Kisällit

 

Talvella aloitettiin Ympyräiset – projekti 🙂

Jokainen sai tehdä oman ympyräisensä ja nimetä sen. Ympyräisethän on tehty ympyröistä 🙂

Kirjoja oli monta ja jokaisessa pysähdyttiin miettimään tunteita, kaveritaitoja, empatiataitoja, paljon vuorovaikutusta.

räyhä rapu, kirja.

Ympyräiset innosti myös omankuvan piirtämiseen.

Kun Kisälleissä juhlitaan lasten syntymäpäiviä saa lapsi miettiä mitä haluaa sinä päivänä tehdä! (tai sen viikon aikana toteutetaan toive)

Tässä kaksi ehkä toivotuinta toimintaa syntymäpäivänä.

Metsäretki Suikkilan metsään. Siellä majan rakennusta ja paljon liikkumista.

Tässä leivotaan muffinsseja 🙂

Pääsiäisen aikaan tiput taiteiltiin.

Vappuna touhuttiin pihalla yhdessä Mestareiden ja Naskaleiden kanssa,

 

 

Siellä vappupallot sai kyytiä leikkivarjon avulla, pääsi pussihyppelemään, kantamaan tarkkana vappu palloa, kasvomaalausta, musiikkia ja iloista tanssia.

Kisällit innostui Värikäskansa -laulusta, jonka johdosta teimme omat päähineet lauluun.

Kuukausittain Kisälli eteisen lattiaan on tullut lattiakuvia, jotka innostaa liikkumaan. Tässä on ajateltu kuukausittain harjoiteltuja liikkumistaitoja.

Kirjaimissa hypitään oman nimen kirjaimet, muurahaisissa harjoitellaan vauhdissa pysähtymistä, liike kuvat kuvan mukaan ja numeroissa tasajalka ja yhden jalan hyppyjä.

Aurajokiranta näkyy meidän pihalle. Paljon ovat lapset kyselleet pääsisikö onkimaan….Noh, TOTTAKAI 🙂

Pienissä porukoissa kesäkuussa kävimme onkimassa. Uskokaa tai älkää, mutta joka kerta meillä oli kala onnea.

Värittäminen on myös suosittua…..nyt on aika jäätelöiden.

 

Juhannus kruunasi meidän toimintakauden. Se vietettiin tietysti yhdessä ♥

Musiikkia, juhannusnauhoja kiinnitettiin aitoihin, herkuteltiin vohveleilla, puhallettiin saippuakuplia, leikkittiin vesisotaa ja syötiin yhdessä kaikki ulkona.

♥AURINKOISTA KESÄÄ KAIKILLE ♥