka koostui Pietro Mascagnin Cavalleria rusticana – ja Ruggero Leoncavallon Pajazzo-oopperoista. 5E otettiin teatterilla niin harjoituksissa kuin esityksissäkin lämpimästi vastaan, mikä lisäsi kokemuksen hienoutta. Oopperakevät sujui loistavasti ja siitä jäi monta upeaa kokemusta ja muistoa talteen!

6E teki keväällä upean Taikatalvi-musiikkielokuvan. Taitavat oppilaat ideoivat, näyttelivät, soittivat, lauloivat, kuvasivat, editoivat, puvustivat ja lavastivat elokuvan. Elokuva sai ensi-iltansa Kauppiaskadun salissa huhtikuussa.

Toukokuussa pääsimme taas pitkän tauon jälkeen konsertoimaan Sigyn-saliin. Tänä vuonna kevätkonserttien teemana oli Laulavat tiedekysymykset. Säveltäjä Suvi Isotalon upeat uudet lastenlaulut on sävelletty Helsingin Sanomien Lasten tiedekysymykset –palstan pohjalta. Konserteissa kuorolaisia säesti uskomaton isäbändi. Konsertit sujuivat loistavasti ja meillä oli suuri kunnia saada konserttivieraaksemme myös säveltäjä Suvi Isotalo.

Virkistävää kesälomaa toivottaen ja uutta lukuvuotta jo nyt innolla odottaen,

Aila ja Oona

Alakoulun musiikkiluokat

– Laulaa niin saat, lentää taivaat. –

Syksyn kuorotoiminta aloitettiin reippaasti heti elokuussa kuoroleireillä Turun kristillisellä opistolla. Leireillä valmistauduttiin musiikkiluokkien lokakuiseen 50-vuotisjuhlakonserttiin Turun konserttitalolla, jossa lauloimme musiikin yhdistävästä voimasta ja esitimme yhdessä yläkoulun ja lukion kanssa koulun entisen oppilaan, säveltäjä Tytti Arolan ilmapalloille säveltämän Aither-teoksen.

Lokakuussa vietettiin myös perinteistä Soiton ja laulun iltaa, joka väistötilojen takia sai uuden muodon. Illan aikana järjestettiin kuoroesitysten lisäksi soitinpajat, joissa valmistui hienoja ja käyttökelpoisia sanomalehticlaveseja, joilla säestettiin vielä loppuillan yhteislaulua.

Alakoulun joulukonsertti Kynttilän valossa järjestettiin Tuomiokirkossa marraskuun lopussa. Konsertissa kuultiin tuttuja ja myös uudempia joululauluja sekä laulaen että soittaen. Lisäksi Cantitare esiintyi joulukuussa Turun sotaveteraaniyhdistyksen joulujuhlassa.

 Kuvassa kuorolaisia juhlallisissa sinivalkoisissa esiintymisasuissaan.
Cantitare esiintyy Turun sotaveteraaniyhdistyksen joulujuhlassa.

Kevätlukukauden aluksi tammikuussa Cantitare esiintyi musiikkiluokkien infotilaisuudessa Sepänkadulla. Yleisössä oli monta innostunutta musiikkiluokkahakijaa. Kevään kuoroleirit pidettiin helmikuussa syksyn tapaan Turun kristillisellä opistolla. Laulamisen lisäksi nautittiin opiston maukkaista tarjoiluista sekä kivasta piha-alueesta.

Maaliskuussa 5E oli esiintymässä Talvisodan päättymisen muistotilaisuudessa Tuomiokirkossa. Omien kappaleiden lisäksi lapset pääsivät esittämään Finlandian yhdessä Laivaston soittokunnan ja sotaveteraanikuoron kanssa, mikä oli kaikille upea ja vaikuttava kokemus.

Maaliskuussa Piccolot pääsivät esiintymään Turun filharmonisen orkesterin kanssa Hilla ja Liisi –musiikkisatuun. Ystävyydestä ja maailman ihmettelystä kertovia konsertteja oli yhteensä viisi. Konserttiviikko oli upea kokemus ja Hillaan ja Liisiin tutustuminen ihastutti!

Lapsia istumassa lattialla tiiviisti.
Piccolot innokkaina odottamassa lavalle pääsyä Konserttitalolla.

Huhtikuussa 6E esitti taidokkaasti Maria Viitasaaren säveltämän ja Pirkko Arolan käsikirjoittaman musiikkinäytelmän Tuhkimo löytää nimensä. Esityksiä oli huhtikuussa useita, sekä päivisin koulun oppilaille että iltaisin kotiväelle.

Toukokuussa olivat alakoulun musiikkiluokkien Penkki, puu ja puistotie –kevätkonsertit Sigyn-salissa. Ohjelmassa oli euroviisuklassikoita puistomaisemissa. Kuoron lisäksi lavalla nähtiin upea isäbändi sekä monta taidokasta solistia ja tanssijaa. Toukokuun viimeisellä kouluviikolla Cantitare lähti vielä kuoromatkalle Ouluun. Oulussa tutustuimme kaupunkiin, esiinnyimme paikallisten musiikkiluokkien euroviisuteemaisessa kevätkonsertissa ja pidimme hauskaa yhdessä kivan lukuvuoden päätteeksi.

Kaikki alakoulun musiikkiluokkalaiset Sigyn -salin lavalla esiintymässä.
Kuorot kevätkonsertin tunnelmissa.

Aila ja Oona