Hunajatuvan vuoden vaihde

Hei kaikille,

Vuosi on vaihtunut ja Hunajatuvalla on touhuiltu jo paljon kaikenlaista. Muun muassa seuraavaa.

Tammikuussa teimme ja rakentelimme monta temppurataa, jossa purimme loman aikana kertynyttä energiaamme. Samalla askartelimme ja lauloimme talviaiheisia teoksia ja lauluja.Liikuntasalissa erilaisia jumppavälineitä ja lasten rakentamia ratoja.Liikuntasalissa erilaisia jumppavälineitä ja lasten rakentamia ratoja. Lumiukkoaskartelu.

Saimme Hunajatupaan myös uuden junaradan tontuilta joululahjaksi. Se on ollut suuressa suosiossa. Joka kerta radat ovatkin mitä hienompia.Lattialle rakennettu pieni junarata.

Olemme Hunajatuvalla maalailleet erilaisilla asioilla. Hauskoja kuvioita tuli niin lankakerästä kuin kreppipaperista. 🙂 Erilaisia pensseleitä rakennettu laittamalla pyykkipuikkojen päihin askartelumateriaaleja. Erilaisia pensseleitä rakennettu laittamalla pyykkipuikkojen päihin askartelumateriaaleja. Paperille tehty osalla jälkiä.

Olemme vuoden alussa ehtineet myös pitämään satuviikon, jossa kävimme läpi satua ”Kolme karhua ja kultakutri”. Teimme erilaisia asioita satuun liittyen.

Askarreltu pörröinen nalle. Kotileikkileluja.

 

Hiihtolomaviikolla olemme askarrelleet mitä hienoimpia ja koristeellisimpia pipoja ja lapasia.

Ensiviikolla Hunajatuvalla lorutellaan ja askarrellaan loruihin liittyen sekä hieman herkuttelemme laskiaistiistaina. Nähdään Hunajatuvalla!