Niittyvillojen huhti- toukokuu 2018

Pajunkissan hento pää iloisena pilkistää. Kevätsade ropsahdellen kutittelee nenää nallen. Vesi puroon huuhtoutuu, on siis metsän huhtikuu.

Huhtikuussa maalasimme vesiväreillä, leikkasimme ja liimasimme, väritimme ja piirtelimme, leikkiäkään unohtamatta.

Kävimme viikottain puistossa tai metsäretkellä ja kerran kävimme myös kirjastossa, josta jokainen lapsi sai valita yhden lainattavan kirjan.

Jumppasimme salissa johon teimme temppuradan.

Pienryhmätkin kokoontuivat ja koko talon lauluhetki vietettiin ennen vappua.

Vapunaaton perinteiset munkit söimme myös ulkona.

Viimeinen omalelunpäivä oli myös huhtikuussa.

Aloitimme seinätaulun tekoa; siihen tarvittiin kaloja, laivoja, kilpikonnia, kukkia, merimerkkejä, laivoja majakka jne.

Lehti kun puhkeaa jokaiseen puuhun, tiedät on saavuttu toukokuuhun.

Toukokuussa toiminta oli vapaampaa. Ulkoilimme paljon , sään ollessa helteisen lämmin.

Äideille kuitenkin askartelimme äitienpäiväksi kukkakortin.

Tulevat esikoululaiset eli nykyiset ”viskarimme” tutustuivat ”eskariin” yhden aamupäivän ajan.

Kevätjuhlaohjelmamme kahta laululeikkiä harjoittelimme myös ahkerasti. Kevätjuhla oli koko päiväkodin yhteinen ja se pidettiin päiväkodin pihalla. Vanhemmat olivatkin saapuneet paikalle runsaslukuisesti, siitä kiitos teille. Ohjelmien jälkeen oli vuorossa esikoululaisten todistusten jako  ja kukitus, sekä mehu ja pipari.

Keväthartaus oli seurakuntatalolla, siellä esikoululaiset myös siunattiin koulutielle.

Kevätretkemme suuntautui tänäkeväänä ”lohikäärmepuistoon”, mukaan otimme kotoa tuodut pienet eväät ja iloisen mielen.

Tämän tekemämme taideteoksen myötä toivotamme kaikille oikein hyvää kesää!