Niittyvillojen elokuu 2017

Niittyvillojen kuulumisia elokuun lopulta ja syyskuun alusta 2017

 

Joukkomme on täydentynyt pikkuhiljaa ja syyskuun alkaessa ovatkin jo melkein kaikki aloittaneet päiväkotityöskentelyn.

Teemanamme on tänä toimintakautena metsä ja kaikki mikä siihen liittyy; kasvit, eläimet, vuodenaikojen vaihtelut, ruoka jne…

Meillä on lähimetsässä oma leikkipaikka, jonka ryhmämme aikuiset ja lapset ovat yhdessä rajanneet kaatuneilla puilla, joita siitä ympäriltä löytyi. Tämän leikkipaikan rakensimme jo edellisellä toimintakaudella.

Leikkipaikan rajojen sisällä on mukavan turvallista rakennella majoja, tutkia mitä sammaleiden alle on kätkeytynyt, vain mielikuvitus on rajana.

Lähellä leikkipaikkaamme on myös kaatunut kelopuu, jonka päälle istumme syömään retkieväitä. Edellisellä toimintakaudella nautimme siinä syntymäpäiviltä säästyneitä karkkeja tai keksejä/mehua. Tällä kaudella se ei enää ole mahdollista, mutta meillä on mahdollisuus saada keittiöstä mukaamme; mehua, leipää, juureksia tai hedelmiä. Se mitä syödään, ei ole niin tärkeää, kuin se että SYÖDÄÄN.

Metsäretkemme suuntautuukin melkein joka kerta sinne leikkipaikallemme. Matkan varrella tutkimme luontoa. Edellisellä kerralla katsoimme kuinka suuriksi mustikat olivatkaan kasvaneet, maistelimme niitä ja mietimme mitä niistä voisimme tehdä – päädyimme mustikkapiirakkaan.

Seuraavalla kerralla, kun menimme metsään, emme menneetkään leikkipaikallemme, vaan meillä oli jokaisella mustikan poimintaa varten pienet kupit ja yksi isompi astia, johon keräsimme mustikoita. Kaikki osallistuivat innostuneesti poimintaan ja saimme piirakkamarjat nopeasti kokoon (ehdimme vielä maistellakin marjoja ja muutamat saivat siniset sormetkin).

Leipomispäivänä meillä oli kuvitettu ohje, ja jokainen lapsi sai vuorollaan osallistua aikuisen opastuksella taikinan tekoon; yksi lisäsi jauhoja, toinen sokeria, kolmas voisulaa, näin jatkettiin välillä sekoittaen, kunnes taikina oli valmis. Taikina laitettiin voideltuun vuokaan ja marjat ripoteltiin pinnalle. Sitten piirakka uuniin ja 40 minuutin odottelun jälkeen ihana tuoksu valtasi keittiön. Päiväruuan jälkeen oli herkkuhetki, jolloin söimme piirakkaa vaniljakastikkeen kanssa. Hyvää oli ja IHAN ITSE TEHTYÄ.

Mustikkateemaa jatkoimme myös viikon askartelussa, jolloin teimme mustikkataulun. Toteutimme työn niin, että varvut piirrettiin liiduilla ja mustikoissa sai käyttää joko sormiväriä tai rypistettyä silkkipaperia. Syntyi 12 aivan uniikkia mustikkataulua ryhmämme seinälle.