Pikku, pikku eukko

Sadusta piirtäminen tukee lapsen omaa kerronnallista valmiutta sekä mahdollistaa uusien opittujen sanojen siirtymistä aktiiviseen sanavarastoon

Kielellä leikittely, kuvaavien sanojen käyttö sekä nimeäminen tukevat niin kielen ymmärtämisen taitoja kuin puheen tuottamisenkin taitoja. Näitä taitoja tarvitaan erityisesti kun kehitetään kielellistä muistia ja sanavarastoa. Lapsen kielelliset taidot eivät synny itsestään. Siksi varhaiskasvatuksen yhtenä tärkeänä tehtävänä on vahvistaa lasten kielen käyttöä. Kieli vahvistuu  lasten luontaisen uteliaisuuden avulla vuorovaikutuksessa toisten lasten ja aikuisten kanssa.

Kaksi- ja monikielisten lasten suomen kielen valmiuksiin kiinnitetään erityisesti huomiota ennen esiopetukseen siirtymistä. Lastenkirjallisuus; tarinat, lorut ja runot toimivat porttina satuihin, seikkailuihin ja tietoon. Laadukkaasti kuvitettu kuvakirja on myös taide-elämys.

Suomi toisena kielenä lasten kanssa toteutettiin Pikku pikku eukko projekti. Elsa Beskown kertomuksessa kerrattiin niin paikanmääreitä, adverbejä, adjektiiveja ja tunteita. Sadussa on myös sanoja joita ei arkikielessä usein kuule kuten eukko, kiulu ja tupa. Tarinaan tutustuttiin ensin pöytäteatterin muodossa, jonka jälkeen taiteiltiin yhdessä!