Itsenäisyysjuhla 2.12.2016

Vietämme koululla itsenäisyysjuhlaa pe 2.12. Kaikilla oppilailla on tuolloin koulua klo 9.00 – 13.00. Pukeudumme juhlavasti tähän arvokkaaseen päivään, jota vietämme mm. juhlatanssiaisten merkeissä. Varautukaa kuitenkin myös lämpimin ulkovaattein välitunneille ja lipunnostoon. Halutessaan voi ottaa juhla-asuun erilliset sisäkengät.

Tilanpuutteen vuoksi emme voi kutsua huoltajia tähän juhlaan, eli vietämme juhlaa kouluväen kesken.

Koulun yhteinen liikuntapäivä keskiviikkona 12.10.2016.

Vietämme ennen syyslomaa koko koulun yhteistä liikuntapäivää keskiviikkona 12.10.2016. Kaikkien koulun oppilaiden koulupäivä on tällöin klo 09.00-13.00.

Päivää vietetään oppilaitten omien liikuntaideoiden ja -toiveiden sekä Unicef-kävelyn merkeissä. Olemme ulkona, joten oppilailla sään mukaiset ulkoiluvarusteet, myös sadekelillä. Oppikirjoja ei liikuntapäivänä tarvita.

Unicef-kävelyn puitteissa voitte osallistua hyväntekeväisyyteen toimimalla oman lapsen sponsorina ja / tai hankkimalla hänelle muita sponsoreita, esim. isovanhemmat, kummit jne. Tällä kertaa kerätään rahaa Afrikan lasten koulutien turvaamiseksi. Pienikin rahasumma auttaa! Oppilaat keräävät kävelemällä tarroja passiin ja sponsori voi maksaa valitsemansa summan / tarra Unicefille. Keräykseen osallistuminen on tietysti vapaaehtoista. Älkää lähettäkö rahaa kouluun lapsen mukana, vaan maksakaa lahjoituksenne osoitteessa www.unicef.fi/unicef-kavely.

 

Lauantai 24.9.2016 on Kodin ja koulun päivä

Lauantai 24.9.2016 on koulupäivä. Silloin vietetään koulun ja kodin yhteistä päivää klo 9 – 13. Päivän ohjelmassa on mm. koulun toimintaan tutustumista, lasten ja vanhempien yhteistä ohjelmaa, vanhempainyhdistyksen toiminnan esittelyä ja vanhempainfoorumi. Vastaavasti maanantai 5.12.2016 on lupapäivä, jolloin ei ole koulua.

UUSI LUKUVUOSI ALKAA TORSTAINA 18.8.16 KLO 9.00

Lukuvuoden ensimmäinen koulupäivä alkaa kaikilla Pääskyvuoren koulun oppilailla klo 9.00 ja päättyy klo 12.

Ensimmäisenä päivänä noudatetaan poikkeuksellista lukujärjestystä oman opettajan tunnein.
Tavallisen lukujärjestyksen mukainen opetus alkaa perjantaina 19.8.

HUOM!
1.luokkien vanhempainilta pidetään jo keskiviikkona 17.8. klo 18 alkaen.
2.-6.luokkien vanhempainilta pidetään torstaina 18.8. klo 18 alkaen.

Kevään 2016 tapahtumia ja aikatauluja

Kevään viimeisten viikkojen aikatauluja. Lisätiedot, kuten luokkaretket,  luokkien opettajat informoivat Wilman välityksellä.

Torstai 5.5. Helatorstai – ei koulua

Perjantai 6.5. Lupapäivä – ei koulua

Torstaina 12.5. tulevien ykkösluokkalaisten kouluuntutustumispäivä klo 8-10.
Huoltajille myös omaa ohjelmaa alasalissa.

Torstaina 19.5. kevään juhla oppilaille
Juhla esitetään koulun oppilaille klo 11.15-12. Koulun oppilaiden koulupäivä päättyy esityksen jälkeen eli n. klo 12.

Torstaina 19.5. kevään juhla kotiväelle klo 18.30
Toivotamme huoltajat tervetulleiksi juhlaamme! Pääskyvuoren koulun perinteiden mukaan kevään juhlan valmisteluista vastaavat 2. ja 5. luokat ja koulun kerhot sekä valinnaisen tanssin ryhmä. Koululla on lisäksi 5. -luokkien järjestämä puffetti auki kello 17.30 – 18.30. Tervetuloa!

Perjantaina 27.5. – Koulun viestijuoksukarsinnat
Luokkien väliset viestijuoksukarsinnat juostaan koulun kentällä klo 10.00 alkaen.

Kouluvuoden viimeisellä viikolla (ma 30.5. -la 4.6.) oman opettajan tunnit.
Luokkien opettajat ilmoittavat tarkemmin oppilaiden viimeisen viikon lukujärjestyksestä aikatauluineen Wilman välityksellä.

Tiistaina 31.5. viestikarnevaalit Paavo Nurmen stadionilla.
Luokkien opettajat ilmoittavat tarkemmat ohjeet aikataulusta ym. Wilman välityksellä.

Lauantaina 4.6. oppilaiden lukuvuoden päätösjuhla klo 8-10.
Kevätjuhla pidetään alasalissa oppilaille ja juhlassa jaetaan mm. 6.luokkalaisten todistukset ja stipendit. Juhlaan ovat tervetulleita myös kuudensien luokkien oppilaiden huoltajat! Juhlan jälkeen omissa luokissa jaetaan todistukset. Huoltajat ovat tervetulleita omaan luokkaan n. klo 9.30

KEVÄTLUKUKAUSI 2016

Lukukausi alkaa ma 4.1. ja päättyy la 4.6.2016

ke 6.1. Loppiainen (vapaapäivä)

ma 22.2. – su 28.2. Talviloma

pe 25.3. Pitkäperjantai ja ma 28.3. 2.pääsiäispäivä (vapaapäivät)

to 5.5. Helatorstai (vapaapäivä)

pe 6.5. ei koulua

ITSENÄISYYSJUHLA 4.12. JA JOULUJUHLA 16.12.

ITSENÄISYYSJUHLA PERJANTAINA 4.12.


Vietämme koululla itsenäisyysjuhlaa pe 4.12. Kaikilla oppilailla on tuolloin koulua klo 8.45-12.00. Pukeudumme juhlavasti tähän arvokkaaseen päivään, jota vietämme mm. juhlatanssiaisten merkeissä. Varautukaa kuitenkin myös lämpimin ulkovaattein välitunneille. Halutessaan voi ottaa juhla-asuun erilliset sisäkengät.

Tilanpuutteen vuoksi emme voi kutsua huoltajia tähän juhlaan, eli vietämme juhlaa kouluväen kesken.


JOULUJUHLA KESKIVIIKKONA 16.12.

Joulujuhlasta ovat vastuussa 1. ja 4.luokat opettajineen. Lisäksi joulujuhlassa esiintyvät myös musiikkikerho sekä tanssin valinnaisryhmä.
Esitys oppilaille alkaa ruokailun jälkeen klo 11.15 alasalissa; koulupäivä päättyy kaikilta oppilailta heti esityksen jälkeen.
Juhlassa esiintyvät oppilaat saavat erikseen tarkempaa tietoa mm. harjoitus- ja esitysaikatauluista myöhemmin.

Joulujuhla huoltajille alkaa klo 18.30 ja tänne toivotamme kotiväen lämpimästi tervetulleeksi!

Lisäksi 6. luokat järjestää ruokasaliin buffetin ja siellä voi piipahtaa jo klo 17.30 alkaen.

Muistattehan samalla käydä katsastamassa koulun löytötavaranäyttelyn musiikkiluokan käytävätilassa (keskiviikkona yläsalissa), jos vaikka lapsenne tavaroita tai vaatteita on syksyn aikana kadonnut!

Löytätavaranäyttely koululla ma 14.- to 17.12. (musiikkiluokan käytävässä – keskiviikkona yläsalissa)

Lauantai 24.10.2015 on Kodin ja koulun päivä

Lauantai 24.10.2015 on koulupäivä. Silloin vietetään koulun ja kodin yhteistä päivää klo 9 – 13.

Päivän ohjelmassa on mm. koulun toimintaan tutustumista, lasten ja vanhempien yhteistä ohjelmaa, vanhempainyhdistyksen toiminnan esittelyä ja vanhempainfoorumi.

Vastaavasti perjantai 6.5.2016 on lupapäivä, jolloin ei ole koulua