Suomalais-venäläiset luokat

Suomalais-venäläiset luokat toivottivat uudet ekaluokkalaiset tervetulleeksi kouluun pihajuhlalla. Marraskuun alussa tutut taideohjaajat Galina ja Aljona tulivat Pietarista pitämään taidetyöpajoja kaikille peruskoulun ja lukion venäjänlukijoille.

Yhdeksännen luokan oppilaat pääsivät katsomaan venäläisen balettiryhmän Joutsenlampea marraskuussa. Esitys oli hieno ja oppilaat olivat vaikuttuneita. Käynti oli monelle ensimmäinen kerta baletissa.

Tammikuussa alakoululaiset saivat vieraakseen Pakkasukon suoraan Velikij Ustjugista. Oppilaat esittivät Pakkasukolle lauluja ja runoja venäjäksi. Tapansa mukaan Pakkasukko muisti lapsia karkeilla.

Kevätlukukaudella alakoulussa kaikille suomalais-venäläisille luokille pidettiin toiminnallisia ryhmäyttämistunteja. Tunnit piti venäjänkielinen ohjaaja ja kaikki pääsivät osallistumaan toimintaan kielitaidosta riippumatta.

Kevään ensimmäistä juhlaa, kansainvälistä naistenpäivää vietettiin maalikuun alussa. Oppilaat valmistivat onnittelukortteja äideille ja muille läheisille naisille. Alkuopetuksessa järjestettiin myös kestit luokassa.

Toukokuun alussa kaikki alakoulun oppilaat pääsivät vanhempainyhdistyksen rahoituksella luokkaretkelle Superparkiin. Vietimme Superparkissa kolme reipasta tuntia pomppien, kiipeillen ja muun mukavan yhdessäolon merkeissä.

Alakoulun Pietarin-matka toteutettiin toukokuun puolessavälissä. Matkalle lähti joukko alakoulun oppilaita huoltajiensa kanssa. Pietarissa käytiin ystävyyskoulussa, teatterissa, museoissa sekä muissa lapsia ja nuoria kiinnostavissa kohteissa.