Hunajatuvan kesä

Hunajatuvassa ollaan jo kesäfiiliksissä ja sen vuoksi olemme toiveesta ulkoilleet sään salliessa paljon. Olemme leikkineet päiväkodin pihalla pihariehapäivänä yhdessä leikkikerho nasujen ja esiopetusryhmä kenguruiden kanssa sekä Martanpuistossa puistotoiminnan lasten kanssa. Olemme pitäneet dinosaurusviikkoa sekä askarrelleet jäätelöitä. Hunajatupa on vielä Juhannukseen asti auki. Tervetuloa touhuilemaan. 🙂

Dinosaurusaskarteluja.
Dinosaurukset valtasivat monen monta leikkiä. Tässä niitä näkyy mm. linnassa ja linja-autossa.
Martanpuiston hiekkalaatikko, juuri ennen lasten saapumista.
Martanpuiston kiipeilyteline.
Martanpuiston puistotoiminnan leluvarasto ja leluja esille nostettuna.
Pihariehapäivänä pääsi maalaamaan yhdessä suurelle paperille vesiväreillä.
Pihariehapäivänä sai halutessaan myös kasvomaalauksen poskeen tai käteen. Leppäkerttu oli päivän suosituin kuva.