Lumikkoviikko 7.-11.9.2020

Maanantaina lähdimme ulkoiluaikaan lähimetsään. Leikimme koko porukalla piilosta, hauskaa oli! Pitkän aikaa saimme myös seurata kahden oravan hyppelyä ja juoksentelua puissa sekä kalliolla. Lapset olivat innoissaan oravista ja juttua ja kysymyksiä riitti. Niinpä päätimmekin, että lumikoiden metsäprojektin ensimmäinen eläinystävä on

Lumikkoviikko 31.8.-4.9.

Kesä alkaa vaihtua syksyksi. Vieläkin ihmettelemme ikkunasta auringonkukkiemme kukintaa ja toisaalta kuihtumista. Lapset pohtivat kovasti, miksi toiset niistä näyttävät kovasti iloisilta ja toiset surullisilta … Edelleen on laulettu tutustumislauluja ja leikitty tutustumisleikkejä ja lapset alkavat jo muistaa toistensa nimet. Keskiviikkona

Lumikkoviikko 24.-28.8.2020

Tällä viikolla olemme jatkaneet toisiimme tutustumista laulujen ja leikkien avulla. Tiistain musiikkihetkellä muisteltiin myös vanhaa tuttua laulua väreistä ja kukista ”missä kasvaa punainen kukka”. Keskiviikkona 3-4 -vuotiaat pääsivät vihdoin piirtelemään ja askartelemaan oman Talvilumikot-ovijulisteensa. Kesälumikot taiteilivat kasvun kansioihinsa uuden kauden

PYÖRÄILYPÄIVÄ 20. 5.2020

Lumikoiden pyöräilypäivänä aurinko paistoi ja lapset iloitsivat. Aamulla ensin vähän ”kuivaharjoiteltiin” sisällä pyörälläajoa, jarruttamista ja suuntamerkin näyttämistä laulun ja liikunnan keinoin. Ulos päästyämme kaikki tarkistivat pyöränsä kunnon; toimiiko jarrut, onko renkaissa ilmaa… Kypärän nauhat asennettiin sopiviksi ja sitten lähdettiin taitoradalle

Liikuntaa ja puutarhanhoitoa

Viime viikon tiistaina vietettiin valtakunnallista Unelmien liikuntapäivää. Lumikkolapset suunnittelivat maanantaina, mitä kaikkea kivaa voisi tiistaina pihalla leikkiä, pelata ja puuhata. Saimme kokoon 6 erilaista toimintoa: aidan mittaus kävellen, varaston ympärijuoksu, esterata, polttopallo-leikki, pikipata-leikki ja viimeiseksi lapset ehdottivat tanssia musiikin tahdissa.

Metsäretkeilyä ja päivänsankareiden muistamista

Tällä viikolla olemme käyneet yllättämässä ryhmämme syntymäpäiväsankareita viemällä heille onnittelu-kortin kotiovelle ja tokihan syntymäpäivälaulukin on laulettu. Sunnuntaiselle päivänsankarille eli ÄIDILLE valmistimme kortin. Jokainen sai ideoida omansa; minkälaisesta äiti pitää, mikäköhän on äidin lempiväri jne. Keskiviikkona toteutimme ryhmämme pitkäaikaisen suunnitelman: grillaaminen

Vappuviikko

Hei, Tälläkin viikolla lumikot ovat tehneet pitkiä metsäretkiä, matkamittarimme lukema näyttää nyt torstaina uskomattomat 15 kilometriä! Metsäretkillä ollaan käyty mm. Niilo oravapuun puistossa vähän merirosvoilemassa, keräilty mustikan varpuja iloksemme kukkaruukkuun ja laskettu kerrostalojen ikkunoista nalleja. Unohtamatta kevään merkkejen tutkailua.  

Lumikot metsässä ihan joka päivä

Tällä viikolla päätimme ulkoilla ja käydä metsäretkillä mahdollisimman paljon. Tiistaiaamu aloitettiin kuitenkin askarrellen. Lapset pohtivat ensin, mitä aarteita metsästä voisi löytyä ja leikkasivat sitten kuvia niistä. Kuvat liimattiin munakennoon, josta sitten *SIMSALABIM* tulikin ihan oikea AARRELAATIKKO. Nämä laatikot kainalossa lähdettiin

KEVÄT KEIKKUEN TULEVI

Viikko alkoi lumiukkorakenteluilla, vaan nyt perjantaina aurinko paistaa taas lupaavasti! Tämän hetkisessä projektissamme seuraamme kevään merkkejä niin metsässä kuin muuallakin ympäristössämme. Ulkoilemme ja retkeilemme lähimetsän maastoissa lähes päivittäin. Alkuviikolla laadimme yhdessä oman ryhmämme kevätseurantataulun. Mukaan tuli monenmoista vinkkiä kevään etenemisestä