Eskareiden viikko 3.-7.5.

Hei vanhemmat!

Saukoissa askarreltiin alkuviikolla äitienpäiväksi äideille yllätystä.  Keskiviikkona vietettiin pelipäivää erilaisten lautapelien ja palapelien merkeissä. Torstaina käytiin tutustumassa uudistettuun Pelttarin kenttään. Siellä sai mm. hyppiä trampoliinilla ja keinua hämähäkki-keinussa. Perjantaina oli Saukkojen lauluhetki, jolloin laulettiin kevät- ja väriaiheisia lauluja.

Hallien tämän viikon aiheena on puolestaan ollut taide. Maanantaina tutustuttiin verkkomateriaalien avulla Turun taidemuseoon. Katsoimme kuvia erilaisista taideteoksista ja keskustelimme niistä. Tiistaina, keskiviikkona ja torstaina oli pienryhmätoimintaa. Annariinan pienryhmässä lapset saivat kuvittaa viime viikolla keksimänsä tarinan, ja niistä tehtiin pienet kirjat. Lapset ovat olleet kirjoistaan valtavan ylpeitä. Saatte ne tänään kotiin. Annen pienryhmässä tutustuttiin nykytaiteeseen ja kokeiltiin myös itse tuottaa sitä. Mirkan pienryhmässä lapset pääsivät maalaamaan sormiväreillä silmät sidottuina. Tämä oli lapsille hauska kokemus. Tänään perjantaina olemme askarrelleet, tehneet kynätehtäviä ja jumpanneet.

Ensi viikolla aloitamme Saukkojen ja Hallien yhteisen tutustumisen mediaan. Maanantaina pohdimme aamupiirissä mitä se on, miten sitä tehdään, mitä se voisi sisältää ja voisivatko eskarit kenties tehdä omaa mediaa. Työskentelemme pienryhmissä, ja jokainen pienryhmä toteuttaa projektiin oman osion. Valmis tuotos katsotaan yhdessä viimeisenä eskaripäivänä.

Torstaina 13.5 vietetään helatorstaita ja sillon päiväkoti on kiinni.

HUOM: Seuraavien kahden viikon ajan alatalon asfalttipiha/parkkipaikka on varattu pyöräilyyn klo 9-11. Tänä aikana sinne ei saa siis ajaa eikä jättää autoa.

Lopuksi muistutamme vielä, että Varissuolla oireettomien on mahdollista mennä koronaviruksen maksuttomaan pikatestaukseen. Lisätietoa alla olevasta linkistä.

www.turku.fi/en/news/2021-05-04_rapid-coronavirus-screening-tests-varissuo

Hyvää viikonloppua kaikille!