Eskareiden viikko 22-26.3

Tällä viikolla Halleissa on  ollut isoimpana teemana punnitseminen ja tilavuus.
Maanantaina yhteisessä aiheeseen johdattelussa lapset saivat kokeilla eri painoisia kahvakuulia ja käsipainoja ja arvuutella niiden painoa. Tämän lisäksi maanantaina ohjelmassa oli musiikkia. Lauloimme, soitimme ja leikimme lapsille tuttuja kevätlauluja.
Tiistaina, keskiviikkona ja torstaina toimimme pienryhmissä. Ensimmäisessä pienryhmässä aiheena oli tilavuus. Havainnoitiin eri kokoisten astioiden tilavuutta ja pohdittiin esimerkiksi sitä, miten sama määrä vettä näyttää paljon vähäisemmältä suuressa kuin pienessä astiassa. Tutustuttiin myös litran käsitteeseen. Toisen pienryhmän kanssa tehtiin painoon ja sen vertailuun liittyviä vihkotehtäviä ja kolmannessa pienryhmässä havainnoitiin ja vertailtiin konkreettisten esineiden painoa ja asetettiin esineitä painojärjestykseen.
Perjantaina aloitimme jo vähän pääsiäisteemaa. Katsoimme seurakunnan Palmusunnuntaihin liittyvän pääsiäistervehdyksen ja juttelimme virpomisperinteestä. Perjantaina meillä oli ohjelmassa myös koko ryhmän yhteinen jumppa.

Saukot puolestaan ovat jatkaneet Among us-projektia tekemällä isot, avaruusaiheiset pelialustat, joissa sitten lasten Among us-hahmot ovat saaneet seikkailla ja suorittaa tehtäviä.

Torstaina pääsimme metsäretkelle, jossa etsimme neljää sinne karannutta Among us-hahmoa. Jokaisen hahmon takaa löytyi tehtävä, joka suoritettiin koko ryhmän voimin. Leikkimme mm.hirvihippaa ja teimme vertailutehtäviä (etsi kivi mikä on nyrkkisi kokoinen ja sen jälkeen keppi, mikä on saman pituinen tai lyhyempi kuin kenkäsi).

Perjantaina tutustuimme aamupiirissä pääsiäis-juhlapyhiin ja siihen, miten kristinuskoiset sitä viettävät. Perjantaina jatkoimme Among us-hahmoilla pelaamista.

Ihanaa viikonloppua!