Maanantaina lähdimme ulkoiluaikaan lähimetsään. Leikimme koko porukalla piilosta, hauskaa oli! Pitkän aikaa saimme myös seurata kahden oravan hyppelyä ja juoksentelua puissa sekä kalliolla. Lapset olivat innoissaan oravista ja juttua ja kysymyksiä riitti. Niinpä päätimmekin, että lumikoiden metsäprojektin ensimmäinen eläinystävä on orava.

Tiistaina lauluhetkellä saimme vieraan. Ulla Ulkoilija tuli opettamaan lapsille myrkkysienileikin sekä joitakin uusia lauluja.

Keskiviikkona näimme pienen esityksen ”Oravan seikkailu metsässä” . Aloitimme myös oman metsän ”rakentamisen”. Osa lapsista pääsi maalaamaan oraville pesäpuita eli mäntyjä. Maalaushommia jatkettiin torstaina ja perjantainakin.

Torstain jumpassa leikittiin pesänryöstöä ja ”pidä puolesi puhtaana”-leikkiä.

Perjantaina metsäretkeiltiin, tietenkin 🙂 Metsästä löytyi oravan syömiä käpyjä ja muita ihania aarteita!

Lumikkoviikko 7.-11.9.2020