Lukien lomalle!

Nummen yksikössä järjestettiin kevätlukukaudella yhteinen lukuhaaste, jonka tavoitteena oli, että oppilaat lukevat yhteensä 700 kirjaa. Tavoite saavutettiin hienosti ja haasteen voitti 4A-luokka.

Halisissa 1B-luokan omana lukutavoitteena oli lukea yhteensä 100 kirjaa ja tässäkin tavoitteessa onnistuttiin. Nummen kirjasto ilahdutti innokkaita ekaluokkalaisia lahjoittamalla kaikille oman kirjan kesälukemiseksi.

Viimeisellä kouluviikolla Halisten yksikössä pidettiin lukupiknik, jota varten Halisten vanhempainyhdistys tarjosi herkulliset eväät.

Nummen yksikössä on puolestaan ollut kova muuttotohina. 1A- ja 2A-luokat kävivät jo Halisissa tutustumassa tulevaan koulupaikkaansa, sillä Nummen yksikkö muuttaa ensi lukuvuonna väistötiloihin Halisten yksikön pihapiiriin. 

Hyvää kesälomaa!

Keväinen luontopolku Halisissa

Halisten yksikön oppilaat kävivät tänään kevät-oppimisteeman mukaisesti järjestetyllä luontopolulla koulun lähimetsässä. Polkua seurattiin valkoisen nauhan avulla, ja matkan varrelle oli ripoteltu keväiseen luontoon liittyviä tehtäviä. Lämmin sää suosi luonnosta nauttijoita. Innokkaimmat kiersivätkin polun kaksi kertaa.

 

Kevään merkkejä ja aprillipiloja

Kuluneilla viikoilla Nummen ja Halisten yksiköissä on iloittu kevään alkamisesta ja valmistauduttu pääsiäislomaan esimerkiksi pääsiäisaiheisia askarteluja ja kuvistöitä taiteilemalla. Aprillipäivä innoitti sekä opettajia että oppilaita tekemään piloja, jotka kirvoittivat monet naurut.

Hyvää pääsiäislomaa!

6B-luokan koristelemia pajunoksia

Talven puuhia

Nummen ja Halisten yksiköissä on iloittu lumisesta talvesta. Pulkat ja luistimet ovat olleet kovassa käytössä niin liikuntatunneilla kuin niiden ulkopuolellakin.

 

Halisten 1. luokkien mäenlaskun riemua

 

Nummen yksikössä luokat ovat viime viikkoina haastaneet toisiaan pitämään ympäristöään siistinä, sillä käytettyjä maskeja löytyy valitettavan paljon paikoista, joista ei pitäisi. Haasteen saaneet luokat ovatkin vuorollaan lähteneet siivouskierrokselle koulun piha-alueille ja lähiympäristöön.

6B:n oppilaita siivouspuuhissa

 

Tällä viikolla Nummen yksikössä on vietetty ystäväviikkoa erilaisten ystävyyteen liittyvien puuhien parissa. Yhteisenä tempauksena luokkien ovet koristeltiin teeman mukaisesti.

1A:n sydänsormet
3A:n haisuystävä
4B:n karkkisydämiä ja kauniita ajatuksia ystävyydestä

 

Nyt Nummenpakan koulun väki suuntaa ansaitulle talvilomalle!

2A:n lumiukot hiihtämässä hiihtolomalle

 

Halisissa vietettiin 100-juhlat

Halisten yksikössä juhlittiin viime viikolla kuluvan lukuvuoden sadatta koulupäivää. Juhlimiseen sisältyi muun muassa pelailua ja herkuttelua. Lisäksi käytävään koottiin sydänlapuille yhteisiä ilonaiheita. Niihin kuuluivat esimerkiksi kaverit, perhe, koulu, lukeminen, leikkiminen ja  pulkkailu.

Joulun odotusta Nummen ja Halisten yksiköissä

Lukukauden viimeinen kouluviikko on ollut täynnä jännittynyttä kiherrystä, kun joulua ja lomaa on odotettu innolla. Luokissa onkin viikon aikana puuhailtu kaikenlaista jouluun liittyvää.

2A-luokan jouluisia taideteoksia

Halisissa vietettiin 17.12. oppilaskunnan ideoimaa pikkujoulua. Ohjelmassa oli muun muassa salaisten joulusanojen ratkaisua tonttulakkivihjeiden avulla, oppilaiden omia esityksiä, taululle taiteilua ja pientä herkuttelua.

 

Satumatka kalojen kiehtovaan maailmaan

Nummen yksikön 2a-luokka vieraili viime viikolla Nummen kirjastossa järjestetyssä satulaboratoriossa. Työpajassa tutustuttiin kuvakirjan avulla vedenalaiseen maailmaan ja askarreltiin tarinan innoittamana upeat kalat muovipulloista ja paperisuikaleista.

Unelmien välitunti Halisissa

Halisten yksikössä järjestettiin MOK-viikolla oppilaskunnan ideoima unelmien välitunti. Välitunti oli kaksi kertaa pidempi kuin tavallinen pitkä välitunti, ja oppilaat saivat valita mieleisensä erilaisista toimintapisteistä. Liikunnan iloa riitti mm. aarteenetsinnässä, koripallossa, pihaleikeissä sekä liikuntaradalla.

1.-3. luokat viettivät syksyistä MOK-viikkoa

Syyslomaa edeltävä viikko oli Nummen ja Halisten yksiköiden 1.-3. luokkien MOK-viikko (MOK eli monialaiset oppimiskokonaisuudet). Viikon teemana oli syksy, ja aihetta käsiteltiin eri tavoin esimerkiksi syksyisillä metsäretkillä ja tekemällä syysaiheisia askarteluja ja kuvistöitä.

2A-luokka tutustui syksyisen metsän marjoihin ja puihin. Mallikappaleita sai tunnustella ja tarkastella läheltä.
2A-luokassa toteutettiin MOK-viikolla askarteluprojekti syksyisen luonnon materiaaleista. Oppilaat työskentelivät innokkaasti ja keskittyneesti. Valmiit, upeat työt laitettiin käytävään esille ihailtavaksi.

Alkusyksyn puuhia Nummen yksikön valinnaisaineissa

Nummen yksikön valinnaisaineissa syksy on alkanut monenlaisella mukavalla puuhalla. Luovasti luontoa -ryhmä vieraili elokuussa Kuralan kylämäessä, jossa oppilaat pääsivät pesemään pyykkiä vanhan ajan tyyliin. Pompi, popsi, pelaa -ryhmä kävi puolestaan pelaamassa minigolfia. Monta monta monenlaista -ryhmä on muun muassa tehnyt upeita jättisaippuakuplia, ja Kielirepussa on askarreltu avaimenperiä eri maiden lippujen innoittamana.

Pyykinpesua Kuralan kylämäessä
Pompi, popsi, pelaa -valinnaisaineryhmä minigolfia pelaamassa