Pääsiäisviikon kuulumisia ja tekemistä kotiin

Hei!

Tällä viikolla on aurinko jo lämmittänyt meitä ja kevään merkit ovat alkaneet näkyä. Moni on nähnyt jo varmasti leskenlehden, muurahaisen ja perhosen.

Joitakin kevään merkkejä näkyy myös Orminkujan päiväkodin lähimetsässä. Tästä pääsette meidän mukaan metsään  https://youtu.be/W1hrO0FniJA

Pääsiäiskukko ja -kana olivat aamukahvilla Naaleissa. Mistä he juttelivat? Sen saat kuulla tästä videosta https://www.youtube.com/watch?v=EUO1sh0QtiY&feature=youtu.be

Liikkua voi nyt monella tavalla, niin sisällä kuin ulkonakin. Olemme tehneet teille kaksi liikuntaan liittyvää tehtävää, ota mukaan liikkumaan vaikka koko perhe. tehtävässä liikutaan eri tavoin sisällä ja väritetään kuva liikkumisen jälkeen. Tulostettava tehtävä löytyy täältä: liiku ja väritä. 

Toisessa tehtävässä liikutaan ulkona ja opetellaan suomeksi liikkumisen sanoja. Tehtävä löytyy täältä:  Suomen kielen kerho ulkoliikunta.

Kevään merkkejä voi myös piirtää laulun avulla. Laulupiirtämisessä kuunnellaan laulua ja piirretään samalla kuvaa. Tässä laulussa piirretään kukka. Musiikki voi tuoda mieleen myös muita keväällä kasvavia asioita, kaikki vaihtoehdot ovat ihan oikein, väärää tapaa piirtää ei ole. Tärkeää on kuunnella, rauhoittua hetkeen ja antaa kynän piirtää musiikin mukana.

Laulupiirtämisen maailmaan pääset tästä https://youtu.be/TewmK1E7_pg

Iloista pääsiäisviikonloppua kaikille!

Laura ja Annu