Topeliuksen koulun kieliluokat osallistuivat monialaisena oppimispäivänään suureen Suomi100 –seikkailuun, joka käynnistyi Vimmasta. Oppilaat työskentelivät kolmen hengen ryhmissä ja suorittivat tehtäviä valitsemissaan kohteissa. Jokainen ryhmä tuotti päivän aluksi kuunnelman, haastattelun tai radio-ohjelman valitsemastaan Suomi100 –aiheesta. Tuomarit kuulivat muun muassa Martti Ahtisaaren työstä ja CMI:stä, nuorten visiosta Suomen seuraaville 100 vuodella ja merkittävien suomalaisten henkilöiden esittelyjä.
Päivän aikana jokainen ryhmä vieraili Sibelius-museossa, jossa ohjeet kuultiin ruotsiksi, kysymyksiin vastattiin ranskaksi ja keskustelua käytiin suuhun sopivimmalla kielellä. Toinen kaikille yhteinen kohde oli Turun yliopistolla, jossa oppilaat tutustuivat pohjoismaisten kielten laitoksen opiskelijoiden ohjaamina teemaan liittyvään sanastoon molemmilla kotimaisilla.

Yhdistä oikein på svenska – Turun yliopiston pohjoismaisten kielten laitoksen opiskelijat järjestivät oppilaille työpajan osana Suomi100 –seikkailua.
Pisteitä pääsi keräämään yhteisten kohteiden lisäksi Tuomiokirkon ympäristössä, Aboa Vetus Ars Novan kulmilta, kirjastosta ja Vanhalta Suurtorilta. Pisteitä karttui muun muassa, kun suunnitteli satavuotisen Suomen kunniaksi uuden urheilulajin, kirjoitti ja lausui monikielisen runon elämästä Tuomiokirkon ympäristössä aikaa sitten, mittaamalla montako peninkulmaa on Vanhan Suurtorin reuna, listaamalla Suomen virallisen nimen mahdollisimman monella kielellä, suunnittelemalla ranskaa puhuville turisteille ohjelman Turussa vierailua vasten, kuvaamalla itsensä ja ryhmänsä Tuomiokirkkopuiston metallisten miesten kanssa sekä vastaamalla kirjaston historiaan liittyviin kysymyksiin.

#meidänturku – Les loups -joukkueen ottama kuva osana kilpailua.
Tuomareina päivän aikana toimivat kieliluokkien opettajat Josselin Vasseur, Venla Valta, Nora Färm, Anniina Kapanen ja Satu Koistinen. Tuomarit saivat arvioitaviksi erilaisia vastauksia niin videoina, äänitiedostoina, kuvina kuin teksteinäkin. Vastaukset olivat monipuolisia, hauskoja ja luovia.
”Oli hienoa huomata, että tällaisessa oppimispäivässä oppilaat pääsevät luontevasti harjoittamaan kaikkia laaja-alaisen osaamisen tavoitteita. Pelillisyys tuo oppimiseen hauskuutta, huumoria ja hyvää mieltä sekä oppilaille että opettajille. Tehtävien monipuolisuus mahdollisti sen, että päivään mahtui monien eri oppiaineiden sisältöjä. Oppilaat pääsivätkin päivän aikana tuomaan esiin taitonsa muun muassa historiassa, matematiikassa, kielissä, urheilussa ja taito- ja taideaineissa. Lisäksi liikkuminen itsenäisesti kotikaupungissa kartan avulla toi oman lisänsä oppimiseen”, kertoo kieltenopettaja Anniina Kapanen Topeliuksen koulusta.
Opettajat seurasivat joukkueiden liikkeitä puhelimen gps-paikannuksen ansiosta Seppo-pelialustalla ja antoivat jokaisesta suoritetusta tehtävästä palautetta pisteiden ja kommenttien muodossa. Kaikki joukkueet selviytyivät suunnistamisesta ja tehtävistä mainiosti. Tekniikka ja verkkoyhteydetkin suosivat Suomi100 -seikkailijoita ja tuomareita. Suomi100 –seikkailu löytyy Seppo-pelialustan jaetuista pelipohjista, joten se on muiden käytettävissä tulevissa Suomi100 tai Turku-seikkailuissa.

Seppo-tuomarin ohjausnäkymä
Voittajaksi nousi lopulta joukkue nimeltä Les Pères Noël (Niko, Hanna ja Ingrid 8A:lta) pistemäärällä 82 400. Tuomaristo onnittelee voittajien lisäksi kaikkia seikkailuun osallistuneita innokkaita seppoilijoita!

Voittajajoukkueen Hannan ja Nikon ottama kuva seikkailun päätepysäkiltä. Kuvassa Ingrid.
Oppilaat arvioivat suoriutumistaan ryhminä päivän viimeisessä osiossa. Alla muutamia kommentteja poimittuina oppilaiden vastauksista:
”Sää voisi olla lämpimämpi mutta muuten oli todella kivaa!!”
”Oli kiva päivä! Kaupungilla liikkuminen oli hauskaa. Päivä onnistui hyvin.”
”Peli ja tehtävät olivat kivoja. Ryhmissä toimiminen oli myös kivaa. Jotain erilaista kuin normaalit koulupäivät. Ei ilmennyt mitään erityisiä ongelmia.”
”Kisa oli onnistunut ja hyvin toteutettu. Oli hauskaa vierailla eri kohteissa.”
Kommenteissa kiiteltiin myös ryhmän jäseniä aidosta voittamisen halusta ja siitä, ettei kukaan poikkeuksellisesti valittanut opiskelusta.
Kirjoittanut: Satu Koistinen