Maanantaina jakauduimme metsässä kolmeen pienryhmään. Etsimme ”metsäbingoon” pieniä ja suuria metsän ihmeitä; leppäkerttuja, käpyjä, erilaisia lehtiä jne. Lapset tekivät tarkkasilmäisinä paljon huomioita ja löytöjä. Oravakin tuli taas meitä tervehtimään.

Tiistaina lauluhetkellä leikittiin taas myrkkysienileikkiä laulujen ja laululeikkien lomassa. Uusi oravalaulukin otettiin ohjelmistoon.

Keskiviikkona tutkimme isolta näyttötaululta oravan kotia eli pesää ja kuuntelimme samassa kaunista vanhaa laulua ”oravan pesä”. Tämän jälkeen jakauduimme pienryhmiin. Kaksi ryhmää askarteli yhteistyönä oravan pesiä ja yksi ryhmä pääsi pystyttämään mäntymaalauksia ison huoneen seinälle. Metsämme alkaa pikku hiljaa valmistua.

Torstain jumpassa leikittiin uutta leikkiä, jossa etsittiin arpakuution osoittamia metsän antimia. Jos arpakuutiosta tuli oravan kuva, sai orava lisää syötävää purkkiinsa, ja muiden kuvioiden mukaiset kuvat (sienet, erilaiset marjat ja kävyt) kerättiin lasten yhteiseen koriin. Ja matka haettavien kuvien luo tehtiin taitorataa pitkin , kuperkeikkoja tehden sekä ”kiviltä kiville” hypellen. Lopuksi laskettiin kumpi sai isomman saaliin, orava vai lapset. Lapset muuten hoksasivat lopuksi, että kaikissa kuvissa oli oravan herkkuruokaa 🙂

Lukupiireissä talvilumikot ovat keskittyneesti kuunnelleet ja osallistuneet aktiivisesti keskusteluun. Luemme nyt kirjaa ”Piki ja pöljä päivä”. Tarkoitus on seuraavien viikkojen aikana käsitellä lisää tätä kirjaa perjantaisin tunnetaitotuokioilla.

Perjantaina seikkailtiin metsässä vähän uusissa maisemissa, ihan lähimetsässä kuitenkin.

Ensi viikon maanantantaina pidämme lasten palaverin, jossa lapset saavat ideoida tätä nykyistä projektiamme. Joitakin ideoita on jo kuulunutkin.. Metsä-projekti jatkuu!

Lumikkoviikko 14.-18.9.2020