Äänteitä ja animaatiota iPadilla eskarissa (Arkeologinkadun päiväkoti)

Viikon 16 puuhia

Filed under: Eskarin toimintaa — Niina Ylönen at 12:47 pm on torstai, huhtikuu 21, 2016

Voi mikä ilon ja onnen päivä; TOP-keskuksesta lainatut ipadit saapuivat meille keskiviikkona. Vaikka meillä onkin tabletteja, niin Windowsin Surface tablettien sovellusvalikoima on aika paljon suppeampi kuin ipadien. No niin, ei sitten muuta kuin toimeen!

EkapeliAlku sovellus on loistava! Siinä kuunnellaan äänteitä. Ne toistuvat niin monta kertaa, että jokainen pärjää siinä hommassa. Sovelluksessa on myös sellainen kiva puoli, että siinä voi itse muokata oman hahmon, siinä voi valita oman maun mukaan pelialustoja, eli äänteitä voidaan vaikka kaivaa lapiolla. Vaikea selittää, mutta suosittelen kokeilemaan mikäli vaan ipad kodistanne löytyy.

BLOG_viikko16_ekapelialkuBLOG_viikko16_ekapelialku2

Ipadeille on myös kiva animaatiosovellus. Teemme sillä ensi viikolla pienryhmissä animaatioita, mutta koska meillä eskarit ovat innoissaan kuin kohta purkautuvat tulivuoret, niin pitihän sitä hommaa jo vähän testata tällä viikolla. Aikamoisia puuhastelijoita meillä täällä! Intoa on tosiaan kuin pienessä kylässä ja nälkä kasvaa syödessä.

Tässä Omppujen pienryhmän tytöt työstävät animaatiota.

BLOG_viikko16_animaationtekoa1

Tässä Omppujen tytöt katsovat kosketustaululta valmista tuotosta. Wau, wau, wau! Hollywood; täältä tullaan!

BLOG_viikko_16animaatio2

Kiinnostaisiko teitä tietää millaisen animaation tytöt tekivät?