Meidän oma Varissuo ja muita kuulumisia

Hei perheet!

Syyslomaviikko vietettiin pienemmällä lapsimäärällä, mutta siitä huolimatta teimme monenlaista kivaa. Jatkoimme omien kotipihojen esittelyä ja kuvaamista Varissuolla, askartelimme, leikimme, osallistuimme musiikkiteatteriin joka kertoi Prinsessa Ruususta ja perjantaina vielä kuntoilimme pururadan kuntolaitteilla.

 

Seuraavalla viikolla oli jo enemmän lapsia paikalla ja pääsimme yhdessä normaaliin viikkorytmiin.

Maanantaina liikuttiin niin taitavasti, että siitä sai jokainen diplomin kansioon. Kädentaidoissa jatkui naulaushommat, mitä kummaa tästä oikein rakennetaan?

Tiistaina oli paljon toimintaa: pikkuhuoneeseen rakennettiin tunnelileikki ja ryhmähuoneesta kuului vasaran naputusta. Osa lapsista pääsi katsomaan valokuvia ja kertomaan oman tarinan ”Meidän Varissuo” -nimiseen ryhmän projektilehteen. Kaksi viisivuotiasta kävi harjoittelemassa jäähallilla luistelua.

Keskiviikkona Hillereissä soi musiikki ja rummutus (https://www.youtube.com/watch?v=tBa-axbLC_U). Sadelaulu antoi tahdin rummuttajille. Vuorotellen myös pelattiin pelejä eri pelipisteissä.

Torstaina ”isot” eli 5v. olivat lepohuoneessa leikkimässä roolileikkejä ja sai siellä tehdä hyppypaikankin. Pienemmät jatkoivat projektilehden tekoa ja kertoivat tarinoita omista kodeistaan.

Perjantaina kiersimme Varissuota ja tutustuimme rakennettuun ja rakentamattomaan ympäristöön. Lapsista oli hauskaa kun pohdittiin, että mistä roskis on tullut kadunvarteen, voiko jostain ostaa roskiksen siemeniä ja kasvattaa niitä? Samalla kiersimme lasten kotipaikkoja otimme heistä valokuvia tutuissa pihoissa. Osa lapsista leikki pihalla.