Firenze on kaupunki, jossa olen käynyt kolme kertaa, melko tasaisesti kymmenen vuoden välein. Vuonna 1996 lähdin yliopistosta ensimmäisten joukossa (Suomen liityttyä EU:iin -95) Erasmus-opiskelijavaihtoon Pohjois-Irlantiin, jonka jälkeen pian singahdin Nordplus-opiskelijavaihtoon Ruotsiin. Siellä tutustuin mahtavan ihanaan ystävään, Moniaan, jota tulinkin pian tapaamaan Firenzeen, hänen kotikaupunkiinsa. N. 10 vuotta sitten kävin Firenzessä yhdessä puolisoni kanssa, kun odotimme jo perheenlisäystä. Olen kiitollinen mahdollisuudestani päästä Firenzeen, nyt kolmannen kerran, Erasmus+:n kautta. On ollut mielenkiintoista samalla tehdä retrospektiivinen katsaus oman elämän eri vaiheisiin. Tällä kertaa painotus on ollut ammatillisessa täydennyskoulutuksessa, mutta yhtä kaikki sen tajuamisessa, että elämä rakentuu ja kulkee eteenpäin ihmisten kohtaamisten kautta.

Kyllähän sitä Firenzen katuja mittaillessa, historiaa kuunnellessa ja arkkitehtuuria sekä taidetta ihastellessa on taas ymmärtänyt, että näillä leveyspiireillä on todellakin jo poljettu viiniä, kun kylmässä Pohjolassa on vielä odotettu jäiden lähtemistä – niin 10 000 vuotta sitten kuin edelleen joka kevät. Ja tämä myös näkyy jossain. Suomi, rakas kotimaani, on maa, joka ei ylpeile historiallaan, tarkemmin: ajalla ennen talvisotaa. Mutta, Suomi ylpeilee sillä, mitä se on saavuttanut mm. kansalaistensa hyvinvoinnin, koulutuksen ja onnellisuuden saralla (esim. YK:n onnellisuusraportti, The World Happiness Report 2018). Norjalaista kollegaa huvitti kovin, kun hän oli myös lukenut suomalaisten kärkisijasta maailman onnellisimpana kansana. Kun Norjassa taannoin vaikkapa koettiin jotain umpitylsää tai depressiivistä, sitä kutsuttiin Finsk TV-teater (fjernsynsteater). Mistä lie juontaa moinen!? 🙂 Pohjoismaisen diskurssin rikkinäisyyteen lienee vaikuttanut 70-luvun Suomessa tuotettu TV-teatteri, sittemmin myös Kaurismäen tuotanto, joka pääsi sille taiteellisuusasteelle, ettei se enää norjalaisille avautunut 😉 Aika paljon yksinäisempää olisi ollut reissullani ilman ihanan Beritin seuraa, ja ymmärsimme toisiamme vallan mainiosti, ja vieläpä useammalla kielellä! 😜

Lauantaina kurssilaisten yhteinen retkipäivä kauniiseen Toscanaan. Ilma oli jo viileä, mutta onneksi seura lämmitti.

Kurssilaiset Romaniasta, Saksasta, Norjasta ja minä Suomesta. Opettajuus ja sen tuomat ilot ja haasteet hitsasivat ryhmää yhteen. Kiitos kaikille kokemusten jakamisesta!

’21st century skills’ 4 C’s are Critical thinking and problem solving, Creativity and innovation, Communication and Collaboration’. Jos vielä viidennen lisäisin, se olisi Compassion. Em. taitoja opimme viikon aikana vähän lisää ja niihin meidän tehtävämme on kasvattaa ja kouluttaa lapsiamme ja nuoriamme, jotka jäävät rakentamaan tämän vuosisadan valmiiksi.
Hyvin ja toiveikkain mielin siis palaan kotiin. Ruumis kenties väsyneenpänä, mutta sielu ravittuna, ja ainakin vähän valmiimpana selättämään tämän pimeän marraskuun.

Aamupalalla olen käynyt hotellin viereisessä siistissä ja tunnelmallisessa pikku kahvilassa. Kulhollinen tuoretta hedelmäsalaattia, munakasta tomaateilla, paahtoleipää, marmeladia ja grande cappuccino. ”Buongiorno!” toivottelevat myös paikalliset, jotka juovat omat aamukahvinsa seisten tiskin ääressä ja kiiruhtavat töihin, tai mihin lienevät.

Kahvilasta kouluun kävelee kymmenessä minuutissa. Päivät ovat alkaneet särmästi klo 9, jolloin kaikki ovat olleet tunnollisesti pelipaikoilla (huom. kaikki! 😉 ) Oma vointi ei silti ole kehuttava. Flunssan lisäksi kasvava univelka vähän painaa. Hotellihuoneeni, johon muuten olen oikein tyytyväinen, sijaitsee katutasossa ja valitettavasti kaikki äänet kantautuvat sisään. Roskakuski hoitaa työnsä aamuisin myös liikuttavan tunnollisesti, aina tasan klo 6. Silloin alkaa metallisten roskasäiliöiden tyhjennys (lue: armoton luukutus), siis n. kolmen metrin päässä tyynystäni. Iltaöisin riittää myös iloisia ohikulkijoita..

Dr. Sheila Corwin, opettajamme 🙂 Iso peukku 👍🏼

”Rules provide us freedom instead of chaos”. Yhteisten sääntöjen tärkeys on selviö kaikille kasvatusalan ihmisille, mutta monikulttuurisessa ja inklusiivisessa ympäristössä niitä pitää vielä selkeämmin artikuloida. Yhteiset säännöt merkitsevät oppilaille turvallisuutta, ennakoitavuutta ja yhdenvertaisuutta. Keskustelimme ryhmässä paljon siitä, miten jokaisen teon takana on jokin tarve. Tärkeää on antaa oppilaille välineitä tunnistaa ja nimetä tarpeita ja tunteita toimintojen taustalla, ensin omien ja sitten myös muiden. Vastuun ottaminen omista tunteista ja empatian osoittaminen toiselle usein ennaltaehkäisevät konfliktien syntymistä, tai viimeistään jälkikäteen auttavat niiden selvittämistä. Sääntöjen laatiminen (myös seuraamusten miettiminen..) yhdessä auttaa myös niihin sitoutumisessa.

Opiskelupäivien aikana käsittelimme myös eriyttämistä, ja siinä apuna käytettäviä metodeita: Flipped Classroom ja PBL (Project-Based Learning). Flipped classroomissa on lyhyesti kyse siitä, että perinteinen oppituntimalli, joka alkaa opettajan instruktiolla, minkä jälkeen oppilaat työskentelevät erilaisten tehtävien parissa, mukaan lukien kotitehtävät, käännetäänkin eli ’flipataan’ ympäri. Tällöin opettaja antaakin ensin oppilaalle kotiin itsenäisesti perehdyttävän materiaalin (esim. video, demonstraatio, www-haku, kirjallisuus, sanasto/käsitteet), minkä jälkeen oppitunnilla työstetään aihetta monipuolisesti mm. keskustellen pareittain/ ryhmissä, erilaisia soveltavia tehtäviä tehden. Tämä antaa opettajalle mahdollisuuden oppitunneilla arvioida oppilaiden ymmärtämisen tasoa ja käyttää enemmän aikaa tukeakseen niitä oppilaita, jotka sitä tarvitsevat. Mielestäni käyttämisen, ainakin kokeilemisen, arvoinen malli, mikäli vielä jollakulla on testaamatta. Oppilaat, joilla toiminnanohjaus ja opiskelutaidot ovat hallussa, pärjäävät ja suoriutuvat erilaisissa oppimistilanteissa ilman suurempaa eroa. Mitä inklusiivisempi luokka sitä enemmän erilaista tukea siellä kuitenkin tarvitaan. ”Flipped” malli kenties antaa enemmän aikaa yhdessä työskentelyyn (elaborointiin) opittavan asian parissa ja voi siten johtaa syvempään oppimiseen myös niiden kohdalla, joilta se ei omin avuin onnistu. Edellytyksenä onnistumiselle pidän kuitenkin myös tässä mallissa oppilaan omaa motivaatiota ja aktiivista opiskeluasennetta.

Project Based Learning, vielä lyhyemmin, on opettamisen metodi, jossa oppilas hankkii tietoja ja taitoja työskennellessään pidemmän ajanjakson jonkin aidon moniuloitteisen kysymyksen tai ongelman parissa. Ongelmalähtöiseen oppimisen malliin (Problem Based Learning) verrattuna projektiperustainen opetus on usein monialaista, pidempikestoista, tosielämälähtöistä ja sisältää jonkin lopputuotoksen. Suomen kouluissa toteutettavat monialaiset oppimiskokonaisuudet sopivat mielestäni toteutettavaksi PBL:n ideaa myötäillen, toki koulut määrittelevät omat tavoitteensa ja sisältönsä itse.

Kerroin vuorollani kotimaastani Suomesta, Suamen Turuust, koulutusjärjestelmästämme ja työstäni valmistavassa opetuksessa.

Huomenta Firenze! Matkalla hotellilta kouluun. 1. kurssipäivä.

Facing Diversity: Intercultural Classroom Management -kurssi polkaistiin käyntiin esittelykierroksella. Yli puolet porukasta on Romaniasta, pari Saksasta ja vieressä istuva kollega Norjasta. Euroopan maat eivät ole kovin kattavasti edustettuina, mutta näillä mennään. Pian pääsimme ryhmissä tekemään harjoituksia, joissa vertailimme mm. maidemme kulttuureita perinteisellä janalla individualistinen – kollektiivinen (individualistic – collectivistic). Eroja toki löytyi. Keskustelimme myös kulttuurisen monimuotoisuuden merkityksestä, hyödyistä ja haasteista. Malcom Forbes tiivisti asian: ”Diversity is the art on thinking independently together”.

Tehtävä, jossa ryhmissä keskusteltiin erilaisista mahdollisista kulttuurisista syistä oppilaan käyttäytymisen takana. Romanialaisilla kollegoilla oli hyvinkin erilaisia selityksiä. Mielenkiintoista ja avartavaa 🙂 Kuvissa ”annetut” selitykset tilannekuvausten lomassa.

Toisena kurssipäivänä keskustelimme inkluusiosta, ja vertailimme omien koulujemme inklusiivisia piirteitä. ”In Europe every school is engaging in a journey of integration and social inclusion”. Tilanteet ovat erilaisia, mutta haasteet hyvinkin samankaltaisia.

Koulupäivän jälkeen saimme suvereenin paikallisoppaan, Enzion, kävelyttämään ryhmämme Firenzen kapeiden päättymättömien kujien ja tuhatvuotisen historian uumeniin. Kartan kanssa löysin takaisin kotiin.

Enzio, ”Enska”, oli täyden kympin opas!

Kotikatu, ja sen hiljainen hetki.

Vaihto sateisessa Pariisissa. ’Charles de Gaulle’, läpi juosten..

Italialainen illallinen suomalaisittain pragmaattisesti nautittuna – hotellihuoneessa. Inkivääriä ja sitruunaa flunssan torjuntaan, mikäli jotain olisi vielä tehtävissä..

Parin tunnin yöunien ja odottelun jälkeen aamu vihdoin valkeni ’Helsinki-Vantaalla’. Toinen matkan siirtymä meni nopeasti torkkuen. Pariisin CDG-lentoasemalla oli reilun tunnin vaihtoaika ja suunnittelin hakevani herkullisen ranskalaisen täytetyn patongin Café au lait’n kera lounaaksi. Mitä vielä! Lennokkain askelin mittailin muutaman kilometrin lentokentän käytäviä yhdestä terminaalista toiseen. Oikealle portille pääsin, kun boarding oli jo hyvässä vaiheessa. Ei lounasta, mutta Firenze taas vähän lähempänä.

Italy, it’s all about family and food. Noh, oma perhe jäi koti-Suomeen ja matkustusta kertyi kaiken kaikkiaan kellon ympäri. Kun pääsin hotellille, lähdin samantien hankkimaan evästä. Energia ei riittänyt sopivan trattorian etsimiseen. Olikin lähes taivaallista saapua omaan hotellihuoneeseen kaksi kassillista ruokaa mukana. Riittää vähän pidemmäksikin aikaa. Ulkomailla reissuissa ihan mielenkiintoisinta on käydä paikallisten suosimissa ruokakaupoissa. Annoin tuoksujen viedä..

Hotelli vaikutti kaikin puolin osuvalta: kaunis renessanssihenkinen ja rauhallinen, sekä lähellä Europass-koulua, Via Sant’Edigiolla. Huomista kurssinaloitusta varten vielä kartasta reitti selvitettävänä, sitten nukkumaan. Olo on tukkoinen ja kurkku vähän kipeä. Ehkäpä lepo auttaa.

Matkavalmistelut ovat edenneet hyvää vauhtia – varsinkin loppumetreillä. Syksy on tuntunut hetkittäin vähän raskaalta työmäärän ja käytettävissä olevan ajan suhteen. Nyt ollaan kuitenkin siinä pisteessä, että lähtö on jo lähellä – nimittäin Italiaan. Viikon tauko normiarkeen on todella tervetullut ja toivottavasti virkistää niin sielua kuin ruumista. Turun pimeä ja sateinen marraskuu vaihtuu pian Firenzeen. Ei välttämättä paljonkaan kuivempaan, mutta onhan Firenze sentään.. noh, Firenze!

TO DO -lista oli yllättävän pitkä. Perjantaihin jäi vielä viimeisten työasioiden hoito, pp-esityksen viimeistely, Suomi-tuliaisten hankkiminen, kotikuvioiden hoitaminen, ja vihdoin väsynein silmin viimeinen ’check’ – matkalaukun sulkeminen. Herätys 03:00, sitten starttaa.