NIITTYVILLOJEN MARRAS-JOULUKUU 2017

Marraskuun iltoina nähdä voi kummia, hämärän hahmoja, varjoja tummia. Lieneekö tonttu vai naapurin kissa, vilahdus vain – se on kadoksissa.

Marraskuu aloitettiin koko päiväkodin yhteisellä grilli-illalla, johon osallistuivat lapset perheineen. Illan jo pimetessä viihdyimme lähimetsässä toistemme seurassa. Grillasimme, lauloimme ja etsimme heijastimia taskulamppujen valossa.

Salaisuuksillakin oli oma osansa marraskuussa, puuhastelimme isänpäivän merkeissä. Teimme Hama-helmistä lahjoja isille ja taittelimme sekä leikkasimme kortteja.

Metsässäkin kävimme melkein joka viikko. Yhdellä kerralla veimme majaamme postilaatikon ja jäimme innolla odottamaan löytääköhän posti sinne.Ja odotuksemme palkittiin; seuraavalla kerralla siellä olikin meille kirje.Sen olivat lähettäneet päiväkotimme Menninkäiset. Ilo oli suuri, mutta harmiksemme marraskuu oli kovin sateinen ja postilaatikkomme oli pahvista :(…   Teimme myös kaarnaveneen, jonka laskimme juhlallisin menoin ojaan.Muutama pakkaspäiväkin osui marraskuulle.

Marraskuun alussa meidät valokuvattiin. Saimme myös kokea jännitävän pelastusharjoituksen, jonka tarkoituksena oli selvittää kuinka nopeasti poistumme päiväkodista, jos tulee hätätila. Osaltamme poistumisharjoitus sujuikin mallikkaasti, ja sitä odotettiin koko päivä niin, ettei päiväunien nukkumisestakaan tahtonut tulla mitään. Ennen välipalaa harjoitus sitten viimein toteutettiin ja kaikki saivat nopeasti saappaat jalkoihin ja menivät ripeästi ulos.Eija aloitti iltapäivän satuhetket, jolloin myös ne lapset, jotka eivät ole läsnä aamupiirissä, pääsevät tutustumaan kirjojen ihmeelliseen maailmaan.Kädentaidoissa askartelimme Suomen lipun; ensin piirsimme paperille kynttilällä lipputangon, jonka jälkeen maalasimme sen päälle vesivärillä sinisen eri sävyillä taivaan. Lopuksi liimasimme tankoon liehumaan kankaisen Suomen lipun. Ompelimme joulukortin, johon tuli joulupalloin koristeltu kuusi. Soodataikinasta painoimme tähti- ja sydänmuoteilla joulukoristeita sekä askartelimme joulutontun. Tonttu tehtiin Piltti-purkista joka täytettiin silkkipaperilla. Tontun pääksi tuli massapallo ja tonttulakki tehtiin kreppipaperista, vielä tontulle kaulaliina ja niin oli joulunodotus aistittavana eteisessä kantomme ympärillä.

Viskarit osallistuivat talon muiden viskareiden kanssa yhteiseen tapahtumaan, jossa oli tarinoita ja tehtäviä sekä satuhierontaa. Omassa ryhmässämme viskarit harjoittelivat sijainti- ja paikkakäsitteitä; jono/rivi, ensimmäinen/keskimmäinen/viimeinen, joka toinen jne. Näitä taitoja harjoittelemme päivittäin lisää siirtymätilanteissa.

Koko talon yhteinen lauluhetki pidettiin kuten ennenkin sekä oman lelun päivä. Pikkujoulua vietimme metsässä mehua juoden ja pipareita syöden.

Joulukuu aloitettiin Suomi 100 vuotta itsenäisyyspäiväjuhlalla, jossa käteltiin Metsätähtien presidenttipari, Lyseon yläasteen oppilaat esittivät lauluesityksiä ja musiikkisadun 3 karhua. Yhdessä lauloimme Paljon Onnea Suomi. Juhlapuheen jälkeen oli lopuksi tanssia ja jäätelötarjoilu.

Leivoimme maukkaita joulupipareita, joita tarjosimme myös lasten vanhemmille joulujuhlassamme. Joulujuhlan pidimme poikkeuksellisesti tänä vuonna aamulla kello puoli kahdeksan. Ilahduttavan moni pääsi osallistumaan juhlaamme, ja tässä yhteydessä on kiitettävä Niittyvillojen lapsia, jotka riemumielin lauloivat ja esittivät parasta osaamistaan juhlavieraille.

Jokainen lapsi saa vuorollaan joulukalenteripussin, jonka tonttu käy salaa laittamassa ruokahuoneen ”puuhun”.

Joulukuu on täynnä kiirettä ja juoksua. Paperin rapinaa, piparin tuoksua. Tähtitaivas kirkastuu, nyt on metsän joulukuu.

Oikein hyvää joulunaikaa teille sinne koteihin ja kiitos tästä kuluneesta vuodesta!

Toivoo Niittyvillojen aikuiset 🙂